Agilitytreenit jäi nyt hetkeksi tauolle, kun Astalla alkoi juoksu. No, onhan se sitä tehnytkin jo pari kuukautta. Muuten ei mitään ihmeellistä kuulu. Sisätokoilua Entin kanssa pakkasten paukkuessa ja muita puuhailuja Astan ja Hopin kanssa.

Sain vihdoin ja viimein tehtyä Hopille tossut ja harmittaa oikein, kun en aikaisemmin ole saanut itseäni niskasta kiinni. Sillä jäätyy jalat yli kymmenen asteen pakkasessa tosi nopeasti ja lenkkeilyt on sen vuoksi jääneet vähemmälle. Nyt se painelee tossut jalassa eikä palella ollenkaan

Tässä vielä pari kuvaa lammasjutuista. Toisessa Asta paalien vaihdossa ja toisessa Entti Tuorlan talviriehassa.

Ollaan Hopin kanssa käyty Tanjalla pariin otteeseen ihan liian pitkän tauon jälkeen. Välin piti olla lyhyempi, mutta aina tuli jotain työjuttuja ja jouduin perumaan aikoja. Järkyn kokonaisvaltaisessa jumissa se oli, mutta kuitenkin ekan kerran jälkeen auennut jo hyvin. Viime viikon torstaina Tanja löysi patit sekä oikeasta kyynärästä että yhden nisän vierestä. Ensimmäinen ajatus oli, että "ei taas"! Varasin ajan samantien Talviolle ja eilen käytiin siellä.

Jostain kumman syystä kyynärässä olevaa pattia ei löytynyt, vaikka miten käänsivät ja väänsivät. Nisän vieressä oleva patti paljastui suurentuneeksi imusolmukkeeksi, joka ei toistaiseksi aiheuta mitään toimenpiteitä. Iso helpotus, mitään nisäkasvaimia ei ollutkaan. Sen sijaan Hopilla oli taas lievä kurkunpään tulehdus, varmaan ihan jo kroonista ja on nyt ab-kuurilla. Sydän kuulemma lyö kuin nuorella koiralla ja verikokeiden tulokset olivat ihan priimaa. Eli kauhea odotus ja piina vaihtui kerrankin positiiviseksi käynniksi. Patti varmistettiin imusolmukkeeksi vielä ultralla ja siellä näkyi myös toisen lonkan pää ja ihastelivat, että miten hieno ja hyvänmallinen lonkka vielä on. Itse en tajunnut siitä mitään muuta kuin, että harmaan massan keskeltä nousi joku möykky, mutta kiva tietysti, että edes takapää on pysynyt hyvänä pitkään

Entin pentueesta on käynyt kuvilla nyt 5/7 pentua. Kaikilla kuvatuilla on A-A lonkat ja 0-0 kyynärät. Lisäksi kolmella on kuvattu vielä olkapäät ja selkä. Ihan huippua!

Entti kävi tänään Ventelän luona kuvattana. Ja kun kerran kuvattiin, niin katsottiin sitten mahdollisimman paljon mitä löytyy. Ventelä kuvasi kyynärät, olkapäät, selän kaulasta hännän alkuun asti, lonkat ja käsituntumalla sitten erikseen polvet. Kaikki priimaa, mitään mainittavaa ei löytynyt mistään. Loistava juttu!

Tänään oli Entin sisarusten joukkosilmäpeilaus. Viisi seitsemästä pääsi paikalle, ihan kiva määrä. Saanan, Pinjan, Pilven, Cillan ja Entin lisäksi mukana olivat kuokkimassa Asta ja Elsa. Kaikilla oli silmät kunnossa. Hyvä, hyvä

Asta tuli eilen töistä kotiin. Päivittäin eläinten siirtoja ulkoa sisälle ja välillä toisin päin, laitumilta toiselle siirtoa, karanneiden hakemista. Sisällä se auttaa paalien vaihdossa eli pitää sen aikaa lampaita paikoillaan, kun traktori tuo uuden paalin. Ensimmäistä kertaa oli kuljettanut myös isoja pässejä, joiden kanssa samaan aitaukseen en kovin mielellään itse edes menisi. Olivat kuulemmat tuijotelleet toisiaan pitkään, joku oli jo alkanut uhittelemaan, kun varmaan oli katsonut, että mikä pikku kirppu siihen tuli. Sinnikkyys kuitenkin voitti ja sitten pässejä haettiinkin useampana päivänä niille tehtävien hoitotoimenpiteiden takia.

Entti on viettänyt pienimuotoista sairaslomaa, kun se sai lauantaina metsässä jostain viiltohaavan jalkaansa kannuskynnen viereen. Haava ei ole iso, mutta sen verran syvä, että jos kovin liikkuu, niin alkaa vuotamaan uudestaan. Ja sitä verta muuten oikeasti vuotaa. Eli me ollaan vaan tehty pieniä tekniikkaharjoituksia.

Astan kanssa oltiin eilen agitreeneissä. Hirveän hyvin oli kuulolla, toisaalta irtosi, toisaalta sain ihan lähelle, rimat pysyi ylhäällä ja kontaktitkin toimi. Ainut mikä ei toiminut olen minä. Olen niin onneton lukemaan rataa ja miettimään missä kohtaa mitenkin pitäisi ohjata. Sitten menee ihan ok, kun joku sanoo, että tässä ohjaat näin ja näin. Pitäisi varmaan uskaltautua epiksiin, jossa kukaan ei ole sanomassa ohjeita.

Asta pässien kanssa

Patologin lausunto Ninnin kasvaimesta tuli. Ei mitään kovin kivaa luettavaa. Niin kuin odotettavissa jo oli, kyseessä on pahanlaatuinen kasvain, mutta tämä oli sitten vielä se pahin versio pahanlaatuisesta. Ehkä ikävin lause koko lausunnossa oli "Ennustetta heikentää tässä tapauksessa se, että kasvain oli jo lähettänyt etäpesäkkeitä paikalliseen imusolmukkeeseen".

Toivon niin kovin, että Ninni jaksaa tuossa vielä olla ja elää mummon elämää. Ja toivon, että osaan tehdä ajoissa päätöksiä, kun niitä pitää tehdä. Vielä se onneksi on ihan oma iloinen itsensä, joka viimeksi eilen oli kuulemma leikkinyt Hopin kanssa pihalla. Pitää iloita ihan jokaisesta päivästä...

*Edit* Ja koska ilmeisesti tässäkään ei ollut tarpeeksi, niin Hopi tuli eilisen iltalenkin jälkeen kolmijalkaisena vastaan. Nyt tarvittaisiin jotain ihmettä. Mulla tuli nyt jonkinlainen raja jaksamisen kanssa vastaan, kun joku antaisi sen kristallipallon. Tännekään en jaksa koko ajan näitä murheellisia juttuja kirjoittaa ja jostain treeneistä hehkuttaminen nyt tuntuu vielä typerämmältä eli blogi taitaa vaipua pöytälaatikkoon määrittelemättömäksi ajaksi.

Olipahan loma. Tapahtumarikas ainakin. Ilman koiria käytiin purjehtimassa saariston kautta Maarianhaminaan. Hurjat helteet ei merellä juurikaan haitanneet, joten kiva oli liplatella eteenpäin aaltojen ääniä kuunnellen. Saaristo on niin kaunis Lisäksi piipahdettiin Porin Jazzeilla, jossa näin sattumalta vanhan koulukaverin. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut vuosia, mutta olipa ihanaa! Sain sitä kaipaamaani nauruterapiaa, kun koirien kohdalla oli vietetty synkkiä hetkiä. Eli takaisin aiheeseen ja koiriin. Aloitetaan vaikka Hopista.

Hopi aloitti jälleen ontumaan vasenta takajalkaa. Sinänsä hyvin ikävää, koska tammikuuhunkin on vielä matkaa (sallikaa mulle tää mauton ironia, koska yritän jotenkin psyykata näissä terveysjutuissa itseäni). Hetken aikaa katselin, mutta päätin piipahtaa lääkärissä ja helmikuisen ohjeen mukaan pyytää antamaan kortisonia nuljuluuhun. Taas jalkaa väännettiin ja käännettiin ja jo siinä vaiheessa lääkäri sanoi, ettei nuljuluusta saa aikaan mitään reaktiota, mutta polvi ruksuu. Hopilta sitten tajukankaalle ja kuvauksiin. Taas tuli uudet kuvat lonkista, polvista, varpaista ja olikohan joukossa vielä jotain muuta? Nyt alkaisi vähitellen riittämään kotona arkistoitavien kuvien määrä. Nuljuluussa ei näkynyt mitään, mutta polvessa oli tulehdus ja paljon nestettä. Lääkäri sanoi, ettei kyllä nuljuluuhun mitään laittaisi, mutta polveen kyllä. Totesi, että onhan se aika hakuammuntaa törkätä kortisonia milloin mihinkin, mutta kun ei voi muuta tehdä, kun syytä ei tiedetä. No, pari viikkoa täys lepoa ja parin viikon ajan liikuntaa lisäten normaaliin asti. Tällä hetkellä tilanne on se, että ollaan aloitettu liikunnan lisääminen ja vielä ei ontumista ole näkynyt. Tosin pessimisti istuu sitkeästi olkapäällä ja odottelee vaan sitä päivää.

Sitten siirrytään sujuvasti Ninniin. Sami huomasi sillä mahassa patin pari päivää ennen Hopin lääkäriä. Sain ottaa sen tarkastuskäynnille samaan aikaan mukaan. Olin kyllä itse googlen avustuksella tehnyt diagnoosin, joka vielä harmittavasti piti paikkansa. Nisäkasvain, todennäköisesti pahanlaatuinen, koska oli levinnyt imusolmukkeeseen. Lääkäri vakuutti, että kannattaa leikata, koska Ninni on niin hyväkuntoinen ja vuosia voi olla vielä muutamia jäljellä. Vaikka kaikkeni melkein teen koirien eteen, niin siinä kohdassa mietin pitkään. Kun hoitajakin oli aikansa lääkärin lisäksi vakuutellut, niin yhteistuumin varattiin leikkausaika. Odotettavissa oli kivulias toipuminen, koska sterilointikin aikanaan oli aika tuskallista. Ensimmäiset kolme päivää olivatkin tukalia, mutta sitten helpotti. Nyt Ninni alkaa olla jo ihan oma itsensä. Kasvain lähti patologille tutkittavaksi ja toistaiseksi saadaan vielä jännittää onko tuloksena vain pahanlaatuinen vai ärhäkkä pahanlaatuinen. Jälkimmäisellä ei ole kovinkaan hyvä ennuste....

