13.06.2008 - 09:07
Eilen mentiin vepetreeneihin, vaikka motivaatiota ei ollut yhtään. Halusin kuitenkin, että maanantaiset vienti- ja muut jumitukset saataisiin purettua.
Ensimmäisenä tahkottiin taas vientiä. Menin veneeseen ja Sami jäi rannalle. Soudettiin ehkä n. 10 m päähän. Hopi lähti, mutta jäi veteen seisomaan, kunnes huusin sitä. Sitten lähti. Toinen toisto aavistuksen kauempaa, mutta kuitenkin lähellä rantaa, meni ihan hyvin.
Toisella kerralla veneen haku, jossa nyt ei epäröinyt rannalla yhtään vaan lähti suoraan hakemaan. Tällä kertaa tuuli kovaa, joten pyysin, että soutaja avustaa Hopia, kun muuten oltaisiin oltu kaislikossa. Juuri ja juuri Hopi pääsi tolppien välistä rantaan. Tähän olin ihan tyytyväinen, koska maanantaina lähteminen tökki vähän. Jos tuulee niin sille ei voi mitään ja Hopin kokoisen koiran kohdalla vaan vaikuttaa niin, että kaislikkoon voidaan mennä ja reippaasti.
Viimeisellä kerralla taas vientiä. Nyt tökki ensimmäisellä kerralla enemmän. Alkoi huutaa eikä meinannut lähteä rannasta. Tultiin vähän lähemmäksi ja lopulta lähti. Seuraavalla toistolla hetsasin sitä itse rannassa oikein kunnolla ja lähti paremmin. Viimeisellä vielä sama juttu. Nyt ei kuulemma ollut lähtenyt ihan niin hyvin kuin edellisellä, mutta lähti kuitenkin.
Jotenkaan ei ole nyt vepeilyyn kauheasti motivaatiota. Tai edistyminen on niin hidasta. Tavoitteena on kuitenkin tänä kesänä saada alokasluokka suoritettua ja mietin sitten, että mitä tehdään.
Tänään pitäisi vielä kiertää Raision laitumet läpi, mutta muuten onkin tiedossa koiraton viikonloppu.
11.06.2008 - 08:02
Maanantaina käytiin kokeilemassa onneamme vepekisoissa. Vientiin kaatui koko homma, niin kuin vähän etukäteen epäilin. Muista liikkeistä täydet, mutta viennin mennessä nollille, saatiin tulokseksi 75 p. (alo3).
Veneestä hyppy oli ainut, johon olin oikeasti tyytyväinen. Yksi käsky ja Hopi hyppäsi veneestä ja ui suoraan tolppien välistä mun luokse (25p.). Seuraavaksi se vienti, jossa ei lukuisista yrityksistä huolimatta lähtenyt rannasta vaan kiljui siellä kapula suussa ja yritti tarjota Tainalle ja vähän tuomarillekin (0p.). Hitsi :/ Kolmantena veneen haku, jossa nyt arpoi rannalla hetken aikaa ennen kuin lähti, mutta muuten ok suoritus (25p.). Viimeisenä hukkuvan hakeminen, jota etukäteen myös vähän jännitin, että lähteekö ollenkaan. Onneksi alokasluokassa saa avustaja mennä veneeseen mukaan. Hukkuva tippui ja Hopi oli lähdössä, mutta jäi taas miettimään. Taina huusi tässä vaiheessa ja sitten Hopi lähti. Loppu sujui hyvin ja hukkuvan hinaaminen rantaa ei näyttänyt mitenkään tuskaiselta, vaikka kyseessä oli iso mies. Lisäksi maanantaina tuuli todella kovaa, mutta meidän onneksi laantui koko ajan.
Eli yhteenvetona vienti tökkii, tökkii ja tökkii sekä muissa liikkeissä lähteminen. Kokeillaan onnea myöhemmin kesällä uudestaan. Pitäisi vaan päästä harjoittelemaan useammin kuin kerran viikossa pari kertaa (..olen tainnut sanoa tämän sata kertaa ennenkin...)
