Eilen tokoiltiin samalla suunnitelmalla kuin maanantaina. Ensin lenkki ja sitten matkan varrella jäätiin kentälle. Ensimmäisenä tein metallinoudon, joka oli tänään parempi. Sen jälkeen pelkän merkin harjoittelua palkan kanssa. Pysäyttelin eri kohdissa ja meni tosi hyvin. Hopi ei kertaakaan tehnyt omiaan.

Sen jälkeen luoksetulo. Kokeilin ilman palkkaa seisomista ja se vaan on pitkä. Maahanmenoa taas ennakoi, mutta niin, että meni täydestä vauhdista maahan. Outoa, Hopiksi. Heittelin lopuksi taas palloa muutamaan kertaan pelkästä seisomisesta. Tässä tarvittaisiin toisia silmiä, jotta tietäisin, että onko omassa käsimerkissä jotain häikkää.

Kokeilin p.istumista niin, etten jättänyt Hopille palkkaa totutunlaisesti reunalle. Istui ihan hyvin. Vapautin sen kisanomaisesti ja yritin tarjota nameja, mutta se oli koko ajan lähdössä lelulle. Mitä siis ei ollut. Ei meinannut helposti uskoa, ettei nyt pääsekään lähtemään. Aika hyvin on vuosien mittaan iskostunut päähän, että istumisesta pääsee lelulle. Vei näin kauan tajuta miksi se kisoissa sitten vaipuu koomaan. Höh. Tämän jälkeen p.makuu, jossa harjottelin kontaktia, nopeaa alasmenoa ja maassa pysymistä takaisin tullessa. Ne onnistuivat kaikki hyvin.

Hopi lepäilemään ja Ninnin kanssa jotain pientä. Kuumuus vaikuttaa siihen melkoisesti, joten tehtiin vain jotain pientä ja leikittiin.

Hopi uudestaan ja ensin kaukot. Otin läheltä ja usean peruutuksen kanssa. Meni kivasti. Viimeiseksi seuraamista, jossa ensimmäisellä kerralla otin Hopin taas vauhdista mukaan. Oli ihan hiljaa. Tein pienen pätkän ja palkkasin namilla ja rauhallisilla kehuilla. Uudestaan ja nyt perusasennosta. Taas oli hiljaa, mutta tolkuttoman edessä. Paikka seilaa nyt ihan missä sattuu. Koska pysyi hiljaa, korjailin namilla asentoa ja sainkin muutamia onnistuneita pätkiä. Täytyy toivoa, että kisapäivänä on hyvin, hyvin kuuma ;)