Sitten Asta. Sen kanssa ollaankin sitten treenattu muidenkin edestä ja se on niiden edestä ollut myös terve. Agilitya ollaan tehty pihalla melkein päivittäin. Pisimmillään ollaan taidettu tehdä 7 esteen rataa. Keppeihin sain hankittua verkot. Ne sujuu jo aika hienosti ja saan itse tehdä vaikka voltteja ja piruetteja eikä ne häiritse Astaa yhtään. Julian ja Annen kanssa treenattiin useasti tokoa ja jälkeäkin päästiin nuuskuttelemaan. Älyttömän tarpeellista mulle! Kiitos vielä vinkeistä ja peräänkatsomisesta. Kiitos myös kaikille muille, joiden kanssa treenattiin ja joilta saatiin häiriöapuja. Ärsyttävää, kun työt alkoi ja treenaaminen vähenee. Toko näyttää tällä hetkellä kuitenkin aika kivalta.

Lampaillakin ollaan käyty useasti. Asta on saanut sekä harjoitella ja hioa yksityiskohtia että sitten toisaalta taas tehdä ihan käytännön töitä. Menee kyllä kivasti. Siirrettiin Ruissalossa Ruisrockin vuoksi evakossa olleita sikavaikeita lampaita takaisin omalle laitumelle. Sujui Miinan kanssa yhteistyönä melkein sormia napsauttamalla. Somerollakin piipahdettiin ja taidettiin pitää samalla pentuetapaaminen, kun Freyakin oli paikalla + tietysti Noa. Saatiin kuulla viime hetken vinkit norjalaisen Karin Mattssonin kurssilta. Ollaan kokeiltu maahanmenovinkkiä ja se näyttää toimivan! Kiitos Elisa ja Hanna   Itsekin olen siis Astan kanssa muutaman kerran paimentanut ja kiitos Samin hyvän perusopetuksen, mulla on aika helppoa.

Ja sitten viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä. Sattumien summana, mutta myös tarkkaan harkittuna meille tallusteli Entti-ajokoira. Entti on kyllä ihka oikea bordercollie, mutta lyhyen karvan ja isojen luppakorvien takia näyttää ajokoiralta. Entti tuli puhtaasti vanhempiensa vuoksi ja siitä tuli Samin koira. Tällä kertaa myös ihan virallisesti paperilla. Mulla on tää sairasosasto + yksi terve koira, Samilla kaksi tervettä koiraa. Tosi reilua

Entti on ihana. Se on kiltti ja rauhallinen. Vaikuttaa sellaiselta pohdiskelijalta, ihan kuin elokuvassa. Saa nähdä miten pysyy tyttöjen vauhdissa mukana. Antaa tosi kivasti Ninnin ja Hopin olla rauhassa, joten nekin näyttävät sulattavan sen paremmin. Astan kanssa taas painivat melkein koko ajan. Ulkona niitä pitää vahtia, koska Asta kuvittelee olevansa keilapallo, joka liikkuu mahdollisimman lujaa ja osuu tietysti täydellisesti kohteeseen.

Entillä on myös oman ikäistä leikkiseuraa ihan riittämiin, kun neljällä tutulla on nyt samanikäiset pennut. Aika hauskaa. Outin Rotin ja Elinan Noen kanssa kolmikko onkin jo viettänyt aikaa useampaan otteeseen

Että sellainen loma. Vähemmätkin tapahtumankäänteet olisivat riittäneet, mutta näillä mennään nyt.

Entin strategiset tiedot: 9 viikkoa ja kuusi kiloa. Tiedossa iso poika.

Viime viikolla käytiin Hopin kanssa Tanjalla tsekkaamassa kropan tilanne. Lantio oli vähän enemmän jumissa, muuten ei mitään ihmeellistä.

Tokoa tehtiin viikolla itseksemme ja Julian kanssa torstaina. En oikein enää muista mitä kaikkea treenattiin, mutta kuitenkin sekä Hopin että Astan kanssa. Kumpikaan ei muistaakseni erityisesti loistanut, muttei pieleenkään mennyt. Sellaista keskinkertaista. Ai niin, Astan kanssa ekstrana häiriöt p.makuussa niin, että Onni sai pari kertaa lähteä vierestä ja Hania haukutettiin vähän matkan päässä. Ei mitään ongelmia, pysyi hienosti.

Juhannusaattona käytiin laskemassa Raisiossa lampaat ja lauantaina kyläreissun yhteydessä päästiin käymään vierailla lampailla. Kiitos vielä!  Asta on ollut yllättävän hyvin kuulolla. Joko sille tai Samille tapahtui jotain Derekin kurssilla, mutta Asta on nyt kiltti ja kuuliainen. Koputetaan puuhun ja katsotaan onko se vain tyyntä ennen uutta myrskyä vai pysyvämpi olotila.

Pihalle saatiin viritettyä tee-se-itse-kepit, joten nyt löytyy nekin putken ja hyppyjen lisäksi. Vielä kun ehtisi ja osaisi treenata

Keskiviikkona hirmu kiireellä töistä kotiin ja samantien Rymättylään. Illalla alkoi sitten taas hyytymään aika hyvin. Vaihdetaan tuota päivää varmaan, niin ehkä helpottaa.

Sami paimensi Astan kanssa tällä kertaa sisällä. Syy siihen oli, että kyseinen lauma oli ottanut hatkat laitumelta jo useampana päivänä peräkkäin ja palanneet aina takaisin lampolaan. Ihme tyyppejä. Ihanaa ympäristöä metsän ja peltojen keskellä olisi vaikka kuinka ja nämä haluavat tulla sisälle? Ihan vain huvikseen, sillä tuolla ei ole kukaan käynyt pelottelemassa ja samalla alueella on toinenkin porukka, joka kyllä pysyy hyvin. Kävin toisella kierroksella katsomassa harjoituksia. Oikean kautta kiertäminen oli kyllä melkoisen työn ja (tuskan?) takana. Sisällä näyttäisi olevan vieläkin vaikeampaa kuin ulkona. Painetta ottaa herkemmin tai ainakin kääntää pään kunnolla pois lampaista vasemmalle lähtiessä, jolloin myös kaari on parempi. Kohti kävely sujui hienosti, samoin seisomaan jäämiset.

Eilen käytiin Tanjan luona tsekkauttamassa Astan tilanne. Mitään erityistä ei ole ollut, mutta hyvähän se on käydä ennen kuin on totaalisen jumissa. Jotain pieniä jumeja löytyi, jotka aukesivat helpolla. Ei sen kummempaa. En oikeastaan muuta odottanutkaan. Asta kun ei pahemmin revittele äärirajoilla ja omaan silmään sen kropan hallinta on aika näppärää.

Vähän tylsää. Hopi kehitti itselleen pahan pissatulehduksen ja Ninnillä on silmätulehdus. Ai niin, ja Hopi ontui muutaman päivän vasenta etujalkaa. Johan tässä terveitä hetkiä onkin ollut ihan riittämiin eli tervetuloa vaan taas kaikki sairaudet ja murehtiminen.

Asta on onneksi ollut terve *kop kop*. Eilen oltiin jälleen Rymättylässä. Sami kävi pariin kertaan paimentamassa ja me harjoiteltiin Astan kanssa puomin kontaktia. Aika kivasti on jo tajunnut idean. Työpäivän ja kotiin ajamisen jälkeen oma puhti ei oikein riittänyt muuhun treenaamiseen, ehkä ensi kerralla enemmän.

Ollaan me hengissä, kun joku sitä jo alkoi epäilemään   En ole vaan jaksanut päivittää blogia, kun ei varsinaisesti ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaa. Hopi on ollut taas pitkien lenkkien ja treenaamisten jälkeen yhtä ketterä kuin puuhevonen. Se ei varsinaisesti onnu, mutta keventää vasenta takajalkaa aavistuksen ja lähtee liikkeelle pitkään venyttäen. Niinpä ollaan otettu väliin päiviä, jolloin se on saanut ottaa rauhallisemmin. En ole jaksanut stressata mahdollisesta tulevasta ontumisesta, en nuljuluusta enkä mistään muustakaan vaan mennään päivä kerrallaan. Ehkä se vaan on niin, että vanhuus ei tule yksin. Ollaan nyt treenattu silti jonkin verran ja ehkä jopa suunnitelmallisemmin. Odotan, että lumet sulaa ja pääsee kunnolla ulos, niin treenikerrat varmaan vielä tuplaantuu. Jos siis vaan pysyy kunnossa.

Asta taas, no ollaan mekin treenattu. Teknisesti alon ja avon liikkeet ovat kisavalmiita ja yksityiskohtia ollaan sisällä hiottu melkoisesti. Voi/evl liikkeet ovat hyvällä alulla. Mutta, Astan terävyys, reagointikyky, mitä termiä siitä nyt haluaa käyttää, on viimeisen puolen vuoden aikana lisääntynyt ja niinpä me harjoitellaan nyt vähän eri juttuja ja kisoihin meno siirtyy. Mun tekisi jo niin kovin mieli kisata, mutta minkäs teet. Kokeilemaan en lähde, joten sitten pitää vaan malttaa harjoitella ja harjoitella. Eihän meillä mikään kiire ole, mutkun....

Koska me nyt sitten vain treenataan, niin ollaan vaikeutettu ylempiä luokkia. Perjantaina viimeksi harjoiteltiin ohjattua, luoksetulon eri pysäytyksiä, ruutua ja takapään käyttöä vasemmalle käännyttäessä. Ruudussa lähettelin merkin kautta, haetutin keskikohtaa ja tein lähetyksiä eri kulmista. Lisäksi ollaan kotona harjoiteltu tunnaria. Ihan kivasti sujuu. Ei Asta edelleenkään ole sellainen räjähtävän näyttävä, mutta kiva kuitenkin. Ja vertaan tietysti Hopiin, jolla sitten taas helposti menee se näyttävyys vähän överiksi.

Mitäköhän muuta ollaan kuukauden aikana tehty..? Niin, pari viikkoa sitten käytiin ottamassa Astalta verikoe ja nyt odotellaan vasta-aineiden tuloksia. Toivon mukaan ei tule mitään yllätyksiä, koska matkat on jo varattu ja kurssi maksettu. Eilen käytiin Somerolla taas katsomassa lampaita. Asta oli aluksi vähän erilaisempi kuin aikaisemmin, mutta muutaman kierroksen jälkeen näytti totuttua itseään. Illalla sitten alkoikin juoksu, joten mistä sitä tietää, vaikka sekin olisi vaikuttanut. Ihan sopiva väli tuli edelliseen juoksuun, n. 7,5 kk. Tuollaisena kun pysyisi, niin olisi hyvä. Kovasti ollaan tehty suunnitelmia kesän osalta, jotta Sami ja Asta saisivat kauden hyödynnettyä paimennusmielessä mahdollisimman hyvin. Toivottavasti vielä toteutuisivat.

Olisihan se ihan kiva kirjoittaa miten hyvin treenit aina menee ja muukin elämä koirien kanssa on pelkkää helpouttaa, mutta nyt tulee taas pohdintakirjoitusta. Meillä ei ehkä sellaista normipäivää nähdä. Toisaalta tykkään itsekin lukea blogeja, joissa joskus tulee vastaan myös ongelmia. Niistä on saanut itsellekin vinkkejä.

