|
09.08.2011 - 21:42
Viikonloppu vietettiin Somerolla paimennuksen PM-kisoja seuraten. Pimu ja Elisa selvittivät Nillan ja Ukon kanssa tiensä finaaliin, mikä oli tosi hieno saavutus! AIkaisemmin vain Annika on päässyt finaaliin asti. Norjalaiset olivat aika ylivoimaisia ja kaikki näytti heidän kohdallaan niin helpolta. Mietittiin, että niillä oli pakko olla jokin erikoinen sauva, kun vähän vain osoittamalla merkityt lampaat siirtyivät yhteen ja merkittömät toiseen paikkaan. Ihan tosta vaan. Sami otti viikonloppuna kuvia. Me käytiin eilen laskemassa Raision lampaat ja eipä mennyt yhtä helposti kuin norjalaisilla, mutta hyvin kuitenkin Tänään oltiin aamulla urheilumielellä liikkeellä. Tokoiltiin vesisateessa Haunisissa Helin ja Lyylin kanssa. Hyppy on nyt taidettu saada Entille selväksi, se sujui ihan ongelmitta. Seuraamista otettiin vähän, samoin luoksetuloa ja noutoa. Niiden jälkeen paljon leikkiä, kun vesisade ei kuulu Entin suosikkeihin. Ihan hyvällä asenteella se kuitenkin oli. Toisella kierroksella Antti ampui ja me leikittiin sen aikaa. Korvat kääntyivät vähän, muuten ei mitään. Lopuksi p.makuu Lyylin kanssa. Tässä Entillä on huono asenne eikä miellä sitä liikkeeksi. Vaihtoi lonkalta toiselle, vilkuili ja nousi lopulta ylös. Pitää miettiä opettaisiko pitämään pään maassa vai mitä tekisi.
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|