Ehkä Hopin pitäisi siirtyä kokopäiväiseksi lammaskoiraksi. Tuntuu, että se homma etenee tällä hetkellä parhaiten.

Otin minitokoilut, jossa ensin tunnari. Ripottelin juuston palasia kapuloiden väliin ja hyvin meni. Hopi tarkastaa tosi huolellisesti kapuloiden välit ja vähän enemmänkin, joten todennäköisesti namien kanssa pitää tasapainoilla että onko niitä siellä vai ei. Ei maistele muita yhtään, mikä on mahtava juttu, mutta voi pyöriä kapuloilla jonkin aikaa, joten toivottavasti ei unohda varsinaista tehtävää.

Sitten seuraamista, jossa muutama ensimmäinen kerta suht ok, mutta pieni vingahdus pääsi taas. Lopetin tähän ja koirat autoon. Hopille pahin "rangaistus" on se, että homma loppuu. Ja toisaalta, kun ensimmäinen ääni pääsee, on odotettavissa lisää, joten miksi jankata turhaan. Nyt vaan pitää kokeilla uutta palkkaustapaa, jota Lauran kanssa illalla pohdittiin.

Napattiin Glenda matkalta mukaan ja mentiin Ruissaloon. Tarkoituksena oli harjoitella ensin ja sitten siirtää lampaat toiselle laitumelle. Tehtiin siis ihan oikeita töitä :) Ensin kierros 17 lampaan kanssa. Nyt ei ollut mitään kättä pidempää, mutta sain ajoittain Hopia hidastamaan pelkästään suullisesti. Hyvä minä ;) Kokeilin paria flänkkikaarta, jotka osa ok, mutta osa luvattoman huonoja. Etäisyyttä on kyllä, mutta lähtee kiertämään koko laidunta eli menee vähän överiksi.



Tämän jälkeen Glendan vuoro, joka oman vuoronsa päätteeksi toi lampaat häkkiin. Siitä eroteltiin kuusi lammasta ja yritettiin pitää loput häkissä. Olivat vain vähän toista mieltä, joten portilla piti aina toisen olla vahdissa. Nämä kuusi olivat aika vikkeliä, mutta kivoja. Saatiin Hopin kanssa tehtyä pari tosi onnistunutta pätkää ja olen hirmu hirmu tyytyväinen siihen. En joudu enää laittamaan sitä jatkuvasti maahan vaan se voi kulkea pidempiä pätkiä. Tuntuu, että se on nyt tajunnut, että kun hidastaa saa jatkaa ja kun tulee liian lujaa, joutuu maahan.



Lopuksi vielä siirrettiin lampaat toiselle laitumelle. Hopi haki ensin ne kuusi lammasta häkin luokse ja Glenda toimi portinvartijana. Sitten Hopi "vartioimaan" tielle ja Ninnikin pääsi toiselle puolelle ;) Lopuksi Glenda siirsi lampaat uudelle laitumelle. Olivatpa onnellisen näköisiä, kun saivat taas uutta ruohoa!