Ohjelmassa oli tänään siis rasittaa Hopia, jotta voin soittaa kuulumiset huomenna lääkärille. Se on jo tehnyt pieniä lenkkejä ja pyrähdellyt pihalla, mutta niiden jälkeen se ei välttämättä ennenkään ole ontunut eikä nytkään. Edelleen kyllä venyttelee liioitellusti. Päätin mennä Kupittaalle treenaamaan, jotta saan Hopia rasitetuksi ja Astalle häiriötä.

Jouduin jättämään auton kauemmaksi, mutta onneksi ei ollut kylmä, niin koirat tarkenivat odotella. Aloitin Hopin kanssa ja se  oli odotetusti lähdössä lentoon, joten tein alkuun ruutua, noutoa, ym. "leluliikkeitä" ja jätin seuraamisen loppupuolelle. Yllättävän hyvin pystyi olemaan hiljaa, muutama piippaus tuli.

Sitten Asta. Aloitettiin ruudulla ja jatkettiin aloluokan liikkeillä.  Viereen tuli pari koiraporukkaakin treenaamaan ja joukossa oli melko äänekkäitä koiria. Näistä Asta ei välittänyt mitään.

Vaihdoin Hopiin ja tehtiin seuraamista. Olin kääntänyt selän, kun Asta yhtäkkiä alkoi haukkumaan. Lumihangesta tarpoi nainen meitä kohti ja Asta meni puoli väliin vastaan reppua perässä raahaten ja haukkuen. Great. Laitoin Astan käskyn alle, huusin naiselle, että odottaa, niin tuon nameja. Astalle sanoin virittelysanoja ja tyyppi lähtee häntä heiluen naisen luo. Siinä se söi nakinpalaset ihan iloisena. Itsellä oli ajatukset Astassa ja nainen esittää nipun kysymyksiä siitä mitä teen, miksi teen, miten teen, miksi heittelen kapulaa, mikä laji tämä on ja mitä törppöjä tuolla on. Ihan kivaa joo, mutta oma keskittyminen oli muualla. Sitten se meni kumartumaan ja Asta alkoi samantien haukkumaan. Törkkäsin nakkeja sille kouran täyteen ja sanoin, että älä kumarru. Nousi ylös ja Asta sekunnissa taas oma iloinen itsensä. Hetken päästä nainen teki saman jutun uudestaan ja Asta myös. Taas jouduin sanomaan, että ihan oikeesti, josko et kumartelisi. Ja taas Asta oli normaalisti, kun nainen oli normaalisti. En oikeasti ymmärrä mitä Astan pään sisällä tapahtuu. Viime viikonloppuna se oli Rymättylässä lasten kanssa niin normaalisti kuin voi olla, samoin aikuisten. Mun on tosi vaikea ennakoida kaikkea tällaista, koska periaatteessa mun pitäisi silloin olettaa, että se tekee aina, kaikkialla ja kaikille niin. Ehkä pitäisi tehdä niin, mutta kun en muista. Jos oikeasti muistaisi olettaa, ei tällaisia pääsisi tapahtumaan ja Astalle saisi järjestettyä vain mukavia tapaamisia kontrolloidusti. Toisaalta, jos alan jokaisen kohdalla olettamaan, niin tiedän, että mun oma käytös muuttuu epäileväksi ja epävarmaksi ja se taas tunnetusi vaikuttaa myös Astaan.

Sitten Hopi. Se ei onnu, ainakaan nyt. Tätäkään en käsitä. Sillä on kolme vaihtoehtoa, joista jokainen tuntuu yhtä käsittämättömältä: 1. Nuljuluu olisi oikeasti ollut jotenkin vinksallaan ja kortisoni auttanut siihen. Mut miksi just vasen takajalka ja taas tammikuussa? 2. Sillä olisi ollut nenäpunkkeja, kurkunpää tästä syystä ärtynyt ja oireili taas niveloireina, johon antibiootti auttoi. Outoa on se, että yhdelläkään koirista ei ole ollut normaaleja ryystämisoireita, mut meillä ei taida kukaan oireilla mihinkään niin kuin kuuluisi. Niin, ja eläinlääkäri ei tätä teoriaa sulata, sen mielestä syy on nuljuluussa. 3. Tammikuu vaihtui helmikuuksi. Jos tästä eteenpäin pysyy ontumattomana, niin ensi vuonna Hopin kalenteria siirretään tammikuun yli suoraan helmikuulle.

Jos Hopilla on ollut nenäpunkkeja, niin se ei ole oikein voinut saada niitä keneltäkään ellei punkit hyppele metri tolkulla toisesta koirasta toiseen. Todennäköisin tuoja on Asta, kun se on leikkinyt monen koiran kanssa ja on voinut saada ne joltain ja taas tartuttaa ne eteenpäin. Sori kaverit. Meillä on siis kaikki koirat nyt lääkitty Strongholdin avulla.

On tosi epäuskoinen olo Hopin ontumisen osalta. Olisiko se voinut olla tässä? En edes uskalla kovin paljon hihkua, jos tuleekin takapakkia. Niin outoa sen koko ontuminen kyllä on, koska nyt oli jo kolmas kerta ja jos taas poistui eri syystä.

Viikonloppu vierähti Rymättylässä. Kaaoksen ja remontin keskeltä poissaoleminen piristää kummasti, joten tuli tarpeeseen. Ensin oltiin Katjan ja Alarin luona, jossa pääsin toistamiseen Eller-hevosen kanssa aitaukseen harjoittelemaan hevosen liikuttamista ilman mitään apuvälineitä, maasta käsin siis. Kaiketi jonkinlaista "hevoskuiskaajan" juttuja  Hurjan mielenkiintoista ja tällaiselle hevosia pelkäävälle rohkaiseva kokemus, että hevonen oikeasti liikkuu eri suuntiin, kun vähän kehonkielellä ohjailee eikä suunnittele hyökkäävänsä päälle, kun silmä välttää. Asta viihdytti itseään riehumalla Siian kanssa. Näki se lampaita ja hevosetkin, mutta tosi hienosti kävi vain katsomassa eikä jäänyt tuijottelemaan.

Myöhemmin mentiin Sannalle ja Mikolle ja vierailu venähti seuraavan päivän puolelle. Lampolassa käytiin pyörähtämässä, mutta muuten Asta kulutti aikaa leikkimällä Elsan kanssa. Hieman jännitettiin, että miten ipanoiden leikki sujuu nyt, kun Elsakin on jo ihan kunnon koiran kokoinen eikä sieltä nöyrimmästä päästä. Huoli oli turha, niillä meni tosi hyvin

Sitten vähän otsikon mukaista kirjoitusta. Hopi oli eilen magneettikuvauksessa. Alkututkimus vaikutti hyvin perusteelliselta ja pidin eläinlääkäristä todella paljon. Yritti kaikin tavoin saada jotain kipureaktioita aikaiseksi ja paineli Hopia kunnolla. Tulokseksi sai pariin otteeseen vaimeaa maiskuttelua, ei muuta. Hopi oli tosi jännittynyt eikä varmaan ikinä uskaltaisi muuta tehdäkään. Jätin sen sinne kuvattavaksi ja lähdin töihin. Lääkäri soitti myöhemmin ja tulos oli, että ei mitään sellaista mikä voisi aiheuttaa ontumisen. Just. Jotain pientä siellä oli, muutama välilevy oli ahtaampi, jokin pieni luupiikki, mutta harvalla tuon ikäisellä on oppikirjan mukaiset tasaiset ja siistit välit.

Varpaiden taivutukseen oli aavistuksen reagoinut, joten sinne tuikattiin kortisonia, jos nuljuluu olisi jotenkin ärtynyt tms. Lisäksi pyysin, että tarkistaa nielun ja kurkunpäät olivatkin ärtyneet. Sai nenäpunkkien varalta Stronghold-kuurin ja antibioottikuurin. Hopi kyllä kummastuttaa kerta toisensa jälkeen. Se ei mitenkään ole ryystänyt, jotta nenäpunkkeja olisi voinut ajatella, mutta kai ne sitten voivat tuollakin tavalla oireilla. No, kokeillaan nyt sitten sitäkin. 

Eli turha ja kallis reissu, mutta tulipahan tehtyä. Yritän ajatella positiivisesti, että jollen olisi vienyt, olisin vain jossitellut. Nyt se on selvitetty. Lääkäri sanoi, että selän puolesta voi juosta, hyppiä ja tehdä mitään vaan. Ainut vaan, että se ontuu...Lääkäri myös heitti ajatuksen, että ontumisen poistuminen aikaisemmin magnesiumin antamisen ja nielurisojen leikkaamisen jälkeen olisi silkkaa sattumaa. Mä en ihan tuota purematta niele. Hopi on nyt levossa viikonloppuun asti, sitten sitä pitäisi rasittaa kevyesti ja ens viikolla kontrollisoitto lääkärille. Jollei ontuminen poistu, pitäisi mennä jatkotutkimuksiin. Tympii....

Eilisen kauppareissun yhteydessä pysähdyttiin Kupittaalle vähäksi aikaa. Tein pienen kävelykierroksen ja sitten tokohommiin. Sami joutui käskyttäjäksi. Tein perusliikkeitä; seuraamista, luoksetuloa, liikkeestä seisomista. Lisäksi kontaktitreeniä sivulla. Asta ei haukkunut kenellekään eikä reagoinut mihinkään. Ohi käveli ihmisiä, viereen tuli kaksi miestä kovaan ääneen juttelemaan eikä ääntäkään. Täytyy nyt vähän seurata mistä kaikki johtuu, kun keskiviikkona oli niin täysin erilainen. Samin kanssa se on ehkä kaiken kaikkiaan nöyrempi, joten olisiko sillä ollut vaikutusta, että Sami oli mukana? Mun kanssa voi helpommin pullistella.

Tänään aamulla käytiin Hopin kanssa Tanjalla hierottavana. Oikea rintalihas oli aika kipeä ja vasemmalta takaa lanteen kohdalla jumitusta. Ylösnoustessa oli vähän köpö, mutta sitten taas liikkui normaalisti. Kuulin magneettikuvauksen todellisen hinnan, niin pistää oikeasti miettimään, että mennäänkö. Mun tuurilla sielläkin laitetaan eteen kuvat ja todetaan, että missään ei ole mitään vikaa.

Hieronnasta kotiin ja koiran vaihtoon. Lähdettiin Astan kanssa Piikkiöön tokoilemaan. Taas vieras kenttä ja erilaista häiriötä. Heli käskytti ensin luoksetulon. Ekalla kerralla nytkähti, mutta pysyi kuitenkin. Eteentulossa liukui taas vinoon. Toisella kerralla otin lyhyemmältä matkalta. Pysyi paikallaan ja tuli suorempaan. Siitä huolimatta pitää tehdä jotain kujasysteemiä tuohon eteentuloon. En ole edes koskaan ottanut siitä sivulle ja silti välillä kenottaa.

