Viikonloppu ja alkuviikko olivat kaamean hektisiä. Jos öisin nukkuu 1,5- 3 tuntia, niin olo päivällä on aika nuutunut. Onneksi tuli odotettu vapaapäivä, jos tuota vajetta saisi hieman paikattua.

Sunnuntaina oli Riitan ja Pekan tokokurssi Turussa. Ehdin loppujen lopuksi paikalle kuuntelemaan, vaikka aika tiukille meni. Jonkinlainen kompromissi piti tehdä, joten päädyin kuuntelemaan Pekkaa, jolla oli pääsääntöisesti alempien luokkien koiria. Hieno päivä! Jonkin verran tuttuja asioita, mutta myös uusia, jotka kuulostivat hurjan hyvälle.

Näitä ajatuksia sitten testattiin heti maanantaina Tiinan ja Hannan kanssa. Toimii! Seuraamiseen otin pari vinkkiä ylös ja harjoitukset menivät tosi hienosti. Lisäksi tehtiin lähes kaikki muutkin alokasluokan liikkeet läpi + vähän ruutua. Ihan hirmu hyvä fiilis

Tänään ollaan ehditty jo tehdä metsälenkki ja treenata tokoa sekä agia. Agilityssa harjoiteltiin kontakteja, hyppyjä ja jotain pieniä ohjauskuvioita. Hypyissä vaihtelin korkeutta ja nyt Asta tajusi hypätä 60 cm rimankin yli, kun vähän auttoi. Välillä on ollut hahmotusongelmia, kun on tottunut hyppimään umpinaisen tokoesteen yli. Hitsi, että tykkään sen maltista. Toisaalta, tää on niin vaikeeta. Samanlainen maltti sillä on tokossa, jossa taas toivoisin sitä pientä hulluutta. Agilityssa taas mun mielestä on niin kiva, kun sillä ei keitä yhtään. Ohjauskuviotkin meni kivasti. Mä osasin! Tästä pisteet mulle.

Agilityn jälkeen siirryttiin tokoon ja ekana Hopi. Huoh. Jos Astalla on malttia, niin nyt otin autosta ulos koiran, joka meinasi revetä liitoksistaan. Pieni keskustelu siitä, että tehdään vaan tokoa, agiradalle ei mennä, auttoi. Aloitettiin hyppynoudolla. Meni vauhdilla ja hyvin. Sitten luoksetuloa. Sama juttu. Kaukokäskyjä ja näissäkään ei mitään ongelmia. Sitten uskaltauduin kokeilemaan seuraamista ja ihme kyllä, oli hiljaa. Tähän lopetettiin ja autoon. Hopin jälkeen Ninni sai vähän humputella. Sillä on turkin katoamisen myötä vauhti edelleen vaan kasvanut, joten noudoissa ja luoksetuloissa melkein kaahaili. Mun mummo

Viimeisenä Asta. Pekan neuvojen mukaan seuraamista ja pelitti vieläkin. Hyvä hyvä! Sitten luoksetuloa, ok. Kokeiltiin avo-luokan hyppyä. Meni ihan nappiin. Sen jälkeen testailtiin vielä hyppynoutoa. Pari ensimmäistä kertaa autettuna ja sitten menikin jo ihan itsestään. Oli kyllä tosi hyvät harjoitukset kaiken kaikkiaan.

Tänään sitten myöhemmin varmaan vielä uudet tokot.