Eilen kotimatkalla poikettiin Lohjalla testaamassa mattohallia. Takana oli jotenkin tosi väsyttävä työpäivä ja tuntui, että Astakin oli valmiiksi väsynyt. Sillä oli vähän erilainen työpäivä ja niinpä se nukahti autoon samantien. Nukkui myös oikeasti taukojen aikana hallissa. Pitäisi muistaa, että ei pidä treenata, jos ei ole just sellainen olo. No, treenasin kuitenkin. Mun on pakko saada joku nyt videokuvaamaan meidän treenejä, kun fiilikset vaihtelee laidasta laitaan. Ei tehty mitään kovin monimutkaisia asioita. Ruutu löytyi taas hyvin, jäävät suht ok, seuraaminen kai melkein hyvä (mun mittari tässä on hurjan korkealla myönnetään), luoksetulo hyvä. Kaikkia liikkeitä tehtiin ihan lyhyissä pätkissä, hirmu palkoilla eli ei mitään kisasuoritusta lähelläkään. Yhden pysäytyksen tein luoksetulossa ja se oli ihan tosi hieno. Tämä ensimmäistä kertaa luoksetulon yhteydessä.

Lisäksi harjoiteltiin pitkästä aikaa ohjattua. Vein vasemmalle kapulan, Astan merkille ja lähetys. Pari toistoa, meni ihan kivasti. Asta menee laukalla kapulalle ja tuo laukalla, mutta ei millään raivolla ollenkaan. Yksi hyvä häiriötreeni saatiin, kun Hanna heitti oikealla samaan aikaan kapulaa Vinhalle, kun Astan piti lähteä merkiltä vasemmalle. Lähti oikealle, sain pysäytettyä ja ohjattua vasemmalle. Se meni hyvin! Viimeisenä p.makuuta. Menin piiloon. Tässä ei ongelmia.

Lopuksi sitten Asta sai taas mörköhepulin . Tai kyseessä ei ollut edes mikään mörkö vaan Anett. Anett tuli halliin ja Asta alkoi pöhisemään. Otettiin kuitenkin luoksepäästävyystreeni, jotka meni hyvin. Tähän on nyt ehdollistunut hyvin. Asta heilutti häntää ja oli ihan oma iloinen itsensä. Mokasin sen jälkeen sitten itse ja pyysin Anettea tsekkaamaan Astan muuten läpi. Se oli sitten liikaa. Aika masentuneena lähdin kotiin siitä, että en vain osaa pitää harjoituksia tarpeeksi helppona vaan kiirehdin. Toisaalta taas Astaa on aika vaikeaa lukea, kun siitä ei tiedä etukäteen saako se hepulin vai kiipeääkö syliin. Helpompaa olisi, jos voisi sanoa kaikille, että se on pidättyväinen, mutta kun se ei ole. Se vain muodostaa ilmeisesti itse käsityksen onko joku kiva vai ei. Ja eilen sain Hannalta vielä palautetta, että musta huomaa miten mun käytös muuttuu näissä lääppimistreeneissä, olin itse kuulemma tosi epävarma ja jännittynyt. Argh, haluaako joku kivan koiran, kun sen omistaja on ihan pöllö itse?

Muutenkin koko toko on nyt vaan niin vaikeeta . Mulla on mielikuva päässä miten asiat pitäisi tehdä ja sitten tuskastuttaa kun ne ei mene niin. Lisäksi mulla alkaa olla hirvittävä hinku kisoihin, mutta totuus on se, että meillä kestää. Mun pitäisi malttaa ja työstää ja me kyllä ehditään vaikka sitten vuoden päästä, mutta kun mä haluaisin jo pian. Mulle yritetään vakuutella, että mulla ei ole mikään kiire, eikä olekaan, mutta kun mä vaan jo haluan! Jos Hopi olisi kunnossa, voisin tukahduttaa kisaintoa sen kanssa, mutta kun ei ole. Katsoin jo pari kisaa Astalle, mutta taidan vetää ne kuitenkin takaisin. Eipä me taideta vielä mennä, vaikka haluaisin konkreettisesti jotain näyttöä siitä, että se osaa.

Kotimatka oli ilman puolesta ihan kamala. Tuuli tuntui heittelevän autoa miten sattuu, lumi pöllysi tiellä, oli pirun liukasta ja rekkoja miljoona ohitettavana. Olin kotiin tullessa ihan puhki. Illalla oli vielä agitreenit tiedossa ja ihan viittä vajaa olin, etten lähtenyt. Sami lupautui onneksi tulemaan kuskiksi, joten lähdin kuitenkin. Agitreenit meni kokonaisuudessaan kuitenkin hyvin. Ensimmäistä kertaa otettiin vähän ohjausta ja juoksuaskelia ja se oli vaikeaa! Nostan kyllä hattua kaikille lajin harrastajille, on se vaan jotenkin niin hankalaa Keppejä mentiin ekan kerran kujalla ja Asta taisi muistaa Jennin luona tehdyt muutamat treenit. Se pujotteli tosi näppärästi.

Olipahan blogin nimen mukaisesti vuodatus. Tänään tuntuu jo vähän paremmalta. Aamulla kävin vielä hakemassa Tiinan ja Hutchin satamasta eli oli piristystä tiedossa. Ihan ylisöpö pieni bc-lapsi ja Astan tuleva leikkikaveri sitten vähän isompana. En mä hanskoja tiskiin heitä, me taistellaan Astan kanssa niin kauan, että me onnistutaan. Ei kai elämän pidä olla liian helppoa, ei edes koiraharrastuksen