Seuraavaksi seuraamista. Tällä kertaa edisti, ensimmäistä kertaa. Palkkailin sitten taaksepäin. Lisäksi takapää liukui taas vasemmalle. Seuraaminen mietityttää, kun on niin vaikeaa tehdä pienemmän koiran kanssa, jota ei tunne jalassa. Se varmaan on se ihanne, mutta mulla olis varmempi olo, jos se painaisi jalkaan. Koskaan ei voi olla näköjään tyytyväinen 

Viimeiseksi ruutua, jossa lähetin suoraan. Jäi vasemman etutörpön luokse pyörimään ja yritti siinä tarjota oikeaa kohtaa eli pelkkää merkkiä. Sain ohjattua lopulta oikeaan kohtaan ja palkattua. Tosi mukavaa oli huomata, että Asta ei tule mun luokse takaisin vaan jää ruudun lähelle. Se jäi nyt paikalleen herkästi seisomaan ja tuijottamaan eli tarjoamista pitää saada vahvistettua ja toisaalta mun pitää itse olla palkkauksessa nopeampi.

Tauon jälkeen noutoa. Ensin käskytyksellä normaalisti. Muuten ok, mutta eteentullessa nostaa pään ylös ja kulauttaa kapulan kurkkuun ja silloin helposti pyörii siellä. Vahvempaa otetta siis, mutta ongelma tulee aina pään noustessa ylös enkä tiedä miten ratkaisisin sen. Sen jälkeen kerran vauhtinoutoa, joka ok. Sitten vielä kerran ruutuun, johon oli etukäteen viety lelu. Se meni hyvin.

Viimeiseksi paikallamakuu Huldin vieressä. Laittoi pään maahan, mutta nosteli välillä ylös, kun piti katsoa ohilentäviä lintuja tai jotain muuta mielenkiintoista. Juuri kun lopeteltiin vähän matkan päästä kulki pari mopopoikaa jutellen ja niille sitten Asta alkoi haukkumaan. Todettiin porukalla, että tuollaiset yllättävät häiriöt, jotka tulevat muuten rauhalliseen ja hiljaiseen tilanteeseen, taitaa olla ne pahimmat. Kovassa häiriössä ei ehdi keskittymään yksittäisiin asioihin.

Kentältä ajettiin vielä Helin ja Antin luokse. Asta ja Lyyli saivat juosta ja painia pihalla viimeisetkin höyryt pois.

Äsken kotiuduttiin Hopin kanssa lääkärikäynniltä. Ajatuksena oli testata borrelioosi ja siinä lääkärin kanssa jutellessa päädyttiin tekemään lisäksi laajat verikokeet mahdollisen tulehduksen varalta. Lisäksi taivutteli jalat läpi, kokeili refleksejä, kuunteli sydämen, kokeili imusolmukkeet jne. Näissä ei mitään havaittavia muutoksia. Myönnetään, että tuloksia odotellessa toivoin, että olisipa Hopilla tulehdus tai jopa borrelioosi. Turha toivo, eihän me nyt helpolla koskaan päästä.

Arvoissa ei ollut mitään vikaa, ei edes pienintä viittausta borrelioosiin tai tulehdukseen. Veri on kuulemma jopa liian hyvää, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kaikki oli täydellistä. Masentavaa. Lääkäri kehui myös, että on todella hyvännäköinen koira ja hyvässä kunnossa. Joo, niinhän se on, mutta kahden askeleen ontuminen tekee siitä silti sairaan. Kirjoitti sitten lähetteen magneettikuviin, jos haluan sinne viedä. Kaikki muu onkin nyt oikeastaan katsottu. Täytyy varmaan varailla aikaa sinne...

Eipä tälle vuodelle asetetut toiveet terveydestä toteutuneetkaan. Tällä kertaa yritän olla hysterisoitumatta liikaa ja ajatella vain, että tää nyt on tätä. Toisaalta Hopin ontuminen alkaa mennä nyt jo niin mystisille rajoille enkä tiedä mitä kikkakolmosia nyt kokeillaan. Hopi siis ontuu, vasenta takajalkaa hetken liikkeelle lähtiessään.

Mystisen tästä jutusta tekee se, että 2008 olen tammikuun 7. päivänä kirjoittanut, että Hopi ontuu liikkeelle lähtiessään vasenta takajalkaa. Silloin todettiin muutaman kuukauden päästä syyksi nielurisatulehdus ja kun ne leikattiin pois,  ontuminen loppui. 2009 olen kirjoittanut tammikuun 6.päivänä, että Hopi ontuu vasenta takajalkaa liikkeelle lähtiessään. Sitä ennen syksyllä ongelma oli leikattu jalka, mutta takajalan ontuminen tuli vasta vuoden vaihteessa. Tämä poistui muutaman kuukauden päästä magnesiumin avulla.

Ja nyt, se ontuu taas. Oltiin tiistaina lenkillä, jossa kaahasivat Astan kanssa pellolla ja sen jälkeen on ollut huonompi. Sitä ennen muutaman kerran ontui lievästi, mutta pidin taukoa vapaana juoksemisesta. Nyt se on ollut levossa, mutta keventää silti jalkaa.

Kolmena vuonna peräkkäin saman jalan ontuminen on alkanut melkein täsmälleen samaan aikaan, tammikuun ensimmäisinä päivinä. Kahdella edellisellä kerralla ongelma on poistunut eri syistä. Mikäs pilleripurkki me nyt kaupan hyllyltä keksitään?! En enää tiedä mitä teen. Mihinkään kuviin sitä on turha viedä, rimadyl ei poista ongelmaa eikä magnesium ja se venyttelee taas ihan älyttömän paljon, melkein liioitellen. Kesällä ja syksyllä Hopi meni hullun lailla pitkin metsiä, liukasteli, kompasteli, tuli alas kallioilta, ui paljon, jne. eikä kuitenkaan ontunut. Nyt erona on lumessa kahlaaminen, joka tietysti on raskasta, mutta onko se niin paljon raskaampaa, että ongelma tulee esille? Vaikea uskoa.

Borrelioosi-testeihin taidan sen kiikuttaa ja ehkä sinne nieluun olisi hyvä kurkistaa. Eihän sitä nyt voi vuotta jättää välistä ilman rauhoitusta tai lääkärissä käyntiä   Talvio sanoi silloin aikanaan nielurisoja leikattaessa, että Hopin oireet ovat ikään kuin reuman tyyppisiä. Voikohan sillä siis tulla jostain muusta syystä juuri tähän aikaan (lumi, pakkanen, tms.?) reumaoireita?!? Ja voiko koiralla olla reumaoireita tai mitä ne ylipäätään on ja miten ne saa kuriin vai saako? Kun olisi se kristallipallo....

Tällä hetkellä koko koiraharrastus tuntuu taas niin turhauttavalta. Joo, otan aika raskaasti kaikki vastoinkäymiset, mutta on se vaan kurjaa taas katsoa levossa olevaa Hopia. Olin joka ikinen päivä viime keväästä tähän asti niin kiitollinen siitä, että sen jalat pysyivät kunnossa. Ajattelin, että jossain vaiheessa ongelmat varmaan palaavat, koska eihän ne sieltä mihinkään häviä, mutta toivoin, että edes vähän pidemmälle oltaisiin päästy. Takajalan ontuminen nyt joka tapauksessa on outoa, koska luustollisesti siellä ei ole mitään vialla. Jos se ontuisi etupäätä, tietäisi syynkin. Jouluna sitten kun sai Ninnistä huolestua kunnolla, Asta oksensi yhtenä yönä aika rajusti, koirilla oli mahat sekaisin parina päivänä ja nyt vielä pisteenä ii:n päälle ontuminen...Alkaa hermot taas olla kovilla. Pitäisiköhän harkita harrastuksen vaihtoa vaikka virkkaukseen tai ristisanojen ratkomiseen.

Meillä meni joulun odotus melko jännittäväksi, kun Ninni joutui eilen eläinlääkäriin. Annoin koirille lauantaina rustoluita ja maanantaiyönä Ninni oli oksentanut pari kertaa. Päivän se oli ihan pirteä ja voi hyvin, mutta illalla alkoi voimaan uudestaan pahoin. Oksensi muutamia kertoja ja vaelteli edestakaisin. Puolen yön aikaan rauhoittui, mutta yöllä oksensi taas kerran. Aamulla alkoi oksentamaan rajummin ja sain onneksi ajan eläinlääkäriin nopeasti.

Lääkärissä otettiin röntgenkuva mahasta ja suoli oli täynnä rustoluumössöä. Suolitukos. Lääkäri ehdotti, että Ninni jäisi päiväksi tiputukseen ja kokeiltaisiin jos parafiiniöljy auttaisi. Jollei, olisi edessä leikkaus ja sanoi, että koska on koko suolen täydeltä tavaraa, niin pitäisi avata isolta matkalta. Ei mikään kiva vaihtoehto. Niinpä Ninni jäi sinne.

Hain sen myöhemmin kotiin ja oli jo pirteämpi. Parafiinin avustuksella ollaan saatu luumassaa ihan kiitettävästi ulos ja se ei ole enää oksentanut, joten ehkä uskalletaan jo huokaista helpotuksesta, ettei Ninni joutunutkaan leikkauspöydälle. Kunnolla kyllä pelästytti ja jatkossa mummo jättää luut väliin.

Hopi on onneksi palautunut normaaliksi eikä ole enää yhtään köpö. Josko se joulu tästä alkaisi...

Ollaan oltu tokotauolla viime torstaihin asti, koska olin töissä ja yli viikon poissa kotoa. Hopi ja Ninni lomailivat sillä välin "mummolassa" (kiitos vielä!), Asta oli Samin kanssa kotona. Vastassa olikin kokonaan karvansa pudottanut kalju koira, joten meillä on nyt lyhytkarvainen bc. Lisäksi se oli ilmeisesti päättänyt avustaa remontissa ja aloittanut purkamaan eteisen seinää. Myös useat matot taisivat sen mielestä olla vaihdon tarpeessa, koska niitäkin oli vähän muokattu uuden näköisiksi.

Torstaina suunnattiin hallille tokoilemaan. Ihan huippujuttu kunnon pakkasilla. Tehtiin seuraamista, liikkeestä seisomista, luoksetuloa, noutoa, ruutua, hyppyä, kaukokäskyjä ja p.oloa. Ruutu onnistui tosi hyvin ja lisähaasteena oli vielä Jaanan samaan suuntaan Cindille heittämä kapula, mutta Asta meni häiriöstä huolimatta ruutuun. Hyvähyvä. Seuraamisessa käytin alussa namia, sitten vaihdoin leluun. Alkoi taas aukeamaan, mutta taisin myös itse vähän katsoa Astaan. Kokeilin kotona peilin edessä lelulla ja oli ok. Ei taida vaan yhtään kestää sitä, että käännyn kohti, joten pitää muistaa olla vaan itse suorassa. Noudossa on nyt alkanut vähän himmaamaan eli jää vähän kauemmas eikä tuo kapulaa ihan lähelle. Tämä on ollut nyt tehotreenissä kotona. Kaukokäskyissä yritän saada maahanmenossa pään pysymään ylhäällä, koska jos laskee sen maahan, ei nouse sieltä enää istumaan. Tähän ja p.oloon on eri käskyt olemassa, mutta toisaalta pään maahanlaittaminen on ollut Astalle tosi helppo juttu eli näköjään ongelmaksi tulee se,  ettei se nosta päätä maasta. Kaiken kaikkiaan hyvät treenit!

