Pääsiäistä on vietetty ja tullaan vielä viettämään uutta kotia kunnostaessa. Tänään tokoiltin ensimmäistä kertaa omalla pihalla. Samalla Asta harjoitteli ensimmäistä kertaa nurmikolla. Tässä ei ollut mitään eroa hiekkaan verrattuna.

Ensin sivulletuloja ja askelsiirtymisiä, ok. Sitten luoksetuloja, jossa jätin Astan odottamaan ja kutsuin siitä luokse. Lelu pitää olla nyt jalkojen edessä, koska näkee sen siitä paremmin kuin jalkojen takaa. Lopuksi vielä yksi niin, että Astasta pidettiin kiinni ja kutsuin siitä. Palkka kaikissa vauhdista.

Sen jälkeen ruutua. Vietiin yhdessä lelu ja palattiin lähtöpaikalle. Toistettiin kolme kertaa. Jokaisella kerralla meni hienosti ruutuun ja jokaisella kerralla lähti lelun kanssa yksikseen juoksemaan. En saanut tulemaan takaisin vaan Asta heitteli lelua itselleen toisessa päässä pihaa. Ensi kerralla laitan sen varmaan liinaan, että saan pidettyä ruudussa. Tosi kivat treenit kuitenkin. Lopussa vielä ekstraleikkiä.

Hopi ja Ninni katselivat ikkunasta niin surkean näköisinä, että pakko niidenkin kanssa oli tehdä jotakin. Hopin kanssa ruutuun lähetyksiä eri kulmista ja jokaisella kerralla löysi keskelle. Kerran otin kävelykaavion ja palkka sivulletulosta. Sitten pätkä seuraamista, jossa painoi. Luoksetulon sivulletuloja harjoiteltiin pitkältä matkalta. Meni autettuna hyvin.

Hopin kanssa ei voi tehdä (enää?) sisätokoja, koska se kuumenee hiomisista niin paljon. Viikolla yritin suoristaa sivulletuloja, mutta se alkoi vinkumaan, samoin kaukokäskyissä. Tänään kun otin pitkältä matkalta, oli ihan ok. Saman ongelman olen ennenkin huomannut, joten Hopin kanssa tehdään sitten suurempia kokonaisuuksia ja niiden lomassa hiotaan niitä pikkuvirheitä.

Ninnin kanssa tehtiin lopuksi jotain pieniä temppuja. Se on uusista lenkkimaastoista ihan innoissaan ja spurttailee metsässä ja pururadalla paljon enemmän kuin yleensä. Yllätyin positiivisesti uuden kodin läheltä löytyneistä lenkkimaastoista. Metsää ja polkuja löytyy tosi paljon ja siellä pystyy helposti kävelemään varmaan muutaman tunninkin melkein "keskellä ei mitään". Kivaa Hymy

Lopuksi muutama Samin ottama kuva tämän päiväisistä harjoituksista.

Ensin yhteisposeerauskuva

Sitten kontaktia sivulla

Ja lopuksi Asta ja lelu ruudussa