Niin hirvittävä kiire, ettei ehdi blogia päivittämään ajoissa. Torstaina oltiin paimennustreeneissä. Lampaat oli jaettu kahtia ja toisen porukan kanssa treenasivat Asta ja pari muuta aloittelevaa ja toisella pidemmällä olevat. Hopin kanssa harjoiteltiin maahanmenoa ja suuntakäskyjä. Vasenta ja oikeaa se ei osaa, mutta jostain syystä kun sanon niillä sanoilla käskyjä, se lähtee kiihdyttämään. Ei hyvä. Marika ehdotti, että kokeilisin away ja come bye- käskyjä ja niitä sanomalla ei reagoinut mitenkään eli meni hyvin. Näillä voisi jatkaa, jos vaikka saisin opetettua suunnat. Toista kertaa ei harjoiteltu, mutta lopuksi haettiin toiset lampaat toiselta laitumelta muiden joukkoon.

Sami meni Astan kanssa. Kirjoitan nyt jotain ylös, koska Sami ei ehdi päivittämään blogia ja itse haluan muistaa mitä ne tekivät. Ensimmäisellä kierroksella oli vauhtia aavistuksen liikaa. Tätä hieman työstettiin ja lopussa meni jo paremmin. Toisella ja kolmannella kierroksella Sami tuli meidän kanssa samoille lampaille. Solveig auttoi alussa Flamman kanssa pitämään lampaat lähempänä. Näillä kerroilla meni jo toooosi hienosti. Astalla oli malttia, kun suurimmat höyryt oli päästetty ulos, ja kuljetukset onnistuivat hyvin.Tällä hetkellä näyttää siltä, että olisi "oikeatassuinen", kun pyrkii koko ajan kiertämään oikealta.

Eilen käytiin Julian kanssa tokoilemassa. Mukana oli vain Asta. Harjoiteltiin samalla huilaamista ja se onnistui kohtuu hyvin. Pari kertaa, kun Onni teki vauhdikkaampia liikkeitä, piti vinkua ja muutaman kerran ilmoittaa ohikulkijoille, että kentälle ei tarvitse tulla. Näistä sitten tietysti huomautin.

Treenattiin ensimmäisellä kierroksella ruutua, jossa meni banaanina. Tätä korjattiin seuraavalla kierroksella Julian viedessä lelun. Oli tuolloin parempi. Sitten seuraamista, jossa namin kanssa ohjasin ja lopuksi lelun kanssa palkkausta.

Toisella kierroksella se ruutu, sen jälkeen seuraamista ja yksi luoksetulo. Olin tyytyväinen Astan ilmeeseen ja tekemiseen. Parempi kuin viimeksi.

Tässä lopuksi kuva Ninnistä. Ei saa sitten nauraa (tai itkeä, kyllä ne karvat kasvaa) Cool