Lauantaina oltiin Astan kanssa Jessican tokokurssilla. Tuskaisen kuuma päivä ja onnistuin polttamaan kädet ja jalat tulipunaisiksi.

Astan kanssa ollaan tehty niitä tunnetilatreenejä, koska seuraamisessa se alkoi namikäden häivyttämisvaiheessa jätättää. Tai kulki nenä takareiden kohdalla. Hopista viisastuneena ajattelin syksyllä, että opetan Astan vähän rauhallisemmin niin, ettei jatkuvasti lennä kaikki lelut eikä vietetä tokokentällä maailman suurimpia bileitä. Ojasta allikkoon, Asta ei ole Hopi ja sehän ei kuumene liikaa eikä mene yli, vaikka miten riekuttaisi. Hyvin leikkii eikä jätä lelua missään vaiheessa, on kiinnostunut niin liikkuvasta kuin paikallaankin olevasta, mutta ei mitenkään samanlainen superpallo kuin Hopi. No, taisin saada seuraamisen kohdalla sille asenteen, että ihan kiva, keksi jotain kivempaa. Tosin saan katsoa peiliin, alussa tein pelkkiä namiseuraamisia enkä käyttänyt lelua yhtään.

Kurssilla näytin aluksi miten olen seuraamista tehnyt ja niissä Asta toimi ihan kivasti ja innolla. Sitten piti laittaa namit ja lelut taskuun ja heti alkoi jätättämään. Kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja ja nyt pitää vain testailla, että miten toimii. Lelulla meni paremmin, mutta toisaalta alkoi heti aukeamaan eli suoraan ei voida tuolla tavalla tehdä. Palkkaus pitää muuttaa eteenpäin. Argh, tämä on niin vaikeeta, kun seitsemän vuotta on palkannut taaksepäin ajoittaisen edistämisen vuoksi ja nyt pitäisikin oikeasti palkata eteenpäin. Jessicalta kyllä hyvä oivallus, koska tajusin myöhemmin, että mähän otan aina palkkausvaiheessa pari askelta taaksepäin. Tulee niin selkärangasta...Lisäksi paljon pelkkiä perusasentoja, joista perään lelu. Niin, ja pitää harjoitella niin, että Asta hakeutuu sivulle itse kauempaa. Tämän tosin oli Julia jo joskus sanonut, mutta sitä ei olla nyt vähään aikaan tehty.

Sitten opeteltiin namilla liikkeestä seisomista. Muutaman toiston jälkeen löysin itse sen tekniikan millä Asta pysähtyi hyvin. Niihin olin tyytyväinen. Lisäksi ruutua, joka parilla toistolla meni hyvin. Kaukokäskyt läheltä, ok. Jessica yritti myydä meille ajatusta "takajalat paikoillaan", kun Asta siirtyy niin hyvin muissa vaihdoissa takajaloilleen taaksepäin. Nythän se pomppaa istumasta seisomaan taaksepäin, jolloin periaatteessa vähän voi seilata ja tämä pitäisi muuttaa. Yritin toista tyyliä pari kertaa, mutta Astalla näyttää olevan tekniikka jo niin hyvin selkärangassa, että se sinnikkäästi siirsi takajalkojaan taaksepäin, joten tuskin jaksan alkaa vaihtamaan.

Hyvä kurssi ja poimin hyviä ideoita myös muiden aloittelevien koirien kohdalla. Astan liikkeet seuraamista lukuunottamatta sujuivat sillä tyylillä kun haluankin. Vielä kun saan tuolle sen "olen joskus myös tokokoira"-fiiliksen, niin hyvä tulee. Nyt tuntuu, että se on niin syttynyt paimennukseen ja että se on se Astan juttu (niin kyllä pitääkin Silmänisku ) , joten toko on sen mielestä sellaista pikku puuhastelua Cool

Eilen käytiin vielä laskemassa lampaat Raisiossa. Koirat pääsivät samalla myös uimaan tai Asta opetteli varsinaista uimista. Huvittavaa, kun se polski vettä pelkkien etujalkojen kanssa, kun ei tainnut ymmärtää, että homma helpottuisi, kun tajuaisi käyttää myös takapäätä. Pari kertaa karkasi uimasta aitauksen taakse lampaita katsomaan, joten siinäkin tuli taas itse mietittyä, että joo'o, eipä karkaile tokokentälle...vielä, kyllä mä siitä tokokoiran teen Nauru