Ollaan paimennettu useamman kerran ja pidetty isot bileet takapihalla. Bileet tarkoittavat tässä kohdassa tokoa eli nyt riekutaan oikein kunnolla.

Viime sunnuntaina käytiin ensin Raisiossa laskentakierroksella. Hopi sai paimentaa, mutta oli jotenkin vähän pihalla. Raisiosta suunnattiin Ruissaloon, jossa myös Asta pääsi hetkeksi kulkemaan liinan perässä. Päätarkoituksena oli vaihtaa lampaat laitumelta toiselle ja oli aika haastellista. Hyvin suunniteltu on melkein kokonaan tehty. Saatiin Hopin ja Astan (joka oli liinassa) sekä vähän Ninninkin (joka oli puussa kiinni) avustuksella lampaat pienempään häkkiin ja siitä toiselle laitumelle. Ne vaan on edelleen niin sekopäisiä...

Maanantaina oltiin Piikkiössä paimentamassa. Jokunen aika sitten kaikki tuntui olevan helppoa Astan kanssa, mutta todennäköisesti se kuuli sen, kun puhuttiin siitä ääneen ja nyt on tosiaan haastetta. Ensin alkoi kiertämään koko ajan oikealta ohi, sitten vaihtui vasemmalle kiertämiseen, vauhtia tuli lisää ja aikaisemmin onnistuneet rauhalliset kuljetukset jäivät historiaan. En tarkemmin enää muista mitä kaikkea maanantaina teki. Jäätiin viimeisiksi ja lopussa Hopi sai taas hakea muun porukan toiselta laitumelta takaisin. Taisin Hopin kanssa mennä myös jossain välissä jotain pikkujuttuja.

Eilen iltapäivällä vietettiin sitten niitä tokobileitä takapihalla. Tai Hopin kanssa ensin vähän tylsyystreenejä, sitten vaihtui Astaan, jonka kanssa lelut lentää, ääni raikuu ja on niin hirvittävän kivaa. Helppoa Silmänisku Harjoiteltiin neljä kertaa kaikkien kanssa. Hopilla meni muut liikkeet suht sujuvasti, mutta idarissa kääntyi seisomisessa jostain syystä. Hölmöä sanoa, mutta oli jotenkin kivaa, kun se teki jonkun uuden virheen, niin pääsi korjaamaan. Muutenhan se tekee aika tasaisesti ja varmasti ja ne virheet on sellaisia, jotka eivät liikettä nollaa enkä jaksa niitä hirveän paljon hioa. Idari korjauksen jälkeen ok. Muina liikkeinä tehtiin seuraamista, ruutua, ihan tavallista noutoa, luoksetuloa ja kaukokäskyjä.

Astan kanssa harjoiteltiin seuraamista. Pakko saada nyt videolle, kun ylhäältä katsottuna näyttää aika kivalle. Yhtään en sitten tiedä onko suorassa vai kenottaako. Asenne ja ilme vaikuttavat ihan hyviltä. Sitten liikkeestä seisomista, joka on tosi alussa, mutta ihan ok. Luoksetuloa suoraan läpi, kaukokäskyjä ja ruutua pari kertaa. Noiden lisäksi vielä vauhtinoutoa, jossa menee lujaa kapulalle, tulee lujaa takaisin, mutta edelleen yrittää saada suuhun sekä kapulan että lelun. Lopuksi harjoiteltiin vielä puun kiertoa. Kivat treenit Hymy

Eilen illalla mentiin jälleen Piikkiöön paimentamaan. Asta oli jälleen vauhdikkaalla tuulella ja yritti sinnikkäästi kiertää vasemmalta ohi. Noilla lampailla sentään menee maahan nätisti. Hopin kanssa kerran tehtiin jotain pieniä kuvioita vailla mitään suurempia suunnitelmia. Kotiin lähdettiin vähän kysymysmerkkinä ja odotettiin kovasti tätä tulevaa iltaa.

Tänään siis suunnattiin kohti Someroa ajatuksella "APUA,APUA" Cool  Lampaat olivat odotetusti ihan toisenlaisia kuin Piikkiössä, joten myös Asta käyttäytyi erilaisemmin tai vielä vauhdikkaammin. Välillä kokeiltiin liinassa, välillä ihan vapaana. Apuvälineistä ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään hyötyä, koska Asta vähät välittää mistään heiluvista sauvoista. Sattumalta myös Annika tuli harjoittelemaan, joten yhdessä porukalla sitten mietittiin Astaa.

Kommentteina tuli, että mihinkään radikaaleihin toimenpiteisiin ei ryhdytä, koska Asta nyt hakee sitä omaa ja oikeaa tyyliä. Jos juoksee, niin antaa sitten juosta, kunhan suurimpia ylilyöntejä yrittäisi hillitä. Hyvä asia on se, että Astalla on selkeästi päässä pitää lampaat kasassa eikä se yritä hajottaa tai lähteä yksittäisten lampaiden perään. Sillä on ehkä tällä hetkellä vaan vähän sellainen olo, että sen pitää hoitaa kaikki päät eikä se ole tajunnut, että vauhtia hiljentämällä homma helpottuisi. Nyt siis pyritään siihen, että se itse vähitellen tajuaa hillitä vauhtiaan. Lisäksi voidaan kokeilla överisuurien laumojen kanssa tai vastaavasti yhden lampaan kanssa. Ihan viimeisessä harjoituksessa, kun suurimmat mehut olivat jo pois, se väläytteli jo ihan kivan näköisiä pätkiä. Sami sai myös hyviä vinkkejä ja ajatuksia omaan liikkumiseen. 

Tosi hyödyllinen ilta, kunhan muistettaisiin kaikki mitä kuultiin. Elisalle vielä isot isot kiitokset neuvoista!!

Remonttipuuhat eivät todellakaan ole loppuneet, mutta sen verran helpottaneet, että Sami sai tehtyä pari kuvaa. Tässä siis keväiseltä kurssilta Astan Pimu-äiti. Yhdennäköisyys on aika huima Hymy