Kotona ollaan harjoiteltu perjantaina ja eilen. Jotain uutta liikettä pitäisi muistaa harjoitella ja toisaalta taas vaikeuttaa tai edetä vanhoissa. Seuraamiseen pitäisi saada kestoa ja joissain liikkeissä vähentää apuja. Jotenkin vaan sitä jumittuu vanhoihin kaavoihin.

Hopi oli loppuviikolla vähän jäykkä ja köpötteli samalla tavalla kuin viime keväänä. Tuplasin magnesium-annoksen ja laitoin BOT-takin päälle. Näyttää taas paremmalta ja täytyy toivoa, että kotikonstit auttaa eikä taas alkaisi mitään mystistä ontumis-jäykkyys-kierrettä. Vaikeaa tietysti tietää mistä nyt johtuu, mutta esimerkiksi vapaana juokseminen on ihan päätöntä sinkoilua ja se on jo niin monta kertaa liukastunut, että helposti voi mennä jumiin, niksauttaa jotain tms. Astakin menee lenkeillä järkevämmin, mutta Hopi ei, se ei osaa muuta kuin juosta täysillä. Välillä tosi ärsyttävää, kun tietää, että jos juoksisi edes normaalisti, kroppa kestäisi ehkä vähän pidempään, mutta ei, täysillä vaan.

Astan terveystulokset on nyt lausuttu: lonkat  A/A ja kyynärät 0/0    Ihan tosi, tosi hienoa!

Tokoa ollaan treenattu melkein joka päivä, mutta en vain ole jaksanut tänne kirjoitella. Asta tuntuu harpanneen osaamisessaan eteenpäin. Seuraaminen vaikuttaa nyt aika kivalta, muut alokasluokan liikkeet suht ok. Merkki saatiin ajettua muistiin ja se jäi tauolle. Ruutu on myös aika hyvällä mallilla eli Asta osaa lukita sen ja juosta sinne. Tunnaria ollaan myös tehty, mutta ollaan vielä vaiheessa "etsi oma lehtikasasta". Näiden lisäksi ollaan tehty vaihtelevasti muita liikkeitä ja missään ei tällä hetkellä näytä olevan isompia ongelmia.

Harrastusrintamalla sujuu, arkielämässä väännetäänkin sitten joka ikinen päivä. Astalla taitaa olla taas jonkinlainen murkkuikä tms. Välillä nähdään mörköjä ja muita pelottavia asioita, joihin ei reagoida niin, että niitä väistettäisiin vaan isolla äänellä ilmoitetaan, että "tänne vaan, valmiina ollaan". Huoh...Olemattomien mörköjen näkeminen on kuitenkin loppunut oikeastaan siihen, kun päätin, että Asta kulkee remmissä aina takana tai vieressä. Häntä laski ja olemus on rennompi, kun sen ei tarvitse hihnan päässä kiskoa ja pelastaa meitä takana kulkevia kaikelta kamalalta. Mutta kyllä niille oikeille, olemassaoleville möröille vielä pöhistään. Useimmiten ne ovat miehiä. Me jatketaan harjoituksia...

Käytiin Astan kanssa aamulla kuvausmatkalla Timo Talviolla. Aika sitkeä ipana, kun sinnitteli eikä meinannut millään nukahtaa. Vastaavasti herätyspiikin jälkeen ponnisti melkein samantien ylös ja hetken päästä oli kuin ei olisi rauhoitettuna ollutkaan.

Kuvattiin sitten koko rahan ja käynnin edestä ja hyvältä näytti. Lonkat, selkä, kyynärät, olkapäät ja polvet kaikki ok Nyt sitten vain odotellaan lopullisia tuloksia lonkkien ja kyynärien osalta.

Käytiin Astan kanssa aamulla lääkärissä. Sillä on vasemmassa silmässä sidekalvon tulehdus. Saatiin parin viikon antibioottikuuri. Kiva tuo meidän uusi lähieläinlääkäriasema, tosi mukavaa henkilökuntaa.

Tänään käytiin Piiralla Hopin ja Astan kanssa. Hopilla yleistsekkaus missä mennään ja Astalla ensimmäinen kerta. Hopi oli ensin. Seistessä huomasi, että oli taas vinoutunut vasemmalle. Tämä nyt taitaa vaan olla sellainen ongelma, että palaa aina takaisin. Etupäässä oli pari kunnolla jumiutunutta kohtaa, mutta ei siltikään mitään hirmu pahoja. Takaosa tuli taas suoraksi, SI-nivel oli vähän lukossa, mutta aukesi. Ei mitään erityistä ja etupää nyt menee vaan jumiin, koska Hopi alitajuisesti varoo olkapäitä.

Hopi myös jännittää etujalkoja aina aika reilusti ja niitä on vaikeampi saada rennoksi. Kuulemma laittaa ne tietyllä tavalla lukkoon, jolloin ilmeisesti säästää olkapäitä. Sehän pysähtyy vauhdista myös niin, että tavallaan hakkaa etujaloilla vauhdin pois ja johtuu kuulemma todennäköisesti siitä, että ei normaalilla tavalla pysty pysähtymään. Olen aina pitänyt sitä vaan Hopin tapana enkä ajatellut, että se ei ehkä voi tehdä pysäytystä normaalilla tavalla. Erittäin positiivinen käynti eikä edes Piiran mielestä ollut mikään paha.

Välikommenttina Piira totesi, että muutamilla koirilla, jotka ovat epäsäännöllisesti ontuneet, olleet kankeita ja ollut muitakin epämääräisiä liikuntaelinoireita, on todettu loppujen lopuksi borrellioosi. Näillä tosin on tainnut luusto olla kaikin puolin priimaa, mutta ehdotti, että jos Hopille tulee vielä kummallisia, lähinnä takapään oireita, otattaisin borrelioositestin. Tauti on kuulemma lisääntynyt viime aikoina. No, täytyy toivoa, että Hopi ei ala ontumaan ja saisi olla pitkään oireeton.

Seuraavaksi Asta. Sillä oli sitten lantio vääntynyt oikealle. Huomasin sen kyllä itsekin, kun katsoin. Myös selässä oli yksi suurempi jumikohta. Asta yllätti positiivisesti, kun malttoi pääosin makoilla rauhallisesti. Piira totesi, että Astalla oli lapaluut ja olkaluut saman pituisia eli juuri niin kuin pitääkin. Hopilla taas on olkaluu lyhyempi, joka aiheuttaa ongelmia/ voi aiheuttaa kasvuvaiheessa irtopalojen muodostumista, kun eivät ole ns.oikeanmittaisia. Selitti kyllä pitempään logiikan tuohon, mutta tässä vaan lyhyesti. Mielenkiintoisia huomioita. En jotenkaan osaa omista koirista katsoa eroavaisuuksia.

Kysyi myös onko Asta jo kuvattu. Sanoi sitten, että varmasti on ihan ok ja ei sillä ainakaan huonoja lonkkia voi olla. Kuulemma jo C-lonkissa on sellaisia eroja, jotka tuntee hyvin. Jännä nähdä miten käy, kun vie kuviin. Eli kaikin puolin hyvä käynti. Astankin jumit ja lantion vääntyminen saatiin oikenemaan eikä nekään kuulemma olleet mitään ihmeellisiä. Kehui Astaa myös hyvänmalliseksi koiraksi eli kaikki mittasuhteet hyviä.

Nyt se sitten alkoi. Katsotaan voiko viime viikkojen oudon käyttäytymisen laittaa juoksun piikkiin. Sen verran outo Asta on ollut, että uskon siihen. Onpas taas totuttelemista, kun ei ole muutamiin vuosiin tarvinnut näitä juoksutouhuja miettiä.

Nuo olivat eläinlääkärin viimeiset sanat, kun poistuttiin vastaanotolta

Löysin viime viikolla Ninnin hännäntyvestä patin, jonka ajattelin käydä näyttämässä lääkärissä. Samalla tehtiin yleistutkimus, kun edellisestä on jo aikaa.

Patista otettiin ohutneulanäyte ja se oli onneksi sisältä pelkkää talia. Sydänäänet olivat ok ja keuhkot ok. Hampaita ell. kehui, että olivat hyvässä kunnossa ja kysyi olenko itse harjannut niitä tai käynyt poistattamassa hammaskiveä. Kukaan ei kyllä saa kunniaa itselleen eli Ninnin hampaat ovat pysyneet paikoillaan ja kunnossa ilman hoitoja.

Muutenkin ell. kehui, että on tavattoman hyväkuntoinen mummeli ja käyttäytyy vielä superhienosti. Kerrankin mukava lääkärikäynti.

Illalla pikaiset tokot pihalla. Ei muuta sanottavaa kuin, että tauon jälkeen Asta painoi seuraamisessa oikein kunnolla ja oli sen verran hölmön näköistä tai oloista, että toivottavasti tasoittuu.

Viikonloppu meni Kangasalla tokon SM-kisoja katsoessa. Oma treenimotivaatio vaan kasvoi ja mietiskelin jo, että mitä kaikkea Astan kanssa pitää tehdä ennen kuin se on valmis kisoihin....paljon

Tuli taas todettua, että itse kyllä tykkään hiukan erilaisemmasta tekemisestä kuin mitä tokossa nykyään halutaan. Tietynlaisesta innokkuudesta ja intensiivisyydestä sakotetaan reippaasti ja sellaisesta pikkusievästä irtoaa pisteitä. Ehkei vielä alemmissa, mutta ylemmissä oli selkeästi havaittavissa. 

No, tänään sitten mentiin heti tokoilemaan Haunisiin Julian kanssa. Hopi teki vain kehään tulon kisamaisesti, jotta näin vinkuuko se. Ei vinkunut, hyvä homma. Sitten kerran metallikapulalla hyppynouto, ok.

Onni seuraavaksi ja sitten Asta. Ensin vauhtinouto. Otti kapulan päästä kiinni, muuten ok. Sitten seuraamista muutamia suoria pätkiä. Pää oli nyt vähän alhaalla, kontaktissa, mutta alhaalla. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvä ja pään asentoa voi yrittää korjata, jos jää alas jatkossa. Julian huomiosta pitää jatkossa muistaa kiinnittää huomiota siihen mistä palkka tulee tai, että vaihtelee tulopaikkaa.

Sitten muutama toisto hyppyä, ok. Lopuksi piiitkä luoksetulo, palkka jalkojen välistä. Hui, kun tuli lujaa, mutta onneksi meni jalkojen välistä eikä tullut päin. Ja ihan lopuksi Julia ampui kaksi kertaa samalla kun leikin Astan kanssa. Ei reaktioita.