22.05.2008 - 22:24
Korkattiin tänään vielä viimeinenkin meidän kesälajeista eli suunnistettiin Maskuun vepeilemään. Sami pääsi tulemaan töiden jälkeen mukaan, mikä oli tosi mukavaa, sillä Hopi tuntui toimivan paljon varmemmin, kun oli tuttu ihminen avustamassa.
Ensimmäiseksi tehtiin esineen vienti. Menin itse veneeseen ja Sami jäi Hopin kanssa rannalle. Ensimmäisellä kerralla suht lyhyt matka ja sujui hyvin. Toisella kerralla soudettiin vähän pidemmälle ja meni yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla.
Toisella kierroksella veneen haku. Menin taas itse veneeseen ja Sami jäi rannalle. Soudettiin ihan kisapituinen matka eli 30 m. Meni tosi kivasti ja Hopi ui kaiken lisäksi suoraan maalitolppien välistä rantaan, kun välillä on vienyt venettä ihan mihin sattuu.
Viimeisellä kierroksella veneestä hyppy, joka tänään osoittautui hankalimmaksi liikkeeksi ;) Tällä kertaa jäin itse rannalle ja Sami meni Hopin kanssa veneeseen. Vene soudettiin kisamatkan päähän eli 50 m. Huusin Hopia ja se nousi veneen reunalle ja alkoi huutamaan. Ei uskaltanut hypätä vaan kiljui ja ulvoi siellä jonkin aikaa. Lopulta valui reunaa pitkin veteen ja sama ääntely jatkui koko matkan rantaan saakka.
Olipa mukavat aloitustreenit :)
10.08.2007 - 09:01
Eiliset vepetreenit menivät superhyvin! Tällä kertaa vietiin poiju 30 m ja Hopi hyppäsi ensin 50 metristä ja ui rantaan poijun ohi. Se meni hyvin. Seuraavaksi kokeiltiin vientiä, mutta kun mulla ei ollut vielä kelluvaa muovista kapulaa, lainasin puista ohjatun kapulaa (se oikeasti kelluu!). Jos mahdollista, niin vienti meni vieläkin paremmin :) Näköjään ihan sama onko välissä maata vai vettä, niin kapula pitää tuoda.
Kolmannella kierroksella kokeiltiin vientiä uudestaan ja nyt ihan kisamatka. Taas lähti tosi hienosti. Kerran matkalla vähän varmistin ja huusin, kun Hopi vilkuili sivulle. Viimeiseksi hukkuvan hakeminen. Hopi lähti vauhdilla ja nappasi hukkuvan patukan ensin oikein päin, mutta sitten alkoi kääntyilemään omituisesti. Lopulta tuli rantaan tosi epämiellyttävässä asennossa, kun patukka oli vääntyneenä sen suussa ja painoi kurkkua. No, mutta tulipahan testattua. Tarkoitus oli mennä kesän viimeisiin kisoihin kokeilemaan sovea, mutta harmiksi ollaan ensimmäisiä varakoiria :/
Nyt meidän porukka suuntaa viikonlopuksi kohti Vaasaa, tosi kivaa =)
02.08.2007 - 21:44
Tänään vepeiltiin. Meitä oli taas vain muutama paikalla, joten saatiin tehtyä kolme kertaa eikä mennyt koko iltaa.
Hopi teki kahdella ensimmäisellä kerralla vientiä. Taas käytettiin kelluvaa noutokapulaa ja ensimmäisellä kerralla lähti molemmilla toistoilla hyvin. Matkan varrella sitten mutkitteli ja huusi. Oletan, että Hopilla on liian tylsää ja se ei omasta mielestään pääse tarpeeksi lujaa, joten keksii näitä ylimääräisiä juttuja. Kutsuin pari kertaa uudestaan, jotta unohtaisi ne vilkuilut. Matka oli suunnilleen kisapituinen eli 30m.

