Tiistaina kävin tokoilemassa yksikseni samaisella kentällä kuin maanantaina. Eilen taas ajoin Lohjalle Hannan kanssa harjoittelemaan. Sateiset treenit nurmikolla.

Hopi meni taas aluksi ruudussa itsekseen maahan, mutta sain lopulta pari hyvää toistoa ja jäi seisomaan. Seuraamisessa taisi piipata kerran, idari ok, luoksetuloissa pysäytykset taas pitkät ja kaukot ihan hyväksyttävät. En muista tehtiinkö muuta.

Astan kanssa treenit menivät paremmin kuin maanantaina, mutta ulkopuolisille häiriöille pöhähteli, kun oli laidalla odottelemassa. Ärsyttävää. Tehtiin ainakin seuraamista, ruutua, vauhtinoutoa, luoksetuloa ja liikkeestä seisomista. Meni kivasti, keskittyi nyt normaalisti ja liikkeetkin onnistuivat.

Äsken käytiin Piikkiössä paimennustreeneissä. Siellä ei mistään pöhähtelyistä ollut tietoakaan. Ihan tarkoituksella tungin Astan parin miehen rapsutettavaksi. Oli ihan normaali oma itsensä, vaikkei nyt kauhean hyvin malttanut rapsutettavana ollakaan, kun veto laitumelle oli niin kova. Uskon, että pöhähtelyt menevät ohi, mutta täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei jää tavaksi.

Paimentamassa Sami ja Asta kävivät vain kerran, koska paikalla oli niin paljon muita ja meidän pitää seuraavaksi suunnata Taiteiden Yöhön. Lotan neuvojen mukaan tekivät poispäinajoa ja kuljetusta.