Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.06.2009 - 22:17

Viikonlopun aikana ollaan tokoiltu ahkerasti. Astan kanssa harjoiteltiin kapulan nostoja ja vauhtinoutoja, molemmat hyvin. En ole vähään aikaan tehnyt pitotreenejä, joten tehtiin niitäkin. Tähän mennessä Asta on tiputtanut kapulan melkein heti, mutta nyt piti ja piti ja piti. Jotenkin on sisäistänyt homman. Hieno juttu.

Seuraamista, ok edelleen. Aavistus voisi olla edempänä, mutta olen tyytyväinen. Luoksetuloissa teemana eteentulo. Autettuna nameilla ok, lelun kanssa alkaa tuijottamaan. Liikkeestä seisomista. Paranee koko ajan. Paikallaoloa sisällä, 2 minuuttia. Laittoi pään puolessa välissä maahan, joten mietin, että pitäisikö opettaa pään laitto maahan ihan koko ajaksi.

Hopin kanssa seuraamista, oli hiljaa. Idaria, hyvin. Luoksetuloa sekä stoppien kanssa että suoraan. Maahanmeno vähän hidas. Kaukokäskyjä läheltä peruutusten kanssa. Sivulletuloharjoituksia. Paikallaolotreeniä pitäisi taas alkaa ottamaan, lähinnä istumista.

Tänään vietettiin päivä Ruissalossa. Ensin käväistiin lampailla. Sanna ja Mikko olivat tuoneet uuden lauman, joka on parempi (=kesympi) kuin toinen. Paikalle tuli sattumalta harrastelijakuvaaja, joka halusi kuvata Hopia. Hetken aikaa pyörittiin. Hopi sikailee edelleen, se kuuntelee vain puoliksi hidastus tai maahanmenokäskyjä. Sitten Astan kanssa. Sai olla irti, mutta tehtiin myös liinassa harjoituksia. Vauhtia riittää, mutta kyllä sieltä välähtää niitä rauhallisempiakin hetkiä. Näilläkin lampailla meni hyvin maahan. Siihen pitää olla tosi tyytyväinen. Liinassa sai harjoiteltua hyvin hitaasti kulkemista ja seisomaan jäämistä.

Laitumelta lähdettiin kävelemään rantaan. Asta pääsi ensimmäistä kertaa mereen uimaan. Nyt se osaa jo uida niin kuin koiran kuuluukin Cool Tässä muutamia kuvia lenkin varrelta.

Takaisin tullessa tehtiin vielä kaikille koirille viestitreenit. Pk-puolen osalta ollaan vietetty hiljaiseloa, kun kaikkea ei vaan ehdi, mutta silloin tällöin yritetään jälkeä ja viestiä tehdä. Asta juoksi neljä kertaa. Kolmannella osuudella Ninni alkoi haukkumaan perään, jolloin Asta pysähtyi katsomaan, mutta jatkoi matkaa Samin luokse. Kaikkien harjoitukset menivät ihan hyvin, matkakin tosin oli lyhyt.

Asta täytti tänään jo 9kk. Sen kunniaksi punnitus ja mittaus sekä kasvukuvia. Korkeutta on ainakin 49,5cm, ehkä jopa 50cm. Tämä pitäisi taas varmistaa. Painoa on 13,5kg.

15.02.2009 - 21:46

Tänään ajettiin Rymättylään ja siellä ensin Katjan ja Alarin luokse. Etukäteen oli hyvin suunniteltu lampaiden kanssa treenailu, mutta ei sitten ihan mennytkään suunnitellulla tavalla. Liian paljon oli liian lujaa liikkuvia osia. Lopputuloksena pari kappaletta hyvin mietteliäitä ohjaajia ja yksi kappale innosta kiljuva pentu. Todettiin, että joskus myöhemmin jotenkin muuten.

Katjan luota ajettiin Sannalle ja Mikolle. Käytiin tekemässä pieni lenkki pellolla ja samalla tehtiin ensimmäinen viestiharjoitus. Sami meni aluksi noin 50m päähän. Lähetin Astan ja se juoksi epäröimättä Samin luokse. Siellä palkaksi hetki leikkiä ja sitten lähetys takaisin. Tämäkin meni hyvin. Sami siirtyi nyt hieman kauemmaksi niin, että Asta näki koko ajan. Seuraava juoksumatka meni taas ilman ongelmia. Jälleen takaisin mun luokse. Viimeisellä matkalla meidän välillä oli noin 100m. Pellolla tosi helppo toteuttaa, kun ei ole mitään näköesteitä. Hyvin meni sekin.

Hetki taas käveltiin, kunnes tehtiin ensimmäinen "esineruutu". Sami kävi viemässä lapasen noin 10m päähän puun juurelle. Lähetin Astan hakemaan ja se löysi sen tosi nopeasti ja vielä palautti ihan suoraan. Vitsi se on hieno! Toisella toistolla lapanen eri puun juurelle, mutta nyt meni aavistuksen liian kauas. Sami kävi viemässä uudelleen vähän lähemmäs ja sitten löytyi. Viimeisen kerran päätettiin tehdä kokonaan toiseen suuntaan ja lähelle, jotta onnistuisi kerralla. Asta joutui muutaman sekunnin etsimään ja näki hyvin kun sai hajun eli ei löytänyt näön kanssa. Taas hieno palautus ja palkaksi paljon leikkiä Hymy

Lenkin jälkeen mentiin sisälle. Tarkoituksena ei ollut enää tehdä varsinaisesti mitään muuta, mutta Sanna sai ylipuhuttua meidät lähtemään lampolaan. Siirrettiin yhdestä isosta karsinasta suurin osa lampaista muualle ja jätettiin kuusi Astaa ja Samia varten. Katjan luona koetun hässäkän jälkeen odotettiin mielenkiinnolla mitä Asta tekee, mutta se yllättikin positiivisesti. Nyt meno näytti taas oikealta, ilme oli keskittynyt ja häntä alhaalla. Suurin syy oli taatusti se, että lampaat olivat aitauksessa ja yleistilanne ylipäätään rauhallinen. Konsultointipuhelu kotimatkan aikana Somerolle vielä vahvisti asian Hymy

Sami kirjoittaa blogiinsa enemmän.

Sannalla oli kamera mukana. Lampolassa oli aika pimeää, mutta alla olevassa kuvassa on kuitenkin todistusaineistoa siitä, että kyllä Asta on aika söötti ja tosissaan oleva pieni paimenkoira Viaton