Olin viikonlopun Mia Skogsterin tottisseminaarissa. Sunnuntai oli uusien ideoiden kannalta parempi päivä kuin lauantai. Paljon tuli sellaista ilmi, joka on jo itsellä ollut tiedossa, mutta sitten tuli uuttakin. Ihan kaikkia metodeja en bordercollien kohdalla käyttäisi, mutta tosi monella muulla rodulla niksit näyttivät tehoavan.

Astan antura on nyt parantunut, vaikka vielä vähän varotaan kulkemasta kovalla alustalla eli suositaan lumisia metsiä. Kaksi viikkoa siinä meni, mutta nyt saa taas onneksi olla ihan normaalisti.

Olen tehnyt pieniä tokotreenejä päivittäin. Eteentuloon sain tänään uusia ajatuksia, joten niitä kokeilin heti sekä Hopin että Astan kanssa. Nyt voisi mennä uloskin taas harjoittelemaan aina silloin tällöin.

Hopin homeopaattiset pullot tulivat perjantaina postissa, joten kokeillaan nyt sitten niitäkin. Se on taas könkännyt vasenta takajalkaa. Tiistaina on vielä osteopaattikäynti, joten katsotaan millä mallilla se nyt on. Kotona se on ihan viulunkielenä Astan takia ja on sitten aina välillä pois kotoa hermolomalla. Välillä alkaa liika herkkyys rasittamaan, kun olisi niin paljon helpompaa, jollei se jokaisesta pienestä äänensävyn muutoksesta ottaisi itseensä. Se häviää toiseen huoneeseen pienestäkin merkistä, vaikka ne eivät koske sitä ikinä vaan yleensä Asta riekkuu jotenkin niin, että sen menoa pitää hillitä.

Lopuksi vielä muutama kuva Astasta loppuviikolta, kun se pääsi hetkeksi irti :)