Runsas viikko sitten hypättiin lentokoneeseen, suuntana oli Kreeta ja siellä Platanias. Mulle tuli yllättäen yksi lomaviikko lisää ja niinpä päätettiin ottaa äkkilähdöt jonnekin lämpimään. Kumpikaan ei ollut koskaan käynyt Kreetalla, joten se oli hyvä vaihtoehto. Lisäksi tiedossa oli meidän ensimmäinen koiraton lomaviikko ikinä.

Suuri(n) kiitos kuuluu äitille, joka uhrautui ja muutti meille viikoksi koiravahdiksi. Pystyttiin olemaan rennolla mielellä, kun tiedettiin, että koirilla oli mitä parhain hoitaja ja ne saivat olla kotona. 

Kreetalla oli lämmin, mun makuun jopa ehkä hieman liian kuuma, mutta en kyllä valita. Sopivasti oli ohjelmaa ja sopivasti pelkkää oleilua. Vuokrattiin auto yhdeksi päiväksi ja sillä ajettiin eri paikoissa. Pikkuruiset mutkittelevat vuoristotiet olivat kyllä aika hurjia varsinkin, kun paikalliset vähän oikoivat mutkissa. Meillä oli jako niin, että minä ajoin ja Sami toimi kartturina ja maisemien kuvaajana.

Makein paikka oli Samariaksen rotkot, jossa tosin rotkoihin ei vielä päässyt, mutta me kiivettiin ylös vuorille. Niin hienot maisemat, että niitä vaan tuijotti ja tuijotti. Oltiin aamulla aikaisin liikkeellä eikä muita ihmisiä missään. Pari kotkaa liiteli vuorien yllä ja ne tulivat jopa ihan yläpuolelle hetkeksi aikaa. Oli ihan hiljaista lukuun ottamatta vaimeaa kilinää, mikä kuului alhaalla laaksossa olevien lampaiden kauloissa olevista kelloista. Uskomaton tunnelma!

 

 

 

Käytiin samalla reissulla myös paljon kehutulla Elafoniksen hiekkarannalla, joka oli Libyan meren puolella. Aamuiset vuoret olivat niin paljon sykähdyttävämmät, että valkoinen hiekka kalpeni niiden rinnalla. Sen päivän aikana kahlattiin sekä lumessa että meressä.

 

 Lisäksi käytiin Hanian kaupungissa, patikoimassa appelsiiniviljelmien keskellä, syötiin hyvin, pulahdettiin Välimereen ja tutustuttiin Plataniakseen huolella. Ihastuin Kreetaan ihan totaalisesti. Niin kaunis paikka, näin keväisin kaikki kasvillisuus oli vielä vihreää, ihmiset rentoja ja superystävällisiä. Kolmannes saaresta ehdittiin käymään läpi, joten ehkä sinne pitää mennä uudelleen, jotta voi tutustua loppuosaan.

 

 

Kreetalla tottui siihen, että koirat kulkivat tietysti vapaina. Siellä ei juurikaan näkynyt kulkukoiria vaan pääosin hyvin hoidetun näköisiä koiria, jotka jolkottelivat isäntien tai emäntien perässä näppärästi jopa isommassa tungoksessa.

Todellisuus iski taas, kun pääsi kotiin ja aloin lukemaan viikon lehtiä. Ensimmäisenä vastassa oli perinteinen kevään koirankakkakeskustelu tai paremminkin valitusta ja päivittelyä. Sen jälkeen sai lukea miten suosituilla ulkoilualueilla oli ratsattu vastuuttomia koiranulkoiluttajia, jotka olivat ulkoiluttaneet koiriaan irti. Ja lopuksi ihan uusi valituksen aihe siitä miten koiranomistajat kehtaavat kouluttaa koiriaan yleisillä hiekkakentillä tai esimerkiksi Kupittaan puistossa. Koiria omistavienhan pitäisi laittaa itsensä ilmeisesti häpeäpaaluun ja painua jonnekin maan alle harjoituttamaan koiriaan. Kukaan ei tainnut ajatella sitä, että oikeasti ne ihmiset sentään yrittävät kouluttaa koiriaan_häiriössä_ ja sitä kauttahan se arkikäyttäytyminen paranee. Ymmärrän kyllä tavallaan niitä, jotka vaahtoavat irtipitämisestä luonnossa. Onhan se nyt niinkin, ettei ole kovin kivaa, jos koirat jahtaavat eläimiä pitkin metsiä, kun poikasia ja pentuja on kaikkialla. Mulla on jahtaamisen suhteen täysi nollatoleranssi, mutta jos koira ei aja, niin mitä väliä, jos se on irti.

Hermo meni siis ihan totaalisesti. Kreetalla koirat piipahtelivat ravintoloissa tai kulkivat tosiaan omistajan vierellä irti ihan nätisti. Täällä saadaan raivokohtaus ja lehteen asti artikkeli siitä, että joku kehtaa kouluttaa koiraansa julkisella paikalla. Argh.

Vappuna treenailtiin tokoa ja vähän agilitykuvioita. Ja luvallisesti omalla, aidatulla pihalla