Mitäköhän sitä kirjoittaisi? Kaikesta muusta paitsi treenaamisesta? Ajatukset ovat olleet vähän muualla, mutta ollaan me silti koirien kanssa puuhailtu, joten laitan jotain niistä ylös. Viikonloppuna oli omatoimisia toko- ja agilitytreenejä. Paimennustreenit ovat olleet tauolla, kun ohjaaja ei ole ollut iskukunnossa. Nyt näyttää jo vihreää valoa senkin osalta, että päästään viikonloppuna naapurimaan puolelle

Agilityssa en osaa keksiä mitään harjoiteltavaa, joten sitten teen vain jotain. Ei hyvä. Ei vaan mielikuvitus riitä. Onneksi Tiina lupasi piirtää jotain kuvioita paperille, niin tulee harjoittelusta järkevämpää.

Sunnuntaina käytiin Marian kanssa Paimiossa tokoilemassa. Uusi kenttä Astalle ja niinpä kävin aluksi yhden kierroksen vain leikkimässä ja tekemässä maalin kiertoja ym. piruetteja. Ensimmäisellä varsinaisella harjoituskerralla tehtiin käskytettynä luoksetulo ja seuraaminen. Luoksetulossa ennakoi ja nousi ylös. Pitää muistaa harjoitella viivettä. Lisäksi jäi vähän liian kauas eteentulossa, mutta taisi olla kohtuu suora. Seuraamisessa vire oli ok, mutta sen johdosta aukesi. No, näillä tasapainoillaan.

Sen jälkeen monta toistoa liikeestä maahanmenoa, jossa kuulemma annan paljon apuja. Olenkin sen tiedostanut, mutta nyt pitää alkaa tiedostaen poistamaan niitä. Lopuksi vauhtinouto ja vapautus lelulle. Marian kommenttina tuli, että lelua antaessa käännyn --> käännynkö aina? Ja tiiätkö mitä, taidan kääntyä, joten hyvä havainto!

Sitten vielä luoksepäästävyys, jossa ei mitään ongelmaa. Lopuksi p.makuu Surkun vieressä. Se meni hyvin. Kiitti kaikista kommenteista

Eilen tokoa Espoossa Hannan kanssa Puolarmaarissa. Tarkoitus oli mennä toiselle kentälle, mutta koska Astan päälle kävi töistä tullessa koira, niin muutettiin suunnitelmaa, koska Puolarmaarissa saa häiriöitä taatusti. Tuollaisten ääliöiden takia ajattelin, että mennään taas takapakkia hurjasti, mutta onneksi ei ainakaan eilen näyttänyt siltä. Kyseinen koira tuli siis puskista, itse olin kuorrutettu monella kassilla, kun tultiin suoraan autosta ja puhuin vielä puhelimessa. Astalla meni tasan sekunti olla taisteluvalmiudessa, joten siinä sitten kassin kanssa "heittelin" toista koiraa pois ja toisella estin Astaa. Omistaja oli kuin sunnuntaikävelyllä ja kerran huusi koiran pois, mutta se tuli samantien takaisin. Käveli siitä ihan meidän ohi ja vain seurasi tilannetta. Idiootti! Kun tilanne oli ohi ja keräilin kasseja ja yritin tukahduttaa raivoa, niin kuulin kun tämä mies aloitti nurkan takana koiran kouluttamisen. Koiran kiljumisesta päätellen sai ihan kunnolla opetusta Eläköön johdonmukaisuus!

Niin, ne illan treenit. Aika paljon tehtiin p.makuuta koirien ohittaessa sekä kontaktitreeniä edelleen kun muut ohittelivat meitä ja ne tosiaan menivät ihan hyvin. Lisäksi käskytettynä aloluokan liikkeitä ja osia ylemmistä. Ihan ok. Nyt pidin huolen, että vauhtinoudossa en kääntynyt ja kokeilin luoksetulossa eteentuloa lelun kanssa, mutta se ei oikein onnistunut. Oma motivaatio ei ollut ehkä parhaimmasta päästä, joten päädyttiin sitten jossain vaiheessa lähteä Hannan kanssa pidemmälle lenkille.