Eilen ei sitten enää tokoiltu vaan Asta paimensi, kun käytiin kiertämässä Raision laitumet.  Ensimmäisen laitumen kohdalla Sami ja Asta kävivät pienen keskustelun siitä kuka taas johtikaan orkesteria, mutta jatkossa meni sitten hyvin. Sami sai yhdellä laitumella harjoiteltua hyvin suuntia ja nyt onnistui sekä oikealle että vasemmalle flänkkäykset.

Maanantaina kuvailtiin ennen treenien alkua Hutchia, 7kk, ja Astaa. Ovat niin hulvaton parivaljakko, että vakavasti niitä ei pysty ottamaan. Toinen on sellainen Hessu Hopon tyylinen hyväntahtoinen hömppä ja toinen täynnä tulta ja tappuraa

Alussa meni ihan hyvin ja Hutchkin malttoi pysyä paikoillaan. Asta suhtautui kuvaukseen pienellä ylpeydellä.

Vähän vaihdettiin tyyliä ja edelleen meni sujuvasti.

Tässä kohtaa Hessu Hopo oli jo tehnyt muutamia varaslähtöjä ja Asta mulkoili toista, kun ei osannut keskittyä tärkeään tehtävään.

Ja lopuksi totesi homman olevan menetetty toisen osalta

Tiinalle kiitos kuvista