Eilen tokoiltiin taas hallissa. Tein Hopin ja Astan kanssa vuorotellen. Hopi vaikutti pääasiassa tosi hyvältä. Onnistumisia saatiin etenkin seuraamisessa, jossa oli hiljaa pitkiä matkoja. Lisäksi tehtiin useita muita liikkeitä, joissa tarvitaan hieman hienosäätöä, mutta jos sitä taas aktivoituisi, kun pääsisi ulos treenaamaan. Nyt me ollaan kyllä harjoiteltu sisällä, mutta Hopin kanssa en osaa oikein tehdä mitään, kun sen hienosäädöt koskee laajempia kokonaisuuksia.

Astan kanssa meni noudot, sekä metallilla että puulla, oikein mallikkaasti. Luovutukset olivat nopeita, sopivan tiiviitä ja suoria. Lisäksi Asta osasi pitää kapulaa hyvin suussa eli ei kulautellut sitä. No, näitä me ollaan sisällä paljon harjoiteltukin. Luoksetulo sujui myös samaan tyyliin, hyvä hyvä. Kokeilin myös hyppynoutoa, jossa ei ollut mitään ongelmia. Ruutu meni hyvin, samaten kaukot ja p.makuu.

Mutta seuraaminen, se on tauon aikana hajonnut taas alkupisteeseen. Se näyttää Astalla olevan se ongelmaliike, vaikka ehkä eniten ollaan tehty töitä sen suhteen. Yhtään taukoa ei näköjään kestä. Ongelmana oli siis paikan totaalinen unohtaminen. Asta poikitti koko ajan edessä niin, että vasen jalka osui sitä oikeaan lapaan. Ihan kamalaa. Kulki melkein sivuttain. Eli takaisin perusteisiin. Pitäisi varmaan joka päivä tehdä sen kanssa edes muutama metri, jotta ei unohtuisi. Nyt olen siitä lipsunut ja sisätreeneissä keskittynyt muihin liikkeisiin. Ei sitä kuitenkaan joka kerta voi noin paljon taaksepäin päästää.