Kuva Sirpa Saari
Toisella kerralla avustaja vaihtui ja Hopi taisi ensimmäisellä toistolla vähän hämmentyä. Eli ei meinannut lähteä. Pyöri rannalla, mutta ei kertaakaan tiputtanut kapulaa eli sen osalta on tosiaan ihan erilainen asenne. Uudella yrityksellä lähti ja seuraava toisto olikin jo hyvä.
Viimeisenä liikkeenä veneen haku. Hopi otti köydestä kiinni ja sen kiristyessä kiepautti itsensä jotenkin sen ympäri niin, että köysi oli omituisesti sen suussa. Asento ei varmasti ollut paras mahdollinen, mutta rantaan mentiin. Hopi yritti taas mennä vinoon, mutta avustaja ohjasi sen rannassa merkkikeppien välistä.

Kuva Sirpa Saari
20.07.2007 - 09:19
Ollaan taidettu vihdoin löytää toimivat keinot, jolla vepeilyn harjoittelu etenee :)
Eilen meitä oli vain kolme, joten saatiin paljon treenattua ja lyhyessä ajassa. Mukavan tehokasta. Hopi teki viennin kelluvalla noutokapulalla. Tuon kanssa liike sujuu jo melkein 100 % varmuudella. Pehmeää patukkaa se on ilmeisesti pitänyt leluna tms., mutta tuon kapulan kanssa tulee selkeästi erilainen asenne. Onhan sillä "tokonouto" niin rutiinia, joten toimii paljon paremmin kapulalla. Tehtiin kahteen eri kertaan vientiä ja yhteensä neljä-viisi toistoa. Yhdellä kertaa ei ensin meinannut lähteä, mutta uudella yrityksellä onnistui. Olipas tosi kiva tunne, kun ollaan saatu liike toimimaan :)
Lisäksi Hopi hyppäsi kisamatkan (50 m) veneestä ja ui rantaan. Tämä nyt on helppo ja ui vielä suoraankin. Lisäksi haettiin vene, jossa pienen auttamisen jälkeen saatiin Hopi uimaan merkkikeppien välistä. On se vaan tuon kokoiselle tuulessa aikamoinen urakka. Pari metriä heitti saman tien sivuun, kun tuuli nappasi veneeseen kiinni. Onneksi Hopi on sen verran sisukas, että hinaa kyllä veneen rantaa, vaikkakin se sitten menisi vinoon.
Koska treenit meni niin nopeasti, niin mentiin Mian kanssa vielä tekemään esineruutu ja Hopille keppitreenit. Tallottiin noin 60 m syvä ruutu (kiitos Laura vinkistä ;) ) ja 20 m leveä. Kaikki esineet oli takarajalla. Maasto oli aika ryteikköinen. Lähetin Hopin oikeasta etukulmasta ja pienen keskellä pyörimisen jälkeen meni taakse asti ja esine löytyi hyvin. Näitä nyt vaan lisää. Ninni sai hakea kaksi muuta ja hieman autettuna. Ansa- kelpie etsi myös tosi hienosti, vaikka kertoja oli takana vasta muutama.
Lopuksi Hopille keppitreeni, jossa muutaman neliön alueella keppejä. Naksuttelin aina, kun oikea keppi löytyi ja hyvin ne sieltä nousivat.
22.06.2007 - 14:46
Pikaiset kirjoitukset ennen kuin juhannusjuhlat alkavat :)
Eiliset vepetreenit menivät hyvin. Tehtiin muutamia muutoksia mm. niin, että avustaja seisoi rannalla vedessä siinä kohdassa mihin Hopi aina suunnistaa ja ohjasi Hopin siitä oikeaan kohtaan. Meni hyvin. Tehtiin yhteensä neljä liikettä ja vientikin sujui ihan kohtuullisesti lyhyeltä matkalta. Hukkuvan Hopi meinasi ensin viedä kaislikkoon ;) Ajatteli varmaan, että lähin ranta on siellä. No, onneksi hukkuva pystyi pelastamaan itsensä kaislikon reunalta ja tuli ne sieltä rantaan loppujen lopuksi.
Tänään käytiin aamulla pikaisesti paimentamassa. Meni ihan huippuhienosti taas! Hopi liikkui niin nätisti lauman takana ja pienet flänkit onnistuivat hyvin.
Nyt juhannuksen viettoon :)

15.06.2007 - 08:04
Jotenkin vepen liikkeiden harjoittelu ei nyt vaan onnistu. Hopi oli taas ihan pihalla viennistä. Harjoiteltiin kahdella eri kerralla useampia toistoja. Yhden kerran ui esine suussa kahden metrin päästä veneestä, sitten sille tuli sellainen "mitä olinkaan tekemässä"- katse ja kääntyi kohti rantaa. Sain sen onneksi kääntymään uudestaan ja tuomaan esineen.
Veneestä hyppy onnistui tänään ihan hyvin, vaikka tuli ihan vinoon.
Hopi vaan ui vinoon, en tiedä millä sen saisi kääntymään. Lelun näyttäminen ei auta yhtään. Hopi ei muuta suuntaa, vaan ui rantaan ja syöksyy sitten leluun kiinni. Jos olisin ahkera, voisin ehkä opettaa sille kuivaharjoitteluna kepit, joiden välistä pitää aina tulla. Mietin eilen illalla, että onkohan tämä sittenkään meidän laji. Hopilla on kyllä hauskaa ja aina se on innoissaan menossa rantaan, mutta kun sitten ne liikkeet tökkii.
07.06.2007 - 21:49
Tämän iltaisissa vepetreeneissä meni kaikki liikkeet pieleen. Saatiin helpotettuina onnistumaan, mutta joskus pitäisi edistyäkin. Ensimmäisenä tehtiin veneestä hyppy. Hopi kiljui taas veneen laidalla jonkin aikaa ennen kuin valui laitaa pitkin veteen. Uiminen ihan ok, tosin vieläkään ei tule suoraan kohti, vaikka yritin tehdä rannalla jos jonkinlaisia kevätjuhlaliikkeitä lelun kanssa.
Toisena liikkeenä esineen vienti, jossa Hopilla ei ollut taas mitään hajuakaan. Tultiin veneen kanssa lähemmäs rantaa ja saatiin loppujen lopuksi onnistunut vienti. En tajua miksi liike tökkii aina silloin tällöin, vaikka pitäisi olla ihan helppo.
Kolmantena veneen haku. Hopi vei veneen taas ensimmäisellä kerralla ihan vinoon, vaikka avustaja yritti huutaa toisaalla. Toisella kerralla vene soudettiin sellaiseen kohtaan, että Hopin oli pakko osua oikeaan kohtaan. Osittain tuo vinous johtuu siitä, että köysi on "väärällä puolella" sen suussa ja veneen paino työntää Hopia oikean paikan ohi.
Jäi jotenkin tylsä olo. Jos vepessä meinataan kisoihin asti päästä, pitäisi ilman muuta pystyä treenaamaan useammin. Mutta missä?

