Tiistaina mentiin Kupittaalle treenaamaan Marian ja koirien kanssa. Ihmisiä oli hurjasti ja hiukan mietitytti, että pysyykö Asta lähellä vai lähteekö ihmisten luo. No, turha oli pelko, ihan hyvin pysyi.

Asta treenasi Surkun jälkeen. Mulla ei ole tällä hetkellä jotenkaan minkäänlaista visiota mitä pitäisi tehdä tai miten pitäisi edetä. Kotona harjoitellaan samoja perusjuttuja ja nyt myös ulkona. Aloitettiin seuraamisella. Olen olettanut, että Astan pää on ylhäällä, mutta Marian mukaan voisi olla vieläkin ylempänä. Hyvä huomio. Muuten taisi pysyä suorassa, vaikka pää sillä kuulemma heiluu miten sattuu Hymy

Luoksetulossa tein suoraan lelulle. Ekalla lähti tekemään banaania (?). Toisella toistolla lähdin peruuttamaan, jolloin pysyi suorassa. Sen jälkeen taidettiin tehdä merkkiä niin, että Maria vei lelun taakse. Tässä pitää muistaa pyytää kontaktia ennen lähetystä, ettei käy niin kuin Hopin kanssa. Maria opettaa Surkulle merkkiä toisella tavalla, jota aion kokeilla. Saa nähdä mihin päädytään.

Lopuksi taidettiin tehdä muutama kaukokäsky.

Tikin mennessä lämmittelin samaan aikaan Hopia ja häiriköitiin varmaan Mariaa ja Tikkiä. Hopin vuorolla tein seuraamista, jossa oli hiljaa, mutta puski aivan tautisesti. Lisäksi ihan lyhyeltä matkalta luoksetuloa ja muutama kaukokäsky. Tuntuu, että se on treenaamattomuuden takia niellyt sata pilliä, viittä vajaa räjähtimispisteessä ja muutenkin sekoamistilassa.

Mutta kivat treenit kuitenkin. Näitä vaan lisää Hymy