Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.10.2007 - 08:04
Eilen päätin mennä tekemään esineruutua ja jälkeä, vaikka yksin niitä on totaalisen tylsä tehdä. Tein esineruudun uudella tavalla, kun luin hyvän vinkin juoksentelun poistamiseen. Alue oli noin 30m x 30m ja talloin siitä vain reunat. Esineet heitin reunalta ympäri ruutua.

Hopi vuoroon ensin. Juoksi suoraan takarajalle, josta ensimmäinen esine löytyi samantien. Seuraava lähetys. Nyt joutui etsimään hetken pidempään, mutta pysyi alueella suht hyvin. Toinen esine löytyi lopulta suht nopeasti, mutta viimeistä esinettä sitten etsittiin. Se oli muovinen letkun pätkä, jonka tiesin olevan Hopille vaikea. Jossain vaiheessa Hopi tuli mun eteen ja tuijotti hetken aikaa, mutta kun en antanut apuja, lähti takaisin ja esine löytyikin hetken päästä.

Eroa aikaisempiin esineruutuihin oli se, että vauhti oli vähän hitaampi, koska Hopi käytti nenäänsä koko ajan. Eli se ylimääräinen hillitön juoksentelu oli poissa. Tällaista ruutua pitää siis tehdä jatkossa.

Seuraavaksi Ninni. Sillekin tällainen ruutu näytti olevan helpompi kuin kokonaan tallottu. Esineet nousivat taas tosi hienosti, vaikka viimeisen, silläkin se muoviletku, kohdalla piti tehdä töitä jonkin aikaa. Esineet on viime aikoina alkaneet Ninnillä löytyä ihan tosi hienosti ja se on niin ihanan innoissaan :)

Päätin tehdä vielä toisen ruudun, joka oli pitkä ja kapea. Vein sinne vain sen muoviletkun. Molemmat koirat löysivät sen nopeasti, joten hyvin meni.

Näiden jälkeen ajoin Hopin kanssa jäljen, jonka olin ennen esineitä tallonnut. Jälki oli tosi lyhyt, vähän runsaat 200 askelta ja neljä keppiä. Vauhti oli aika hirmuinen, mutta Hopi pysyi siitä huolimatta tosi hyvin jäljellä. Ensimmäinen keppi olisi varmasti jäänyt, jollen olisi hidastellut. Seuraavat kepit nousivatkin jo paremmin. Yksi jäi jonnekin matkalle. Parista kulmasta selvittiin hyvin nakkien avulla. Jälkiä pitäisi nyt vaan tehdä paljon, paljon, mutta täytyy pyytää seuraksi joku, niin tulee lähdettyä :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code