Flunssa alkaa onneksi vähitellen helpottamaan ja päästiin tänään treenamaan. Koko viikon koirat ovat käytännössä tehneet vain lenkkejä ja niitäkin muiden kanssa.

Paikalla istuminen meni tänään tosi hyvin. Häiriötä oli vähäsen ja loppujen lopuksi aikaa taisi mennä yli kolme minuuttia, mutta hyvin meni. Paikallamakuu meni myös ihan ok. Omalla kohdalla palkka tuli taas siitä, kun käsky-sanan kohdalla katsotaan muhun eikä tuijoteta liikkeenohjaajaa.

Hyppynouto tehtiin isolla metallikapulalla. Ensimmäisellä kerralla palautus oli vähän huteran näköistä. Toisella kerralla meni paremmin, takaisin tullessa vauhtiakin oli enemmän ja kokonaisuudessaan oli varmempi.Toisella kierroksella tein tasamaanoudon pk- kapulalla. Jotenkin tuntui taas, että toisella toistolla meni hiukan paremmin.

Sitten oli kaukot. Ensimmäisellä kerralla ihan kisanomaisesti. Hopi ei tullut yhtään eteenpäin, mutta liikkui noin puoli metriä sivusuunnassa. Mutta pysyi viivan takana :) !! Sen jälkeen muutamia nopeita asennon vaihtoja ja lähempää. Hopi peruutteeli melkoisesti ja ihan vinoon. No, kisoissa se ei koskaan kuitenkaan peruuta eli ei niin paha juttu.

Lopuksi vielä pari kertaa ruutua. Meni hienosti keskelle, mutta tarjosi maahan menoa ihan itsekseen pysähtymisen jälkeen. Eli pitää taas harjoitella viiveen kanssa.