|
09.09.2007 - 20:47
TSAUn hallilla kisattiin tänään V-S:n piirin mestaruuksista. Hopi tuli toiseksi pistein 272!! Treenikavereilla meni muutenkin tosi hienosti. Glenda tuli neljänneksi ykköstuloksella ja Hopusta tuli TVA. Elsille vielä isot onnittelut :)
![]() Kuva Sami Virtanen Seuraavaksi selityksiä ja pohdintaa kokeesta. Kisa alkoi p.oloilla. P.istuminen muuten ok, mutta oli kuulemma kerran siirtänyt toista etutassua,tästä 9. P.makuu alku lähti sujumaan hyvin, mutta kun LO oli meidän kohdalla, Hopi aloitti koomatuijotuksen. Annoin melko lujan käskyn ja onneksi havahtui ja meni maahan. Takaisin tullessa tarvitsi kaksi käskyä ylösnousemiseen, joten siitä 8. Seuraamiseen yritin mennä niin kuin treeneissäkin. Ehkä suurin syy siihen, että se liike tuntuu olevan hankalin on se, että jännitän huutaako Hopi, sitten muutun omituiseksi ja sitten Hopi muuttuu. No, nyt oli muutamaa pientä aloitusvingahdusta lukuunottamatta hiljaa. Muuten en sitten tykännytkään yhtään. Ei ollut jalassa yhtään kiinni, joka kai on tavoiteltavaa, mutta ei sitä mistä itse tykkään. Lisäksi Hopi edisti paikoin ihan järkyttävästi. Seuraamisesta 8. Sitten olikin vuorossa idari, jossa tuomarilla ja katsojilla sekä mulla on täysin eri muistikuva. Seuraaminen oli suht ok kaikilla osioilla ja asennot omasta mielestä ihan ok. En huomannut mitään erikoista. Pisteitä en katsonut, mutta kun tultiin kehästä pois monet tulivat kysymään, että miksi saatiin siitä 7. Kukaan ei ollut nähnyt mitään "väärää" eikä itselläkään ollut mitään käsitystä. Tuomari kirjoitti virheet liikkeiden aikana ylös, joten menin kokeen jälkeen kysymään. Hopi oli seisomisessa kuulemma kääntynyt "voimakkaasti, noin 45 astetta" ?!?! Hassua, se oli ihan suorassa kun tulin takaisin, ihan samassa kohtaa mihin sen olin jättänyt. Kukaan katsojistakaan ei ollut nähnyt, että se olisi liikkunut yhtään. Lisäksi maahanmenossa olin kuulemma antanut erittäin voimakkaan käsiavun. Tätäkin on vaan pakko ihmetellä, kun en vaan tajua. Ehkä mun käsi on sattumalta heilahtanut käskyn kohdalla, mutta kun Hopi ei koskaan ole tarvinnut lisäapuja maahanmenoon. Lisäksi se ei varmaan edes tajuaisi käsimerkkiä, kun en sitä ole koskaan käyttänyt. No, selityksiä riittää, mutta ihan oikeasti näitä kahta ihmettelen. Harmittaa, kun ei kukaan kuvannut videolla, ihan vaan mielenkiinnosta. Idarista siis surkeat 7. Seuraavaksi luoksetulo, jossa pysähdykset hyvät viime aikojen harjoituksiin nähden. Perusasento vino, sen takia 8. Ruutu viimeisenä tässä osiossa ja se oli nopea ja hieno. Ihan ansaitusti 10. Toisessa osiossa ensimmäisenä ohjattu, joka myöskin hyvä. Siitä 10. Sen jälkeen metalli, jossa takaisin tullessa jopa laukkasi. Siitä myös 10. Tunnistusnoudossa haisteli tosi nätisti, otti oman, se tippui suusta, otti uudestaan ja lähti tuomaan. Siitä 8. Viimeisenä kaukot, jossa tuli aavistuksen eteenpäin. Sen lisäksi mun käsimerkit jäivät kuulemma päälle, joten siitä 7. Sekin ihan uusi kommentti.... Ihan ok kisa. Hopi toimi tosi kivasti, omissa hermoissa on parantamisen varaa. Pieniä virheitä kyllä löytyy, mutta en jaksa niitä hioa. Lisäksi tämän päiväisessä kisassa ihmetyttää suuresti muutamat asiat, kuten se idari. Toko jää nyt tauolle ja hetken aikaa keskitytään lampaisiin ja jäljestämiseen.
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|
Toi kisojen kuvatuttaminen olis tosi hyvä jos vaan pystyisitte sen järjestämään niin ainakin sais itse tietää tekikö koira tosiaan jotain väärin.