Asta on viime aikoina taas testaillut eri materiaalien syömistä. Viime viikolla söi vinkulelusta osan, jonka olemassaolon (tai mahassa olon) olin kokonaan unohtanut, kunnes se maanantaina oksensi sen. Tiistaina se oli saanut hampaisiinsa muovisen jäätelöpurkin, josta ehti lyhyessä ajassa syömään yllättävän paljon. Repimisen vielä ymmärtäisin, mutta että nielee kovia muovin paloja...Parsan ja parafiiniöljyn avustuksella ollaan odoteltu muovin kappaleita ja on niitä ihan kiitettävästi viikon aikana ulos tullutkin.

Joka päivä ollaan treenattu tokoa sekä ulkona että sisällä. Ulkona tehdään enemmän virittelyjä itse tokoasenteeseen ja sisällä hiotaan tekniikkaa. Astan kanssa en ole riehunut ja repinyt leluilla niin paljon kuin Hopin kanssa, mutta ehkä voisin sitä tehdäkin. Asta leikkii mun mielestä tosi kivasti leluilla, mutta sillä ei mene, ainakaan vielä, yli. Mietin, että osaa asioista voisin yrittää siirtää lelulle jo suht pian.

Tänään tein ensimmäistä kertaa tunnistusnoutoa. Piilotin yhden pusikkoon. Pari toistoa ja etsi oman kapulan hyvin. Naksautin heti, kun oli löytänyt sen eli en vielä halua nostamista tai tuomista. Tunnari itsessään on jo se hirvittävin liike, joten edetään maltilla niin pitkälle kuin se on mahdollista. Sisällä ollaan harjoiteltu pitoa ja kapulan nostoa maasta.

Hopi on myös tokoillut. Huomaa hyvin, että kun joka päivä treenaa, kierrokset pienenevät ja suoritustaso paranee. Vaikka se puskee, painaa ja on hieman ylikierroksilla, niin vitsi, että tykkään kun se on hieman hullu  Viaton Joo, virheitä tulisi kisoissa tämän tasoisilla suorituksilla, mutta ainakin meillä on kivaa.

Ninni on myös tehnyt aina jotain. Sillä on nyt jotenkin kevättä rinnassa, kun se yrittää monta kertaa päivässä saada Hopia ja Astaa leikkimään, käy komentamassa mua lenkeillä ja touhuaa sisälläkin enemmän. Onneksi se pääsee pian pihalle... Ihanaa, kun tulee kevät Hymy