Tänään ollaan paimenneltu ja tokoiltu. Teemana molemmissa runsas palkkaus, ei hiontaa tai painostusta.

Aamulla oltiin jo yhdeksän jälkeen pellolla. Sami meni Astan kanssa pari kierrosta ja antoi Astan mennä aika vapaasti. Ei painostusyrityksiä etäisyyden saamiseen, tms. No, ei kauheasti ollut eroa entiseen. Asta meni taas tosi nätisti. Ihan mielenkiintoista jossain vaiheessa nähdä miten menee lampailla, jotka reagoivat koiraan paremmin.

Hopin kanssa kokeilin poispäinkuljetusta liinassa, mutta eihän siitä tullut mitään. Heti jos liina kiristyi, Hopi otti tiukan kontaktin muhun ja muutenkin oli vähän pihalla. Peruskuljetus oli ihan kivaa. Sami totesi, että oli eilen seurannut Astan silmiä ja se ei kertaakaan vilkaissut häntä, ei edes painostaessa. Se on niin kiinni lampailla. Kuuntelee kyllä, mutta ei irrota katsetta. Hopilla menee ihan päinvastoin.

Sieltä pikainen käväisy kotona ja heitin Samin juna-asemalle. Iltapäivällä tokoilin kotipihalla. Hopin kanssa luoksetuloja pelkällä suorapalkalla sekä seisomisesta että maahanmenosta. Kaukokäskyn ensimmäinen nousu ylipitkältä matkalta ja palkka. Läheltä nopeita vaihtoja. Idari, jossa palkka seisomisesta. Seuraamista, oli hiljaa. Lopuksi tunnari, jossa vapautin Hopin, käänsin sille selän ja puolihuolimattomasti annoin luvan lähteä. Kaikki siis suunnitellusti. Meni ihan tosi hienosti! Vielä yksi oman haku, ok.

Astan kanssa paljon leikkiä sekä puiden kiertoa, pysäytyksiä ja palkkaa. Luoksetuloa eteen, tuli nyt hyvällä vauhdilla, sekä suoraan lelulle. Seuraamista otin imuttamalla, kun aukesi muuten nyt vähän vasemmalle. Lisäksi liikkeellelähtiessä painaa ensimmäisen askeleen ajaksi pään alas. Seuraamisessa on selkeästi menossa joku vaihe, kun tyyli muuttuu joka kerralla. Niin, ja vauhtinoutoa ja taas leikkimistä. Oli kivaa

Ninni sai myös tehdä jotain liikkeitä. Tein sen kanssa myös luoksetulon molempien pysäytysten kanssa. Se laukkasi ja pysähtyi kummallakin kerralla hyvin. Paranee vaan vanhetessaan. ..