Asta tuli eilen mukaan töihin. Työpäivä meni enemmän tai vähemmän nukkuessa ja omia puuhastellessa. Töiden jälkeen käytiin ensin leikkimässä hetki työkaverin lapinkoiran kanssa. Sen jälkeen mentiin tokotreeneihin Johannan, Gemin, Niinan, Rion, Mirjan sekä Astan Hugo-serkun kanssa. Serkuksissa oli kyllä yhdennäköisyyttä, pilkkuja myöten Hymy

Asta aloitti. Päivän erilaisuudesta ja väsyttävyydestä johtuen ajattelin, että helppoja, tuttuja juttuja ja nopeasti. Ensin ruutua. Liina jäi kotiin, joten Asta sai juosta vapaasti. Taktikoin vähän ja vietiin yhdessä toiseksi mukavin lelu ruutuun ja se paras jäi vaihtariksi mulle. Taidettiin tehdä pari kolme toistoa ja meni hyvin. Asta tuli takaisin ruutuun leikkimään eli siinä mielessä oikein onnistunut. Rion alustalla tehdyn hienon ruudun jälkeen aloin tosin miettimään, että pitäisiköhän sittenkin opettaa se niin....

Ruudun jälkeen seuraamista imuttamalla. Pääasiassa oli kuulemma hyvää, muutaman kerran aukesi vähän. Tämä korjaantui, kun muutin käden paikkaa. Kommentteina, että voisin alkaa häivyttää kättä pois. Kokeilin niin pari kertaa ja ei pomppinut tms., joten ehkä sitä pitää uskaltaa. Lisäksi vasemmalle käännökset ja sitä kautta takapään käyttö pitää ottaa ohjelmaan pikapikaa. Niitä ei ollakaan varsinaisesti vielä ollenkaan harjoiteltu, joten tuli hyvänä muistutuksena.

Lopuksi luoksetuloa. Johanna piti kiinni. Menin aluksi suht lähelle, jalat jo valmiiksi haaralla ja lelu edessä. Pidensin matkaa joka kerralla ja Asta juoksi hyvin jalkojen välistä. Jatkossa täytyy ottaa ensin lyhyeltä matkalta eikä harppoa heti kauas. Yksinkertaisia ja itsestäänselviä asioita, mutta on se joskus vaan niin vaikeata itse tajuta Silmänisku

Jossain vaiheessa pitää kokeilla myös sivullaoloa Mirjan ja Hugon tyyliin eli ympärillä on ihmisiä eikä niistä luonnollisestikaan saa välittää. Se vaikutti hyvältä harjoitukselta. Kiitos treeneistä ja kommenteista! Tullaan toukokuussa sitten uudestaan!

Harjoituksista mentiin Evalle vielä viimeiseksi yöksi. Asta pääsi leikkimään taas Jazzy-cockerin kanssa. Lisäksi se pääsi "leikkitädiksi" 6-viikkoisille pennuille. Hauska oli katsoa pentujen ja Astan reaktioita. Se oli selvästi hämmennyksissä niin pienistä koirista, mutta leikitti niitä nätisti. Väistäessään teki välillä loikkia, mutta kertaakaan ei kukaan jäänyt alle. Olipa kiva itsekin nähdä, että osasi käyttäytyä niin fiksusti.