Eilen mentiin Astan kanssa Kupittaalle treenaamaan, teemana häiriö. Sattumalta siellä oli myös match show ja hirvittävästi kaikkea muutakin, joten teeman mukaisesti mentiin.

Pystytin leirin match show-kentän lähettyville vähän sivummalle. Tehtiin aloluokan liikkeet läpi osissa ja palkaten. Ihan vierestä kulki ohi haukkuvia koiria joku enemmän ja joku vähemmän riehuen ja sitten ihan nätisti ohittavia. Asta keskittyi tosi, tosi hyvin. Liikkeiden tai leikkimisen aikana ei keskittyminen herpaantunut ollenkaan. Taas vähän analysointia ja loppupäätelmänä on, että Astalle ei häiriö itsessään ole mikään ongelma, kunhan sitä on riittävästi. Näinhän se on ennenkin ollut. Sitten kun tulee jokin yksittäinen häiriö muuten hiljaisessa tai rauhallisessa tilanteessa, niin se pitää huomioida. Eli niitäkin pitää harjoitella.

Paikallaoloa harjoiteltiin kahdessakin eri paikassa. Näissä tuli häiriötä ihan hyvin. Ensimmäisellä kerralla pikkupoika kulki ohi palloa potkien muutaman metrin päästä. Astan pää nousi periskoopin lailla ja se makasi niin ryhdikkäästi kuin vain pystyi nostamatta jalkoja maasta. Varmuudeksi muistuttelin mitä se oli tekemässä, mutta pysyi hienosti. Toisessa paikassa oli suht vieressä jotain pallopeliä pelaavia juoksevia miehiä, lapsia kulki välillä juosten ja välillä kävellen ohi ja match show koirat olivat lähempänä. Ei mitään ongelmia. Onnistui tosi hyvin.

En muista milloin viimeksi oli näin onnistunut olo harjoituksen jälkeen. Sitä osaa eri koirien kanssa tulla niin pienestä iloiseksi. Ennen Astaa en olisi pitänyt tuollaista treeniä mitenkään erityisenä, mutta Asta onkin vähän erilaisempi nuori ja sen kanssa on saanut opetella ihan uusia juttuja. Tai sanotaanko, että se omaa omia mielipiteitä melkoisesti ja yrittää tehdä omia johtopäätöksiä toimintatapojen osalta. Kaiken kaikkiaan, olipahan taitava pikku-Asta

Harjoitelluissa liikkeissä ei ollut mitään erityistä. Kaikki sujuivat ihan kivasti. Eteentulon osalta pitää ottaa tehokuuri. Siinä banaani on tullut takaisin kuvioihin ja sitä kautta vino eteentulo.

Niin, ja se wubba on edelleen ostamatta....