Olipahan loma. Tapahtumarikas ainakin. Ilman koiria käytiin purjehtimassa saariston kautta Maarianhaminaan. Hurjat helteet ei merellä juurikaan haitanneet, joten kiva oli liplatella eteenpäin aaltojen ääniä kuunnellen. Saaristo on niin kaunis Lisäksi piipahdettiin Porin Jazzeilla, jossa näin sattumalta vanhan koulukaverin. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut vuosia, mutta olipa ihanaa! Sain sitä kaipaamaani nauruterapiaa, kun koirien kohdalla oli vietetty synkkiä hetkiä. Eli takaisin aiheeseen ja koiriin. Aloitetaan vaikka Hopista.

Hopi aloitti jälleen ontumaan vasenta takajalkaa. Sinänsä hyvin ikävää, koska tammikuuhunkin on vielä matkaa (sallikaa mulle tää mauton ironia, koska yritän jotenkin psyykata näissä terveysjutuissa itseäni). Hetken aikaa katselin, mutta päätin piipahtaa lääkärissä ja helmikuisen ohjeen mukaan pyytää antamaan kortisonia nuljuluuhun. Taas jalkaa väännettiin ja käännettiin ja jo siinä vaiheessa lääkäri sanoi, ettei nuljuluusta saa aikaan mitään reaktiota, mutta polvi ruksuu. Hopilta sitten tajukankaalle ja kuvauksiin. Taas tuli uudet kuvat lonkista, polvista, varpaista ja olikohan joukossa vielä jotain muuta? Nyt alkaisi vähitellen riittämään kotona arkistoitavien kuvien määrä. Nuljuluussa ei näkynyt mitään, mutta polvessa oli tulehdus ja paljon nestettä. Lääkäri sanoi, ettei kyllä nuljuluuhun mitään laittaisi, mutta polveen kyllä. Totesi, että onhan se aika hakuammuntaa törkätä kortisonia milloin mihinkin, mutta kun ei voi muuta tehdä, kun syytä ei tiedetä. No, pari viikkoa täys lepoa ja parin viikon ajan liikuntaa lisäten normaaliin asti. Tällä hetkellä tilanne on se, että ollaan aloitettu liikunnan lisääminen ja vielä ei ontumista ole näkynyt. Tosin pessimisti istuu sitkeästi olkapäällä ja odottelee vaan sitä päivää.

Sitten siirrytään sujuvasti Ninniin. Sami huomasi sillä mahassa patin pari päivää ennen Hopin lääkäriä. Sain ottaa sen tarkastuskäynnille samaan aikaan mukaan. Olin kyllä itse googlen avustuksella tehnyt diagnoosin, joka vielä harmittavasti piti paikkansa. Nisäkasvain, todennäköisesti pahanlaatuinen, koska oli levinnyt imusolmukkeeseen. Lääkäri vakuutti, että kannattaa leikata, koska Ninni on niin hyväkuntoinen ja vuosia voi olla vielä muutamia jäljellä. Vaikka kaikkeni melkein teen koirien eteen, niin siinä kohdassa mietin pitkään. Kun hoitajakin oli aikansa lääkärin lisäksi vakuutellut, niin yhteistuumin varattiin leikkausaika. Odotettavissa oli kivulias toipuminen, koska sterilointikin aikanaan oli aika tuskallista. Ensimmäiset kolme päivää olivatkin tukalia, mutta sitten helpotti. Nyt Ninni alkaa olla jo ihan oma itsensä. Kasvain lähti patologille tutkittavaksi ja toistaiseksi saadaan vielä jännittää onko tuloksena vain pahanlaatuinen vai ärhäkkä pahanlaatuinen. Jälkimmäisellä ei ole kovinkaan hyvä ennuste....

Sitten Asta. Sen kanssa ollaankin sitten treenattu muidenkin edestä ja se on niiden edestä ollut myös terve. Agilitya ollaan tehty pihalla melkein päivittäin. Pisimmillään ollaan taidettu tehdä 7 esteen rataa. Keppeihin sain hankittua verkot. Ne sujuu jo aika hienosti ja saan itse tehdä vaikka voltteja ja piruetteja eikä ne häiritse Astaa yhtään. Julian ja Annen kanssa treenattiin useasti tokoa ja jälkeäkin päästiin nuuskuttelemaan. Älyttömän tarpeellista mulle! Kiitos vielä vinkeistä ja peräänkatsomisesta. Kiitos myös kaikille muille, joiden kanssa treenattiin ja joilta saatiin häiriöapuja. Ärsyttävää, kun työt alkoi ja treenaaminen vähenee. Toko näyttää tällä hetkellä kuitenkin aika kivalta.

Lampaillakin ollaan käyty useasti. Asta on saanut sekä harjoitella ja hioa yksityiskohtia että sitten toisaalta taas tehdä ihan käytännön töitä. Menee kyllä kivasti. Siirrettiin Ruissalossa Ruisrockin vuoksi evakossa olleita sikavaikeita lampaita takaisin omalle laitumelle. Sujui Miinan kanssa yhteistyönä melkein sormia napsauttamalla. Somerollakin piipahdettiin ja taidettiin pitää samalla pentuetapaaminen, kun Freyakin oli paikalla + tietysti Noa. Saatiin kuulla viime hetken vinkit norjalaisen Karin Mattssonin kurssilta. Ollaan kokeiltu maahanmenovinkkiä ja se näyttää toimivan! Kiitos Elisa ja Hanna   Itsekin olen siis Astan kanssa muutaman kerran paimentanut ja kiitos Samin hyvän perusopetuksen, mulla on aika helppoa.

Ja sitten viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä. Sattumien summana, mutta myös tarkkaan harkittuna meille tallusteli Entti-ajokoira. Entti on kyllä ihka oikea bordercollie, mutta lyhyen karvan ja isojen luppakorvien takia näyttää ajokoiralta. Entti tuli puhtaasti vanhempiensa vuoksi ja siitä tuli Samin koira. Tällä kertaa myös ihan virallisesti paperilla. Mulla on tää sairasosasto + yksi terve koira, Samilla kaksi tervettä koiraa. Tosi reilua

Entti on ihana. Se on kiltti ja rauhallinen. Vaikuttaa sellaiselta pohdiskelijalta, ihan kuin elokuvassa. Saa nähdä miten pysyy tyttöjen vauhdissa mukana. Antaa tosi kivasti Ninnin ja Hopin olla rauhassa, joten nekin näyttävät sulattavan sen paremmin. Astan kanssa taas painivat melkein koko ajan. Ulkona niitä pitää vahtia, koska Asta kuvittelee olevansa keilapallo, joka liikkuu mahdollisimman lujaa ja osuu tietysti täydellisesti kohteeseen.

Entillä on myös oman ikäistä leikkiseuraa ihan riittämiin, kun neljällä tutulla on nyt samanikäiset pennut. Aika hauskaa. Outin Rotin ja Elinan Noen kanssa kolmikko onkin jo viettänyt aikaa useampaan otteeseen

Että sellainen loma. Vähemmätkin tapahtumankäänteet olisivat riittäneet, mutta näillä mennään nyt.

Entin strategiset tiedot: 9 viikkoa ja kuusi kiloa. Tiedossa iso poika.