Viikonloppu vierähti Rymättylässä. Kaaoksen ja remontin keskeltä poissaoleminen piristää kummasti, joten tuli tarpeeseen. Ensin oltiin Katjan ja Alarin luona, jossa pääsin toistamiseen Eller-hevosen kanssa aitaukseen harjoittelemaan hevosen liikuttamista ilman mitään apuvälineitä, maasta käsin siis. Kaiketi jonkinlaista "hevoskuiskaajan" juttuja  Hurjan mielenkiintoista ja tällaiselle hevosia pelkäävälle rohkaiseva kokemus, että hevonen oikeasti liikkuu eri suuntiin, kun vähän kehonkielellä ohjailee eikä suunnittele hyökkäävänsä päälle, kun silmä välttää. Asta viihdytti itseään riehumalla Siian kanssa. Näki se lampaita ja hevosetkin, mutta tosi hienosti kävi vain katsomassa eikä jäänyt tuijottelemaan.

Myöhemmin mentiin Sannalle ja Mikolle ja vierailu venähti seuraavan päivän puolelle. Lampolassa käytiin pyörähtämässä, mutta muuten Asta kulutti aikaa leikkimällä Elsan kanssa. Hieman jännitettiin, että miten ipanoiden leikki sujuu nyt, kun Elsakin on jo ihan kunnon koiran kokoinen eikä sieltä nöyrimmästä päästä. Huoli oli turha, niillä meni tosi hyvin

Sitten vähän otsikon mukaista kirjoitusta. Hopi oli eilen magneettikuvauksessa. Alkututkimus vaikutti hyvin perusteelliselta ja pidin eläinlääkäristä todella paljon. Yritti kaikin tavoin saada jotain kipureaktioita aikaiseksi ja paineli Hopia kunnolla. Tulokseksi sai pariin otteeseen vaimeaa maiskuttelua, ei muuta. Hopi oli tosi jännittynyt eikä varmaan ikinä uskaltaisi muuta tehdäkään. Jätin sen sinne kuvattavaksi ja lähdin töihin. Lääkäri soitti myöhemmin ja tulos oli, että ei mitään sellaista mikä voisi aiheuttaa ontumisen. Just. Jotain pientä siellä oli, muutama välilevy oli ahtaampi, jokin pieni luupiikki, mutta harvalla tuon ikäisellä on oppikirjan mukaiset tasaiset ja siistit välit.

Varpaiden taivutukseen oli aavistuksen reagoinut, joten sinne tuikattiin kortisonia, jos nuljuluu olisi jotenkin ärtynyt tms. Lisäksi pyysin, että tarkistaa nielun ja kurkunpäät olivatkin ärtyneet. Sai nenäpunkkien varalta Stronghold-kuurin ja antibioottikuurin. Hopi kyllä kummastuttaa kerta toisensa jälkeen. Se ei mitenkään ole ryystänyt, jotta nenäpunkkeja olisi voinut ajatella, mutta kai ne sitten voivat tuollakin tavalla oireilla. No, kokeillaan nyt sitten sitäkin. 

Eli turha ja kallis reissu, mutta tulipahan tehtyä. Yritän ajatella positiivisesti, että jollen olisi vienyt, olisin vain jossitellut. Nyt se on selvitetty. Lääkäri sanoi, että selän puolesta voi juosta, hyppiä ja tehdä mitään vaan. Ainut vaan, että se ontuu...Lääkäri myös heitti ajatuksen, että ontumisen poistuminen aikaisemmin magnesiumin antamisen ja nielurisojen leikkaamisen jälkeen olisi silkkaa sattumaa. Mä en ihan tuota purematta niele. Hopi on nyt levossa viikonloppuun asti, sitten sitä pitäisi rasittaa kevyesti ja ens viikolla kontrollisoitto lääkärille. Jollei ontuminen poistu, pitäisi mennä jatkotutkimuksiin. Tympii....