On ne niin erilaisia, Hopi ja Asta siis. Tai itse asiassa kaikki kolme. Niissä ei ole muuta samaa kuin se, että kaikki ovat bordercollieita ja mustavalkoisia. Muita yhtäläisyyksiä niistä ei oikein löydykään. Ajatus tuli taas esille, kun treenattiin tokoa. Ollaan harjoiteltu pääasiassa sisällä ja Hopin kanssa ongelma on se sen ylikiehuminen. Sen kanssa ei vaan voi tehdä mitään pikkuhiomisia, koska kaikessa pitää piipata ja yliyrittää. Niinpä ollaan harjoiteltu pään laittamista ja pitämistä maassa. Tylsä liike, mutta siinä on hiljaa ja jotain haluan senkin kanssa tehdä. Kevättä odotellessa...

Asta taas...no, sen mielestä toko on edelleen varmaan ihan kivaa, mutta kyllä se saa elämänsä sisällön jostain ihan muusta. Mukavaa on tietysti se, että sillä ei vieläkään mene koskaan yli, mutta sen asenteesta johtuen siitä ei varmaan koskaan tule mitään näyttävää tokokoiraa. Kivastihan se tekee ja leikkii, on skarppina, mutta ei se samalla raivolla tokoile kuin Hopi. Se on tyyliltään sellainen "ei viitsitä hei pingottaa, otetaan rennosti"    Tänäänkin se nukahti paikallamakuuseen. Siinä kohtaa alkoi jo hymyilyttämään    Astan elämänasenne taitaa näistä kaikista kolmesta olla rennoin. Pitäisi ottaa siitä itsekin opiksi. Sen oman tahdon kanssa kyllä taistellaan päivittäin eli kai nuo kaikki em. asiat johtuvat siitä, että sillä on ja se haluaa käyttää omaa päätä ja tahtoa enemmän kuin Hopi ja Ninni eikä ole niin helposti vietävissä. Vaikeeta joo, mutta onneksi Asta ja Hopi ovat niin erilaisia, niin voi aina vaihdella, kun toisen kanssa repii hiuksia