Sitten taas Onnin vuoro ja sen jälkeen Asta pikaisesti uudelleen. Otettiin pari metallikapulan nostoa ja yksi vauhtinouto. Ok. Muutama liikkeestä seisominen ja lopuksi taas pitkä luoksetulo. Hyvät treenit. Jotenkin tuntuu, että Asta on taas loikannut osaamisessaan eteenpäin.

Haunisista lähdettiin Koira-Kissa klinikalle Tanjan hierontaan. Hopilla oli lanneosa hieman jumissa, mutta ei mitenkään erityisen pahasti. Muuten ei löytynyt mitään ihmeellistä, sellaista normaalia jumitusta. Ihan huippua etenkin, kun ottaa huomioon ontumisen, toipumisajan pituuden ja sen, että se on mennyt tuhatta ja sataa Astan kanssa. Kiitos Tanja

Tokon treenaaminen Astan kanssa on jatkunut sujuvasti. Ei olla tehty mitään uutta vaan jatkettu vanhoja liikkeitä ja sitä "mielentilan" kehittämistä.

Astalla on tällä hetkellä yksi erittäin raivostuttava piirre. Se syö muiden koirien kasoja. Tutkimuksen tuloksena pienet kasat jättää rauhaan, samoin kuin omat, Ninnin ja Hopin. Ihania puolestaan ovat mahtavan kokoiset jättiläiskasat. Se kaivaa jopa lumen alta niitä eikä ole väliä ovatko ne jäisiä vai sulana. Missään nimessä ei anneta sen syödä, mutta kovin helppoa ei syömisen estäminen ole silloin, kun se on irti. Toivon, että olisi vaan jotain pennun käytöstä ja menisi itsellään ohi, kun tuo on aika yököttävää.

Hopin kunnosta ajattelin nyt kirjoittaa, kun testausta on jatkunut jo jonkin aikaa. Koputan samalla puuta monta kertaa. Se on nyt, Sannan vinkistä, syönyt kolme viikkoa B-vitamiinia ja magnesiumia. Muutama päivä kuurin aloittamisen jälkeen ontuminen ja köpöttely lakkasivat! Liikkumista ei olla rajoitettu yhtään. Päinvastoin, on painellut ihan täysillä Astan kanssa pitkin metsiä. Omituista, vaikka olenkin ihan hirvittävän onnellinen. Pientä toivetta tähän suuntaan oli, kun Tinkan mystinen ontuminen hävisi samoilla konsteilla, mutta me oltiin kokeiltu jo niin paljon kaikkea, että yllätys se silti oli. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristissä, että pysyisikin kunnossa.

Listaanpas tähän itselle muistiin Hopille viimeisen vuoden aikana tehtyjä toimenpiteitä/hoitoja sekä muita ontumisen selvittämiseksi tehtyjä asioita:

Käynti viidellä eri lääkärillä, kuvattu olat, etujalat, lonkat, selkä ja takajalat, olkanivelen lääkitseminen, Cartrophen-injektiot vielä erikseen, akupunktio, vesijuoksu, fysioterapia, osteopatia, homeopaattiset aineet, kipulääkkeet ja nyt viimeisimpänä vitamiini-/kivennäiskuuri. Tulikohan tuohon kaikki...

*puuttuihan tuosta, joten lisäystä*

Asta on viime aikoina taas testaillut eri materiaalien syömistä. Viime viikolla söi vinkulelusta osan, jonka olemassaolon (tai mahassa olon) olin kokonaan unohtanut, kunnes se maanantaina oksensi sen. Tiistaina se oli saanut hampaisiinsa muovisen jäätelöpurkin, josta ehti lyhyessä ajassa syömään yllättävän paljon. Repimisen vielä ymmärtäisin, mutta että nielee kovia muovin paloja...Parsan ja parafiiniöljyn avustuksella ollaan odoteltu muovin kappaleita ja on niitä ihan kiitettävästi viikon aikana ulos tullutkin.

Joka päivä ollaan treenattu tokoa sekä ulkona että sisällä. Ulkona tehdään enemmän virittelyjä itse tokoasenteeseen ja sisällä hiotaan tekniikkaa. Astan kanssa en ole riehunut ja repinyt leluilla niin paljon kuin Hopin kanssa, mutta ehkä voisin sitä tehdäkin. Asta leikkii mun mielestä tosi kivasti leluilla, mutta sillä ei mene, ainakaan vielä, yli. Mietin, että osaa asioista voisin yrittää siirtää lelulle jo suht pian.

Tänään tein ensimmäistä kertaa tunnistusnoutoa. Piilotin yhden pusikkoon. Pari toistoa ja etsi oman kapulan hyvin. Naksautin heti, kun oli löytänyt sen eli en vielä halua nostamista tai tuomista. Tunnari itsessään on jo se hirvittävin liike, joten edetään maltilla niin pitkälle kuin se on mahdollista. Sisällä ollaan harjoiteltu pitoa ja kapulan nostoa maasta.

Hopi on myös tokoillut. Huomaa hyvin, että kun joka päivä treenaa, kierrokset pienenevät ja suoritustaso paranee. Vaikka se puskee, painaa ja on hieman ylikierroksilla, niin vitsi, että tykkään kun se on hieman hullu  Joo, virheitä tulisi kisoissa tämän tasoisilla suorituksilla, mutta ainakin meillä on kivaa.

Ninni on myös tehnyt aina jotain. Sillä on nyt jotenkin kevättä rinnassa, kun se yrittää monta kertaa päivässä saada Hopia ja Astaa leikkimään, käy komentamassa mua lenkeillä ja touhuaa sisälläkin enemmän. Onneksi se pääsee pian pihalle... Ihanaa, kun tulee kevät

Eilen käytiin Hopin kanssa taas lääkärissä. Juostiin monta kertaa edestakaisin (liikkeet täysin puhtaat), jalkoja väännettiin ja käännettiin ja vielä kuvattiin takajalat kauttaaltaan. Takaosa luustollisesti suht täydellinen tuon ikäiseksi. Lopputuloksena, ei taaskaan mitään.

Vasemmassa polvessa oli nestettä enemmän, joten oli aavistuksen turvonnut. Sekään ei kuitenkaan aiheuta mitään toimenpiteitä, lääkitsemistä, tms. Vasempaa takajalkaa Hopi on siis nyt ajoittain ontunut muutaman askeleen liikkeelle lähtiessään. Pelkäsin, että ristisiteet olisivat pamahtaneet, mutta jos jotain hyvää pitää löytää, niin polvet olivat niiden osalta täysin kunnossa.

Magneettikuvauksesta kysyin, mutta sitä ei pidetty tarpeellisena. Loppupäätelmänä oli, että etupään ollessa kipeä on siirtänyt painoa takapäälle, joka nyt oireilee. Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. No, toisaalta kun syksyllä aloin vaan liikuttamaan, niin menihän se etupään ontuminenkin pois. Eli tiedon osalta täysin turha reissu, mutta jotenkin olen jo oppinut, että eipä Hopin kohdalla taida mitään kikkakolmosia löytyä. Se nyt vaan ontuu, jos ontuu.

Olin viikonlopun Mia Skogsterin tottisseminaarissa. Sunnuntai oli uusien ideoiden kannalta parempi päivä kuin lauantai. Paljon tuli sellaista ilmi, joka on jo itsellä ollut tiedossa, mutta sitten tuli uuttakin. Ihan kaikkia metodeja en bordercollien kohdalla käyttäisi, mutta tosi monella muulla rodulla niksit näyttivät tehoavan.

Astan antura on nyt parantunut, vaikka vielä vähän varotaan kulkemasta kovalla alustalla eli suositaan lumisia metsiä. Kaksi viikkoa siinä meni, mutta nyt saa taas onneksi olla ihan normaalisti.

Olen tehnyt pieniä tokotreenejä päivittäin. Eteentuloon sain tänään uusia ajatuksia, joten niitä kokeilin heti sekä Hopin että Astan kanssa. Nyt voisi mennä uloskin taas harjoittelemaan aina silloin tällöin.

Hopin homeopaattiset pullot tulivat perjantaina postissa, joten kokeillaan nyt sitten niitäkin. Se on taas könkännyt vasenta takajalkaa. Tiistaina on vielä osteopaattikäynti, joten katsotaan millä mallilla se nyt on. Kotona se on ihan viulunkielenä Astan takia ja on sitten aina välillä pois kotoa hermolomalla. Välillä alkaa liika herkkyys rasittamaan, kun olisi niin paljon helpompaa, jollei se jokaisesta pienestä äänensävyn muutoksesta ottaisi itseensä. Se häviää toiseen huoneeseen pienestäkin merkistä, vaikka ne eivät koske sitä ikinä vaan yleensä Asta riekkuu jotenkin niin, että sen menoa pitää hillitä.

Lopuksi vielä muutama kuva Astasta loppuviikolta, kun se pääsi hetkeksi irti :)

Kotiin tulo voi joskus olla tosi jännittävää. Koirat oli keskenään melkein 7 tuntia, tosin Asta vietti sen ajan keittiössä erillään Ninnistä ja Hopista. Tulos: sisäsiisteys 100 % täydellistä, jalassa olevan siteen ja sen päällä olevan tupon hävittäminen syömällä 100 % täydellistä ja haavan auki nuoleminen verille 100 % täydellistä. Seuraavaksi jännitetään, että milloin nähdään sideharsot ja muut suojukset seuraavan kerran...

Että ottaa aivoon! Asta astui eilen lasiin ja nyt sillä on sitten jalka paketissa. Ei ollut niin iso haava, että olisi pitänyt tikata, mutta kunnollinen kuitenkin. Asta antaa onneksi tosi nätisti puhdistaa ja vaihtaa sideharsoja, mutta onhan tää nyt vaan tosi kypsää.

Tänään oli hallitreenit, joihin mukaan lähti Hopi ja Ninni. Hopin kanssa yritin tehdä vähän kerrallaan ja suht maltillisesti. Olisi ihanaa, jos voisin harjoitella jotain vauhdikkaampia liikkeitä, mutta ehkä niiden aika tulee joskus...

Ensimmäiseksi seuraamista, joka oli suht ok. Oli hiljaa ja palkkailin nameilla. Vähän paikka heilui edestakaisin ja hioa voisi, mutta pääpiirteittäin kelpasi. Sitten jossain välissä kaukoja, joita tehtiin leikinomaisesti läheltä. Ihan ok, vähän yritti tulla välillä eteenpäin.

Toisella kierroksella tunnari, piiiiitkästä aikaa. Lähetin ilman varsinaista käskyä, haisteli aika hätäisesti, mutta toi oman. Jostain syystä halusin tehdä uudestaan, vaikka olisihan se pitänyt muistaa, että Hopilla toimii tunnari vain kerran oikein. Toisilla toistoilla sähläsi ja toi vääriä. Lopetin ja otan uusiksi lähitulevaisuudessa.

Lopuksi vielä paikallamakuuta pelkästään jättöjen osalta. Hopi piti nyt kontaktia lo:n käskyttäessä niin tiukasti, ettei sitten mennyt maahan. No, treenin puutetta.

