Tänään käytiin TSAUn agilitymestaruuskisoissa koirien kanssa. Tarkoituksena oli testata reagoiko Asta eri tavalla yleiseen hälyyn mitä ennen ja samalla vähän treenata. Periaatteessa ei reagoinut. Tai no, miehiä ei varsinaisesti päästy tapaamaan, mutta ohikulkeville ei pöhissyt ollenkaan, oli ihan normaalisti. Kuuluttajan kuulutuksia haukkui muutaman kerran, kun oltiin ihan kaiuttimen vieressä molemmilla kerroilla. Rähisevien koirien metelöintiin ei provosoitunut ollenkaan mukaan, vaikka mun järjen mukaan olisi hyvin voinut. Hyvä tietysti. Oli muutenkin aika välinpitämätön muiden koirien suhteen.

Harjoiteltiin sitten vähän sekä sisällä hallissa että ulkona. Molemmissa leikki tosi hyvin, jaksoi keskittyä eikä välittänyt yleisestä hälinästä ollenkaan. Ulkona "huilattiin" aina välillä. Malttoi huilailla, vaikka olikin aika skarpin näköinen.

Hopin kanssa otin muutamia juttuja sisällä. Se oli taas kuin lähdössä lentoon. Luoksetulon pysäytys tosi nopea, pysyisipä tuollaisena! Kaukokäskyt ok, mutta otin paljon vaihtoja peruutusten kanssa. Seuraaminen namilla ihan hyvä, askelvaihdoissa piippasi vähän. Taitaa olla tuurikauppaa, jos on kokeessa hiljaa.