Eilen viimeinen kerta agilitykurssilla. Tehtiin jotain uutta ohjauskuviota, mutta en millään saa enää päähän mikä sen nimi oli Joka tapauksessa Asta osasi tehdä sen vai pitäisikö mieluummin sanoa, että itse onnistuin ohjaamaan sen oikein.

Sen lisäksi taas perusesteiden läpikäymistä. Vaikeutin keppejä nyt niin, että kokeilin lähettää sen niille niin, että se joutui oikean kautta kiertämään ekan kepin. Haa, Asta osasi sen! Muiden esteiden kohdalla ei oikein tullut mitään uutta tai ihmeellistä. Astan vauhti on noussut ja se teki sen, että se tarvitsee enemmän tilaa, jota tuolla ei niiden muiden treenaajien takia kauheasti ole. Tämä taas aiheutti sen, että jouduin jälleen vähän enemmän kurkkimaan, että tuleeko ketään mistään, kun lähetin Astan esimerkiksi putkeen.

Lopuksi jokainen teki yksitellen kahdeksan esteen sarjan. Hyppyjen lisäksi radalla oli putki ja muuri. Kaikki hypyt olivat aika matalalla. Me selvittiin hienosti! Juoksin (!) oikeasti ja taisin oikeasti ohjata. Hyvä minä! Ensimmäisellä kerralla hosuin liikaa kurvissa ja Asta tuli hypyn ohi. Sen ilme oli tosi huvittava. Se haukahti kerran kärttyisästi ja olisi voinut kuvitella, että se olisi voinut ärjäistä, että yritä nyt keskittyä ja kertoa mihin ollaan menossa. Hyvä, että palaute huolimattomasta ohjauksesta tulee heti koiralta 

Jatko on edelleen auki. Haluaisin nyt harjoitella enemmän ohjausjuttuja enkä opettaa varsinaista rataa Astalle. Esteet se nyt kuitenkin osaa. Kauhukuvana taustalla on Ninni, jolle opetin ekan vuoden pelkkää irtoamista ja sehän irtosi. Tosi kivaa, että koira osaa mennä estesuoran itsenäisesti hallin päästä päähän, mutta vielä mukavampaa olisi ollut, jos olisi opettanut hyppytekniikan ja edes joku rima olisi matkan varrella jäänyt putoamatta. Astalle haluan siis ensin tekniikan, sitten irtoamisen ja sen mukana tulevan vauhdin. Ehdotuksia otetaan vastaan, sillä itsenäisesti en aio jatkaa, koska sitten mennään metsään.

Maanantaina käytiin Somerolla katsomassa lampaita. Talven harjoittelukertojen vähäisyydestä huolimatta tuntuu siltä, että Asta kuitenkin joka kerta menee jollain tasolla eteenpäin. Koskaan tuskin pääsee sanomaan, että sillä ei olisi vauhtia eli sitä on turha miettiä, mutta se pysyy Samilla hyvin hallinnassa. Ensimmäinen kierros meni innostuksen piikkiin, mutta kerta kerran jälkeen näytti paremmalta. Sami harjoitteli aika paljon oikealle lähettämistä, koska se on Astalla huonompi puoli. Lisäksi sille pitäisi varmaan ajaa seiso-käsky kesän aikana mieleen, jos vauhtia pystyisi helpommin kontroilloimaan, kuin maahanmenon kautta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin loistava pieni paimenkoira! Paimennuksen jälkeen sisällä vielä painit Noa-veljen kanssa samalla kun me nautittiin jälleen kerran Elisan herkkuruoista. Kiitos vielä !