Ninnin kanssa tein vielä pieniä juttuja; seuraamista, metallinoutoa, ruutua ja kaukoja. Ninni löysi uuden ihanan poikaystävän, kun se ihastui totaalisesti Oivaan. Mummeli yritti flirttailla treenien jälkeen ja Oiva taisi olla hieman hämillään tunkeilevasta ihailijasta

Kivaa oli treenata ja vielä mukavampaa olisi, jos voisi treenata täysipainoisesti sekä Hopin että Astan kanssa. Toivottavasti se pullon rikkoja astuisi johonkin järkyttävän suuren koiran kasaan!

Asta täytti eilen neljä kuukautta, vaikka viikoissa se onkin jo 17,5. Mentiin illalla rokotuksille ja Hopi tuli samalla uusimaan omansa. Ennen lääkäriaikaa menin Raisioon Myllyn parkkihalliin tokoilemaan.

Asta teki ensin. Autosta ulos tullessa se sinkoili hihnan päässä ympäriinsä, mutta kun sanoin virittelysanan, unohti saman tien kaiken muun. Hienoa huomata, että se on oppinut sanan merkityksen! Ensin otettiin sivulletuloja. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Pitää nyt ottaa vielä useammin toistoja, koska tarvitsee apuja edelleen paljon eikä osaa itse hakeutua viereen. Sitten seuraamista, jossa mietin, että haluaisin Astan pään ylemmäs, mutta samalla alkaa pomppimaan. Tämä pitää nyt laittaa kunnolla mietintään. Muutama kaukokäskyn vaihto, i-s, meni hyvin. Väleissä ja lopussa leikkiä ja sitten autoon.

Seuraavaksi Hopi. Aloitettiin kaukokäskyillä, joissa kierroksista johtuen vaihteli itsekseen asentoja. Sitten hinkattiin seuraamista. Ei piipannut, mutta pomppi, poikitti ja puski. Yritin saada palkattua takakautta oikealta, mutta kierroksista johtuen meni ihan puihin. Sitä pitää harjoitella, jos saan Hopin tasaantumaan. Niinpä tehtiin välillä nameilla sekä lelun kanssa niin, että se oli mun kainalossa. Sain ihan onnistuneita pätkiä.

Jossain vaiheessa aloin kuuntelemaan, että autosta taitaa kuulua meteliä. Vilkaisin sinne, niin Asta seisoi kuskin paikalla, tassut rattia vasten ja huusi. Tosi hienoa….Se oli tunkenut itsensä verkon välistä eteen. Palautin taakse, mutta en ehtinyt saada edes ovea kiinni, niin oli jo takaisin edessä. Uudestaan…ja uudestaan…ja uudestaan... Muutaman kerran pääsin hetkeksi treenaamaan, mutta aina se tunki takaisin. Noin kymmenen kertaa varmaan palautin taakse. Ja joo, mulla on se metallihäkki, mutta jos se on takana, Ninni ja Hopi ei mahdu sinne ja takapenkillä en haluaisi niitä pitää.

Sain lopulta Hopin kanssa valmiiksi ja otin vielä Ninnin kanssa jotain pientä. Koiravaihdos takaluukussa vaikutti sen verran, että Asta istui tosi nätisti. Hopi huomautti kerran, että täältä et pois muuten tunge ja istui sopivasti aukon kohdalla, joten Astalla ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Rokotukset menivät molempien osalta hyvin. Käsittelyharjoitukset ovat myös tuottaneet tulosta, sillä Asta antoi tutkia silmät, korvat ja hampaat tosi nätisti. Hopi painoi 17,8 kg, jossa on aavistus ehkä liikaa. Asta taas on aika kirppu. Se painoi 8,9 kg. Onhan se aika sutjakka, mutta eläinlääkärin mielestä ei mitenkään liian laiha. Suunnilleen puoli kiloa on tullut viikottain lisää. Mittasin sen vielä kotona ja korkeutta on n. 41 cm.

Hopin kanssa käytiin tänään jälleen osteopaatilla. Viime viikkoisesta oli parempi, mutta edelleen hoidettiin ongelmakohtia. Niskan ja kallon kohdalla reagointi oli taas voimakkainta. Mennään vielä kerran helmikuussa ja sitten pidetään pidempi tauko.

Eilen käytiin Hopin kanssa osteopaatti Maare Kaiperlan luona. Puoliakaan en muista mitä Hopissa oli vialla, mutta pääkohdittain jotain. Lantio oli edelleen ihan vino ja tästä syystä myös ihan jumissa. Takajalan ontuminen, jota muuten ei enää hetkeen ole näkynyt, on todennäköisesti johtunut tästä. Lisäksi oikean polven nivelsiteissä tuntui jotain ja totesi, että voi johtua ihan vain siitä, että käyttää kroppaansa väärin. Olkapäiden alue oli jumissa, samoin niska. Niskaa käsiteltäessä Hopi reagoi oikein kunnolla ja suurin ongelma on tällä hetkellä siellä. Tuo kipu saattaa heijastua etujalkoihin.

Kaiperla sanoi, että Hopilta löytyy yllättävän hyvin syviä lihaksia, josta olin aika ihmeissäni. Oletin, että niitä nyt ei ainakaan ole enää jäljellä. Ohjeeksi saatiin liikkua paljon. Rauhallisia, pitkiä, parin tunnin kävelylenkkejä vaihtelevassa maastossa. Tämä tietää sitä, että Astan kanssa erikseen lenkkeilyä jatketaan edelleen, koska silloin Hopi sinkoilee ihan miten sattuu ja lenkkeily on kaikkea muuta kuin rauhallista. Ensi viikolla mennään uudestaan.

Kotiin tullessa tein pikaisen vaihdon, nappasin Astan mukaan ja lähdettiin hallitreeneihin. Ensimmäiseksi mentiin vain leikkimään samaan aikaan, kun Outi ja Anne treenasivat/ leikkivät. Asta keskittyi tosi hyvin eikä välittänyt muista ollenkaan. Omalla varsinaisella vuorolla aloitettiin seuraamisella. Anne naksutteli ja itse palkkailin. Kävely meni jo paremmin ja pomppiminen on vähentynyt. Sain mielestäni pidettyä hyvin paikankin oikeana. Yritin aina muistaa palkkauksen jälkeen jatkaa kävelemistä niin, ettei liike pysähtynyt ollenkaan. Seuraamisen jälkeen vielä luoksetuloa pari toistoa. Anne piti kiinni ja itse juoksin hallin toiseen päähän. Hienosti ja lujaa tuli.

Toisella kierroksella tehtiin samaan aikaan muiden kanssa, koska aika meinasi loppua. Tein sivulletuloja, jossa pitää muistaa kiinnittää huomiota siihen, ettei pompi. Muuten hyvin ja kokeilin myös palkkausta viiveellä. Hyvin malttoi. Sitten kaukokäskyjä, lähinnä istumisesta seisomaan nousemista. Meni hyvin, tosin alussa Asta tarjosi koko ajan maahanmenoa, kiitos Samin tehotreenien   Lopuksi vielä ruutuun lähetystä niin, että itse pidin Astasta kiinni ja Annukka vei lelun. Samaan aikaan muut treenasivat omia juttujaan, mutta Asta juoksi häiriöstä huolimatta tosi hienosti ruutuun. Vitsi, että se on hieno! Tykkään ihan tosi paljon sen keskittymiskyvystä.

Harjoitusten mennessä ihan nappiin, on odottelussa vielä parantamisen varaa. Asta vietti kevythäkissä aikaa ja huusi ihan suoraa huutoa. Vein sen aina välillä autoon, mutta se jatkoi samaa huutoa myös siellä. Pitää ottaa jatkossa metallihäkki sinne, koska pelkään, että voi muotoilla auton sisustusta uusiksi. Kotona ollaan harjoiteltu rauhoittumista, mutta pitää lisätä nyt vaatimustasoa, ei tosin vielä ihan treenien aikana. Tavoitteena on saada Hopin kaltainen on-off-fiilis.

Ohitusharjoituksia ollaan tehty ulkona. Naksuttimen ja parempien makupalojen avulla menee jo ihan kivasti. Päivällä valoisaan aikana ohitettavat koirat herättävät Astassa vain mielenkiintoa, mutta niille se ei pöhise. Pimeässä on sitten usein pakko pöhähtää. Laitetaan jonkinlaisen mörköilyn piikkiin.

Viikonloppu vietettiin koirien kanssa Vaasassa. Kivaa oli, kiitos Jenni ja Marko :) Mitään erityistä ei tehty, kunhan "parannettiin maailmaa" taas puolen vuoden edestä. Asta leikki vuorotellen Looxin ja Hertzin kanssa eli sillä riitti ohjelmaa ihan kunnolla.

Hopi päätti uuden vuoden kunniaksi aloittaa taas ontumisen. Koska vaihtelu virkistää, niin nyt se ontuu vasenta takajalkaa. Lähtiessään liikkeelle ontuu maksimissaan kolme askelta, mutta ontuupahan kuitenkin. En suoraan sanottuna jaksa enää stressata kauheasti, se nyt vaan on tätä. Levossa toki pidetään ja toivotaan, että tulisi taas kuntoon. Takajalan ollessa kyseessä ei ainakaan nivelrikon pitäisi vaivata, joten voi olla, että on venähdyttänyt tms.

Sitten jotain kivaa ja positiivista. Kävimme tänään Astan kasvattajan luona kylässä. Paikalle tuli muitakin harjoittelemaan paimennusta, joten ensin seurattiin kokeneempien menoa. Astan Pimu-äitikin meni, ja hienosti menikin, joten siinä meillä riittää tavoiteltavaa :)

Seuraavaksi mentiin pentujen kanssa kokeilemaan pienempään aitaukseen. Elisa ja Pimu tulivat avuksi. Asta juoksi ensin Pimun perässä ja tuijotti sitä, mutta aika nopeasti huomasi, että aitauksessa juoksi jotain muutakin. Kiinnostui sitten lampaista ja jopa häntä laski. Pari kertaa juoksi niiden eteen, nosti hännän pystyyn ja haukahti sen näköisenä, että tästä ette kulje. Huvittavan näköistä, kun oli niin totisen näköinen :)

Hetkeksi tauolle ja katsottiin, kun Noa-veli meni. Sillä pysyi häntä koko ajan alhaalla ja kiersi hienosti lampaita. Jännä nähdä miten noin pieni pentu tekee niin keskittyneesti sitä omaa juttuaan.

Otettiin Astan kanssa vielä toinen kierros ja avustajakoirana oli nyt Mirk. Asta ei seurannut Mirkiä ollenkaan vaan pelkästään lampaita. Kierteli laumaa ympäri ja häntä pysyi melkein koko ajan alhaalla. Enpä olisi uskonut, että ihan noin nopeasti tajuaa, että lampaista pitää jotain ymmärtääkin. 

Harjoittelun jälkeen mentiin vielä porukalla sisälle ja Asta ja Noa saivat sitten leikkiä pitkän aikaa. Asta saikin veljestään tasavertaisen leikkikaverin, joka ei kyllästynyt tai väsynyt painimiseen. Kotona on nyt niiiin rauhallista. Kiitos Elisalle ja Karille mukavasta päivästä!