24.05.2007 - 21:27
Päästiin vihdoin ja viimein aloittamaan kesän vepetreenit. Paikalla oli vain puolet ryhmästä, joten saatiin treenattua kolme liikettä.
Ensin tehtiin veneen haku. Menin itse veneeseen ja Hopi jäi rantaan Tainan kanssa. Tehtiin suht lyhyeltä matkalta, kun kerran oli ensimmäinen kerta tänä vuonna. Hyvin meni. Sain annettua Hopille köyden sujuvasti, joten siitä pisteet mulle :) Onnistun usein antamaan köyden huonosti ja sitten on solmussa koira, köysi ja vene. Tehtiin vielä toinen kerta ja sekin meni kivasti. Sisulla Hopi sen veneen rantaan kiskoo, kun painoa ei ole kuitenkaan kuin 17 kg.

Kuva Sirpa Saari
Toisella kerralla tehtiin veneeseen vienti eli Hopi toi "dummyn" mulle. Tein rannassa pari vientiä avustajan kanssa kuivaharjoitteluna ja ei ollut ongelmia. Taina lähetti taas rannasta ja itse istuin veneessä. Tässä liikkeessä Hopille tuli loppusyksystä epävarmuutta, joten tehtiin lyhyeltä matkalta. Nyt meni hyvin. Kapulan luovuttamisen jälkeen yritettiin saada Hopi uimaan rantaan tiettyyn kohtaan, lähinnä kohti avustajaa, kun viime vuonna se ui aina liian vinoon. Rannassa palkka tulee nyt aina avustajalta. Jos tällä keinolla saataisiin suunta taas suoraksi. Tehtiin vielä toinen onnistunut toisto.
Viimeisellä kerralla tehtiin veneestä hyppy. Jäin itse rantaan ja Hopi istui veneessä. Vähän sitä alussa hirvitti ja se keikkui veneen laidalla kiljuen. Hetken päästä molskahti veteen ja ui hienosti rantaan mun luokse ja siitä taas namit ja lelulla revittely palkaksi.

Kuva Sirpa Saari
Kotona treenasin kentällä vielä tokoa!Päätin tänään vähän viilata eri asioita. Ensin tein Hopin kanssa luoksetulon loppuosaa. Ohjasin namin kanssa ja sain sen 90 % onnistumaan ilman rysäytystä. Jos onnistui ohjauksesta huolimatta rysäyttämään jalkaan ei saanut namia, vaan uusi yritys.
Sitten kaukoja. Tein parin metrin päästä ja ilman käsimerkkejä. Lisäksi harjoittelin viiveitä. Asentojen vaihdot menivät hyvin ja olivat tosi nopeat ja Hopiksi sähäkät. Tämä oli Hopin mielestä hurjan hauskaa.
Seuraavaksi muutama luoksetulon aloitus ja palkka siitä, kun Hopi meni perusasennon jälkeen maahan.
Lopuksi vielä seuraamista ja lähinnä käännöksiä vasemmalle. Pidin vasemmassa kädessä namia, kun silloin Hopi ei nojaa muhun. Ei seuraa namikättä kuitenkaan vaan pitää kontaktia ihan normaalisti. Aina käännöksen jälkeen peruutin pari askelta vielä taaksepäin ja siitä palkka. Muutaman toiston jälkeen meni paremmin, mutta on tuo vaan jotenkin niin kömpelö niissä =) Jos näitä nyt jaksaisi tehdä, niin ehkä seuraamisen puskeminenkin taas vähän unohtuisi.
Hopin jälkeen harjoiteltiin Ninnin kanssa. Tein sillekin kaukoja ilman käsimerkkejä. Ninnillä oli tänään yritystä vähän enemmänkin ja se teki aina noin viisi asennonvaihtoa sillä välin, kun piti harjoitella yhden vaihdon kohdalla viivettä. No, meillä oli molemmilla ainakin hauskaa :) Lisäksi tehtiin seuraamista, askelia eri suuntiin, luoksetuloa ja Ninnin bravuureita eli erilaisia temppuja. Koiratanssikilpailut Ninnin kanssa kyllä houkuttelisi...

Kuva Sirpa Saari
|
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970
Asta
Bordercollie, narttu
Ebba
s. 21.9.2008
Entti
Bordercollie, uros
Entti
s. 6.6.2010
|