Asta ja Sami ovat jatkaneet paimentamista kotona (Samin blogissa lisää siitä), sillä aikaa kun Hopi ja Ninni ovat tylsistyneet mun mukana konttorikoirina. Tai no, Ninni on varmaan äärettömän onnellinen, kun on vaihteeksi päässyt mukaan. Se on vanhemmiten vielä enemmän mun perään ja mun poissaollessa odottaa, masentuu, odottaa ja masentuu. Ajatuksena herttaisen liikuttava, käytännössä ahdistava. Hopi ja Asta ovat paljon helpompia, kun ne voi tyrkätä kenelle tahansa, eivätkä pahemmin perään katso. Tämä on siis ihan positiivista

Eilen illalla otin itseäni niskasta kiinni ja lähdettiin taas tokoilemaan. Hopin kanssa melkein kaikista liikkeistä ainakin osia. Mm. tunnari kaksi kertaa remmissä, onnistui ihan loistavasti. Luoksetulon pysäytykset pallon kanssa, ilman ja suoraan sivulle. Ei edes törmännyt! Seuraamista pitkiä pätkiä eikä ajatustakaan ääntelystä. Kaukoissa kaukaa (30 askeleen päästä) kaikki vaihdot eikä ongelmia. Tässä ehkä ne kohokohdat. Oli tosi hyvä harjoitus ja jotenkin erilainen.

Hopi oli kyllä erilainen, tasapainoisempi eikä yliyrittänyt yhtään. Varsinkin seuraamisessa sen huomasi. Lopputuloksena mietiskelyn jälkeen päädyin siihen, että ainut ero viime aikojen muihin treeneihin oli se, ettei ollut Astaa mukana. Kentälle kävellessä ei siis tarvinnut huomautella remmistä vetämisestä tai yllättävistä möröistä, tosi rentoa. Hopi ottaa aika paljon painetta, kun Astalle kommentoidaan. Nyt se sai vaan lönkötellä ja treenata.

Sverige Cup oli jäänyt kokonaan huomioimatta, mutta Elisan vinkistä sitten piti käydä katsomassa miten siellä oli menestytty. Roy oli hienosti toinen! Tässä kuva kolmesta parhaasta: http://www.svak.se/node/115   Roy on näköjään eksynyt voittajan kainaloon hymyilemään

...ja se lammaskin löytyi, mutta matka ei sen osalta päättynyt kovin positiivisella tavalla. Onneksi nyt kuitenkin löytyi...