|
20.09.2007 - 21:35
Tänään lähdettiin Korppoon saaristoon avustamaan lampaiden hakemisessa talveksi kotiin. Ajettiin autolla Korppooseen ja siellä meitä odotti vene.
![]() Hopi ja Miina Korppoon rannassa Matka ensimmäiseen saareen Bredskäriin kesti runsaan tunnin. Tälle saarelle oli alkukesästä viety vain kuusi lammasta. Paljon enemmänkin olisi voinut olla, mutta viime kesänä suuresta laumasta oli hävinnyt mystisesti 7 lammasta jälkiäkään jättämättä, joten tänä vuonna vietiin kokeeksi vain kuusi. ![]() Hajaannuttiin etsimään niitä kuutta lammasta. Alue taisi olla joitakin hehtaareita ja meitä oli viisi ihmistä ja kaksi koiraa. Aika nopeasti lampaat löytyivät ja kaikki olivat tallella. Sitten oli koirien vuoro. Lampaat eivät olleet hirvittävän säikkyjä, mutta ihan tarpeeksi liukkaita. Toisin sanoen liian liukkaita Hopille. Pienen sähläyksen jälkeen otin Hopin pois ja jäätiin varmistelemaan, että ne eivät käännyt takaisinpäin. Miina hoiti varsinaisen kuljetuksen. Vähän ajan päästä lampaat olivat jo jonkin verran rauhoittuneet ja muutettiin kulkemista niin, että oltiin Hopin kanssa edessä ja Miina kulki perässä. ![]() Veneelle tulo oli tarkkaa ja koiran piti tulla tosi rauhallisesti, koska alue oli kallioista ja liukasta. Hienosti Miina kuitenkin suoriutui omasta osiostaan. Lampaat ovat niin tottuneita veneessä kulkemiseen, että köpöttelivät sinne helposti. ![]() Hopi vartioi lampaita veneessä Sitten suunta kohti toista saarta Granöä. Siellä oli 27 lammasta. Näiden lampaiden piti olla suht kesyjä, joten ajateltiin, että kokeilen Hopin kanssa ja Sanna on Miinan kanssa valmiina, jos iskee paniikki. Löydettiin lampaat helposti. Ajattelin, että lähetän Hopin oikealta, kun vasemmalta hakukaari on helposti liian ahdas. Eilinen "aidan viertä juokseminen ja siksi överiksi menevä hakukaari Ruissalossa-ongelma" päättely meni ihan uusiksi. Tuolla ei ollut aitoja lähelläkään ja Hopi lähti tekemään tajutonta hakukaarta. Lampaat huomasivat sen ja lähtivät tietysti juoksemaan vasemmalle. Huusin Hopille, että pistäisi vähän vauhtia ja että lampaat sitten lähtivät. Onneksi ne eivät singonneet ihan päättömästi vaan tosiaan olivat rauhallisempia. Hopi sai ne lopulta kiinni ja kuljetti ihan nätisti meidän luokse. Laskettiin ne ja kaikki olivat tallella. ![]() Sen jälkeen lähdettiin kuljettamaan niitä veneelle. Osa lampaista oli tosi uteliaita ja lähti kohti Hopia, joka makasi maassa. Oli tosi paha paikka Hopille, sillä se ei kuitenkaan ole mikään voimakas koira. Lamapiden tuijottaessa Hopi käänsi katseen pois. Huusin, että nyt mennään, jotta se pääsi nousemaan maasta pois ja samalla pois ahdistavasta tilanteesta. Lampaat jumittivat ja Hopi sai ne liikkeelle vasta omalla liikkumisellaan eli se ei pelkällä katseellaan ja voimallaan pystynyt niitä painostamaan. Seuraava mutka tuli matkaan, kun kaikki 27 eivät menneet yhtä aikaa portista, vaan osa jäi aidan taakse. Näitä aidan sisäpuolelle jääneitä yritettiin saada jonkin aikaa liikkeelle ja itsellä meinasi jo usko loppua. Nekin jumittivat kunnolla. Lopulta saatiin ne kuitenkin liikkeelle ja kaikki lampaat olivat ulkopuolella. Sanna oli tällä välin päästänyt Miinan aidan ulkopuolella olleiden lampaiden luokse. Kun kaikki lampaat olivat yhdessä Miina auttoi Hopia vähän, jotta saatiin lampaat kunnolla matkaan. Kyllä on koirissa eroa. Miinan ei tarvinnut kuin ilmestyä paikalle, niin lampaat lähtivät. Hopi hoiti tästä eteenpäin loppumatkan yksikseen. Lampaat liikkuivat nyt oikein hyvin ja olin Hopiinkin tosi tyytyväinen. Muutaman kerran se yritti tulla eteen varmistelemaan, mutta kääntyi hienosti takaisin taakse. Meni rauhallisemmin ja järkevämmin kuin vuosi sitten, kun oltiin vastaavalla reissulla. Nämäkin lampaat kävelivät veneeseen tottuneesti. ![]() ![]() ![]() Veneellä mentiin takaisin Korppooseen ja siellä lastattiin lampaat suoraan autoon. ![]() Tämänlaiset reissut ovat kyllä tosi avartavia. On niin totaalisen erilaista kuin pellolla kävely. Haastavinta ovat varmasti maastot, jotka tosi usein ovat liukasta kalliota tai umpimetsää sekä lisäksi tietysti lampaat, jotka ovat kirjaimellisesti eläneet pellossa koko kesän. Hakukaarta pitää nyt miettiä ihan tosissaan. Huumori ei kyllä riitä kovin pitkälle, kun kyseessä on oikea työtilanne, aikaa ei ole yhtään ylimääräistä ja jos vaikeat lampaat on saatu lopulta kerättyä yhtään ja koira lähtee juoksemaan ihan liian kauas ja tekemään jotain omiaan. Olen joka tapauksessa kuitenkin tyytyväinen Hopiin ja siihen, että saatiin lampaat kuljetettua ihan tyylikkäästi veneelle. Hopi ei kuitenkaan ole oikea työkoira eikä tee oikeita töitä päivittäin. Vaikka sillä ei ole voimaa hirvittävästi, sillä on omaa ajattelukykyä ihan kivasti, mikä tuollakin oli tosi mukava huomata, kun itse ei kuitenkaan ehdi kaikkea huomata ajoissa. Päästään kuulemma vielä myöhemmin syksyllä muihinkin hakureissuihin mukaan :) ![]()
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|