Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.06.2007 - 21:49

Tämän iltaisissa vepetreeneissä meni kaikki liikkeet pieleen. Saatiin helpotettuina onnistumaan, mutta joskus pitäisi edistyäkin. Ensimmäisenä tehtiin veneestä hyppy. Hopi kiljui taas veneen laidalla jonkin aikaa ennen kuin valui laitaa pitkin veteen. Uiminen ihan ok, tosin vieläkään ei tule suoraan kohti, vaikka yritin tehdä rannalla jos jonkinlaisia kevätjuhlaliikkeitä lelun kanssa.

Toisena liikkeenä esineen vienti, jossa Hopilla ei ollut taas mitään hajuakaan. Tultiin veneen kanssa lähemmäs rantaa ja saatiin loppujen lopuksi onnistunut vienti. En tajua miksi liike tökkii aina silloin tällöin, vaikka pitäisi olla ihan helppo.

Kolmantena veneen haku. Hopi vei veneen taas ensimmäisellä kerralla ihan vinoon, vaikka avustaja yritti huutaa toisaalla. Toisella kerralla vene soudettiin sellaiseen kohtaan, että Hopin oli pakko osua oikeaan kohtaan. Osittain tuo vinous johtuu siitä, että köysi on "väärällä puolella" sen suussa ja veneen paino työntää Hopia oikean paikan ohi.

Jäi jotenkin tylsä olo. Jos vepessä meinataan kisoihin asti päästä, pitäisi ilman muuta pystyä treenaamaan useammin. Mutta missä?

Anonyymi kirjoitti 27.11.2010 - 07:15
Actually, a all-inclusive of replica Louis Vuitton bags accoutrements those modem women backpack are not the accurate but the replica instead. Misdoubt? In deed, women are so wise; they adulation appearance and aspire to accumulate themselves consistently in style. However, they could not let it alone the dream due to the acutely top price.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code