Eilen päättyi melkein kolme vuotta kestänyt koetauko tokossa, kun mentiin illalla Entin kanssa Janakkalaan alokasluokan kokeeseen. Tuomarina oli Hannele Pörsti. Iltakoe on muuten aika tuskallinen, koska koko päivän saa jännittää ja miettiä mitä tulee tapahtumaan. Oltiin hyvissä ajoin koepaikalla ja käytiin vähän metsässä kävelemässä ja rentoutumassa. Oli aika mahtavat maastot vieressä. 

Alo-luokan koiria oli sen verran, että tehtiin p.makuu kahdessa osassa. Entti oli jälkimmäisen ryhmän ensimmäinen, joten toisella puolella rivissä ei ollut ketään ja toisella puolella oli narttu. Huokaisin siinä kohtaa helpotuksesta vähäsen. Jännitin p.oloa eniten, kun kaikenlaisia kauhutarinoita on kuullut ja välillä nähnytkin.

Luoksepäästävyys meni ok, siitä 10. Vieressä olevan nartun osalta ei mennytkään sitten niin hyvin ja se pelästyi tuomaria ja alkoi haukkumaan. Se ei oikein rauhoittunut, joten Enttiä alkoi vähän jännittää. P.makuu alkoi ja heti jätön jälkeen Entti nousi istumaan. Se vilkuili muita koiria, mutta alkoi vähitellen rauhoittumaan. Hetken päästä se meni makaamaan ja laittoi vielä päänkin maahan. Sitten alkoi uudestaan tapahtumaan, sillä jostain läheltä alkoi kuulua ammuntaa. Entti ei välittänyt mitään, mutta pari muuta koiraa lähti rivistä omistajien luokse. Lähellä ei ole kuulemma ampumarataa, pk-kenttää tms., joten kukaan ei osannut arvella mistä ampumiset kuului. P.makuusta saatiin pisteitä 6.

Sain varsinaiseen kehään Entin valmisteltua ihan niin kuin treeneihinkin. Lisäksi muistin vielä Christan muistutuksesta katsoa edellisten koirien aikana mistä mikäkin liike lähtee, jotta ei tarvitse kuunnella niin paljon liikkuria vaan voi keskittyä vain koiraan. Tämä oli hyvä muistutus, koska Hopin kanssa aikanaan kuuntelin ihan liikaa liikkuria.

Seuraamiset menivät hyvin, vaikkakin sellainen tietty voima niistä uupui, mitä treeneissä on näkynyt. Hihnassa seuraamisesta saatiin 8 ja vapaana seuraamisesta 8,5. Mietin mistä pisteet tippuivat. Juoksuosiossa Entti vähän hypähteli ja vasemmalle käännökset olivat aavistuksen kömpelöitä. Ehkä niistä?

Molemmista jäävistä tuli 10. Maahanmenossa tosin taisin antaa pään kanssa pienen avun. Luoksetulosta tuli myös 10 ja se oli ihan ansaittu. Entti ei ole varmaan koskaan tullut pitkältä matkalta noin suoraan eteen ja riittävän lähelle istumaan ilman apuja, joten se oli paras suoritus ikinä.

Hyppy meni myös nappiin ja saatiin siitä 10. Kokonaisvaikutuksesta saatiin 8. Tuomari ei sitä antaessa edes kääntynyt meihin päin saati, että olisi jotain yleistä sanonut suorituksesta. Muistelisin, että Hopin kanssa aikanaan tuomarit aina jotain kommentoivat lopussa. Muutenkin tuomarilla taisi olla vähän huono päivä, sillä mitään hymyä tai kannustavaa kommenttia en kyllä kuullut kenellekään sanovan. Päinvastoin.

Tuomarista viis, olin tosi tyytyväinen Entin suoritukseen. Se teki ihan niin kuin treeneissä, meillä oli hauskaa ja rentoa. Pisteitä saatiin 176 ja sijoituttiin kolmanneksi. P.makuun varmuuden kanssa jatketaan nyt harjoituksia. Pitäisi saada paljon tehtyä treenejä erilaisten koirien kanssa ja erilaisissa paikoissa. 

Olipas taas kivaa kisata pitkästä aikaa. Toko on niin mun lempparilaji