Kesälomasta tuli sitten samalla lomaa myös kaikesta koiraharrastamisesta. Hopin ontuminen meni hetkellisesti ohi, mutta palasi takaisin. Ontui tai ontuu vasenta etujalkaa aina hetken liikkeelle lähtiessään. Talvion lomalta paluuta odotellessa otettiin ihan rauhallisesti eikä harjoiteltu mitään. Mökillä oltiin viime viikolla ja siellä koirat saivat olla ulkona ja käydä uimassa. Lisäksi vietettiin koiratonta aikaa pyöräretkellä saaristossa, mikä tuli erittäin tarpeeseen ja sai unohtamaan työt ja muut arkirutiinit.


Mökillä käytiin veneilemässä ja aluksi koirat jaksoivat olla vielä pirteitä...


Tässä alkoi jo veneily vähän puuduttamaan...


Ninni kyllästyi ensin...


ja lopulta myös Hopi.


Koirat havahtuivat taas hetkeksi, kun läheltä lähti lentoon joutsen.


Ja pyöräretkellä olleen lauttamatkan aikana päästiin näkemään läheltä, kun lokki jahtasi merikotkaa. Lisäksi törmättiin harmaahaikaraparveen, kaiketi kanahaukkapariskuntaan ja niiden pesään, useampaan peuraan ja Maarianhaminassa olleessa Lilla Holmenissa kaneihin :) Sami kuvaili näitä kaikkia.

Tänään mentiin siis Talviolle. Vasen etujalka ihan jäykkä eikä liikkunut oikein mihinkään suuntaan. Otin mukaan tammikuussa otetut kuvat, mutta päätettiin siitä huolimatta kuvata olkapäät uudestaan. Siellä sitten näkyi vanhaa kalkkeumaa, luupiikkejä ja nivelrikkoa. Molemmissa olkapäissä näkyi suunnilleen samat asiat, vaikkei oikea puoli olekaan vaivannut. Tilanne on kuitenkin kuulemma stabiili eli ei tällä hetkellä etene mihinkään.

Tämän hetkisen ontumisen aiheuttaa nivelessä oleva tulehdus. Tilanne on voinut tulla esimerkiksi siitä, että nivel on venynyt ääriasentoon. Oma epäilys on, että paimennuksen yhteydessä näin on käynyt, kun silloin oli vielä satanut ja oli liukasta. Sen treenin jälkeenhän ontuminen alkoi.

Hopille annettiin useampia niveltä auttavia piikkejä, kortisonia ja kipulääkettä. Kotiin saatiin muutamia purkkeja nivelvalmisteita ja Cartrophen-piikkejä. Cartrophen-kuurin voi uusia, mikäli ontuminen ilmestyy joskus myöhemmin takaisin. Nyt siis oletetaan, että ontuminen poistuu. Hopi on lisäksi etupäästä ihan jumissa, mutta se hoidetaan kuntoon, kunhan tulehdus saadaan ensin kuriin.

Jatkoelämästä kysyin ohjeita ja vastauksena oli, että ihan normaalia elämää, mutta harrastusten ja rasitusten osalta järjen käyttö on sallittua. Pari viikkoa mennään remmissä ihan rauhallisesti ja sitten katsotaan.

Eli, tällä hetkellä täytyy toivoa, että jalka tulee kestämään sitä normaalia elämää ja ontuminen loppuu. Hyvästit voi heittää tälle syksylle suunnitelluille pk- ja vepekokeille. Pk-kisaaminen tulevaisuudessa näyttää muutenkin tällä hetkellä aika epätodennäköiseltä tottiksessa olevien esteiden takia. Jäljestys sinänsähän on ihan ok. Paimennus on suuri kysymysmerkki. Ääriliikkeiden tekemistä pitäisi välttää ja niitähän siinä väkisinkin tulee. Lisäksi kun paimennetaan pääasiassa luonnonlaitumilla, jossa on paljon kuoppia, niin riski jalan vääntymiseen vaan kasvaa. Tokoa sentään voisi tehdä kaiketi melko huoletta.

Plaah, ottaa aivoon aivan valtavasti. Tämä vuosi on mennyt Hopin terveyden osalta niin metsään kuin vain voi mennä. Alkuvuodesta ensin kolme kuukautta sairaana kitarisojen takia, alkukesästä antura auki ja nyt tämä. Harrastusvuosiakaan ei meillä ole enää pahemmin jäljellä, kun ei ne olkapäät tuosta paremmaksi muutu.

Katja ja Siia olivat samalla reissulla mukana otattamassa virallisia kuvia. Lonkat, kyynärpäät ja olkapäät olivat kaikki täysin puhtaat eli onnittelut Katjalle vielä terveestä koirasta! Vertailtiin samalla koirien olkapääkuvia ja olihan niissä eroa.

Masentavaa katsoa, kun koira joka rakastaa juoksemista ja tekemistä joutuu tyytymään sohvakoiran osaan. Että inhoan näitä luusto-ongelmia!!

 

Löysin ihanan sivupohjan, joten oli ihan pakko vaihtaa vanha ja tylsä harmaa tausta pois!

Ninni sai varsinaisen syntymäpäivälahjansa tänään, kun kävimme Piiralla. Mitään uutta tai yllättävää ei löytynyt. Lavat ovat jumissa, joka johtuu kai pääosin siitä, että Hopi juoksee aina täysillä Ninniä päin ja osuu juuri niskan sekä lapojen kohdalle. Lisäksi lannealue on tosi pahasti jumissa. Tämäkin oli tiedossa. Muuten Ninni sai ihan ok arvion. Kuona-aineita sillä ei ole kertynyt ollenkaan, mikä siis kertoo siitä, että aineenvaihdunta toimii. Refleksit kokeiltiin ja ne toimi hyvin.

Vanhuuden jäykkyyttä esiintyy, mutta Ninni on kuulemma moneen tuon ikäiseen bordercollieen verrattuna hyvässä kunnossa. Johtuu siitä, että se ei ole niin sekopäinen, säästelee itseään eikä sen kanssa toisaalta ole moneen vuoteen treenattu mitään fyysisiä lajeja. Hopi on sitten esimerkki sellaisesta, joka menee aina "sata lasissa" ja on kymmenvuotiaana varmaan Piiran mainitsema rautakanki. ;)

Kesällä uidaan mahdollisimman paljon, lisäksi pitäisi käyttää paljon back on track-liiviä, ravintolisiä syötetään, joskus ylimääräinen B-vitamiinikuuri sekä usein tavallista hierontaa (pitää ryhdistäytyä). Olen tosi tyytyväinen siihen, että mitään ihmeellistä ei löytynyt eli nyt jatketaan ihan normaalisti.


K. Sami

Tänään oltiin kontrollissa Talvion luona. Kaikki oli nielussa kunnossa, uskalsin jopa itse katsoa, kun näytettiin. :) Haavat olivat menneet hienosti umpeen ja nyt poistettiin enää tikit. Viikon verran Hopi popsii vielä kortisonia ja sitten loppuu lääkkeiden syönti.

Muuten Hopi sai luvan syödä taas normaalia ruokaa "vellin" sijaan sekä liikkua normaalisti eli vapaasti. Ihan huippua! Nyt meillä alkaakin kunnon kohotus, kun kolme kuukautta ollaan oltu tekemättä yhtään mitään.

Hopi väsyi rauhoituksesta todella paljon ja odoteltiin suht pitkään ennen kuin päästiin lähtemään kotiin. Yleensä se on noussut melkein saman tien ylös ja ollut melko pirteä, mutta nyt se on vieläkin ihan muissa maailmoissa.

On tätä hetkeä odotettu. Ihan on itselläkin jo kova into treenaamaan.

Tänään ei treenattu mitään. Tarkoitus oli tehdä jotain ihan muuta, mutta aina asiat ei mene suunnitelmien mukaan. Höh...

Joka tapauksessa hyvä uutinen oli kuitenkin se, että Ninnillä ei röntgenissä näkynyt virtsakiviä eli leikkausta ei tarvita! Sulatusruokavaliolla jatketaan kuukauden verran ja sitten viedään kontrollinäyte. Voi kuulemma olla, että tämä on jokin poikkeustila ja paluu entiseen, tavisruokaan, on joskus mahdollista :) Kilpparitestitkin tehdään uudestaan parin kuukauden päästä.

 

Ensin vähän Ninnin kuulumisia. Röntgen on eläinlääkärissä hajonnut, joten varattu aika virtsakivien katsomiseen siirtyy eteenpäin. Huono, huono tuuri :(  Verikokeista paljastui, että kilpirauhasarvot ovat matalalla. Tai siis suomeksi, jos oikein ymmärsin, Ninnillä ei vielä ole vajaatoiminta, mutta melkein. Parin kuukauden päästä mennään uudestaan verikokeeseen ja jos arvot ovat edelleen pudonneet, aloitetaan lääkitys. Itse asiassa tuo ei ollut mikään yllätys. Moni on sanonut, että oireet kuulostavat juuri kilpirauhasen vajaatoiminnalta. Virtsakiteet ovat se suurempi ylläri. Muut arvot (maksa, munuainen, ym.) olivat ok, joten mitään vakavampaa ei onneksi pitäisi olla ja nuo saa hoidettua ruokavaliolla ja lääkkeillä. Vielä tietysti pitää jännittää mitä röntgenistä paljastuu. Ninni on 9 vuotta ollut täysin terve ja nyt sitten kerralla pamahtaa useampi juttu :/

Hopin kanssa olen viikolla treenaillut tokoa useampaankin otteeseen ja eilen oltiin taas vepetreeneissä. Esineen viemisessä alussa vähän epävarmuutta, mutta lähti rohkaisujen jälkeen reippaasti. Päästiin myös harjoittelemaan hukkumisen hakemista, jonka Hopi hinasi rantaan sisulla. Sen uimatyyli ei ole paras mahdollinen, kun sillä on aina niin kiire, joten rauhallisemmalla tyylillä voisi hukkuvan saada rantaan jopa paremmin.

Vein Ninnin eläinlääkäriin tarkastukselle, kun se on viime aikoina ollut väsynyt, turkki on huonontunut ja se juo enemmän. Treenatessa on oma itsensä, mutta muuten on vaisu. Vein viime viikolla etukäteen virtsanäytteet ja tänään otettiin verinäytteet.

Virtsanäytteestä paljastui, että Ninnillä on virtsakiteitä maksimimäärä. Joudumme menemään uudestaan röntgeniin, jotta selviää onko siellä virtsakiviä. Jos on, on edessä leikkaus....Verikokeen tulokset saadaan huomenna. Virtsakiteet eivät kylläkään selitä väsymystä ja turkin elottomuutta.

Alkuhoitona aloitetaan nyt erikoisruoka virtsakiteitä varten. Huomenna ollaan vähän viisaampia ja viimeistään röntgenin jälkeen. Peukut pystyyn, ettei ole mitään vakavaa!