Eilen uskaltauduttiin Astan kanssa oman seuran pääsiäiskisoihin. Ilmoitin kaikkiin kolmeen starttiin, joista viimeinen oli hyppyrata. Edellisenä yönä näin unta, että kisat oli peruttu. Aamulla sydän hakkasi jännityksestä niin paljon, että mietin jo, ettei hommasta tule yhtään mitään. Olin viimeksi käynyt Ninnin kanssa agikisoissa syksyllä 2004 eli hiukan oli kulunut jo aikaa.

Kisapaikalla oli onneksi tuttuja, joilta sain vinkkejä ratojen suorittamiseen ja jotka tsemppasivat pään pysymään kasassa. Kiitos Julia ja Anne! Samikin jaksoi herätä ja tulla mukaan kuvaamaan ratoja ja kiikuttamaan Astaa edestakaisin suhtkoht hermostuneelle ja pinnakireällä olevalle ohjaajalle   Muistin hengittää enkä jäätynyt radalle, vaikka toki juokseminen vähän näppärämpää voisi olla   Jatkossa selviän varmaan jo yksinkin.

Kaksi ensimmäistä rataa vaikuttivat kivoilta. Pari hankalampaa kohtaa niissä itselle oli ja toisella radalla juuri se kohta sitten kostautuikin. Ensimmäisellä radalla tultiin kepeille lujaa vauhtia ja Asta meni ehkä neljännestä välistä sisään. Uusinnalla toisesta ja vasta kolmannella oikein. Nämä ovat kyllä olleet välillä ongelmia treeneissä, mutta vaikeista kulmista. Nyt mentiin ihan suoraan, mutta ilmeisesti vauhti teki sen, ettei keskittynyt sisäänmenoon yhtään. Treenilistalle siis! Tältä radalta 10 eli muuten virheetön rata.

Toiseen rataan tutustuin ns. varman päälle. Olisin voinut tehdä alun ehkä vähän sujuvammin, mutta halusin mieluummin tehdä sen niin kuin tein. Kepeille tultiin mutkaputken jälkeen, joten sisäänmeno onnistui tällä kerralla hyvin. Vähän ennen loppua piti tehdä poispäinkäännös ja sehän ei tule multa mitenkään selkärangasta. Myöhästyin hiukan ja Asta valui esteen ohi. Loppurata ok. Tulokseksi siis 5 ja sillä sijoituttiin toiseksi.

Nuo virheet jäivät kyllä tosi paljon kaihertamaan, mutta tuollaista se vaan on. Niin pienestä kiinni ja niin nopeasti ohi.

Viimeinen hyppyrata oli ihan hirveä. Omasta mielestäni kamalan vaikea ja olin pihalla koko rataantutustumisen ajan. Olisin tarvinnut ainakin puolet enemmän aikaa miettiä jokaista kohtaa. Radalle mennessä mulla ei kuitenkaan ollut mitenkään luovuttaja-fiilis vaan ajattelin, että yritän parhaani. Homma kuitenkin kaatui melkein alussa ja koko loppurata oli kaaosta. En vaan tiennyt miten ohjata. Onneksi tuo rata ei ollut aamun ensimmäinen. Olisin varmaan lyönyt hanskat tiskiin. Nyt tuli sellainen olo, että ihan sama. Kaksi ekaa rataa oli kivoja ja kolmannen ohjauskuvioita pitää vaan harjoitella. Minit ja medit onnistuivat tuolla radalla paremmin kuin maxit. Katsoinkin niiden ohjaustapoja ja mietin kotona uudelleen rauhassa, miten olisin mennyt sen Astan kanssa. Kyllä me joskus tuollaisestakin selvitään ainakin paremmin kuin eilen.

Asta on kyllä ihana kisakaveri radalla. Ei ehkä helpoin tapaus radan ulkopuolella, mutta radalla keskittyy hyvin. Joo ´o kyselee välillä vielä vähän liikaa, mutta ei haittaa ollenkaan. Parempi mulle kuin sellainen, joka sinkoilisi oman pään mukaan minne sattuu. Rimat pysyy ylhäällä, kontaktit hyviä ja maltoin itsekin pysähtyä niille oikein kunnolla ja kehua.

Nollien metsästys siis jatkuu luottavaisella fiiliksellä ja nyt taisi jo vähän isompikin agilitykärpänen puraista