|
24.05.2010 - 12:00
Viikonloppuna tuli harjoiteltua hyvät kierrokset eri lajeja. Tokossa Astan kanssa sovittiin, että matkalaukku pakattiin viimeistä kertaa ja lähetettiin jonnekin todella kauas. Treenit siis sujuivat hyvässä motivaatiossa ja vireessä. Koitin hetsata sitä etukäteen ihan hirvittävän paljon, taas vain kokeeksi. Se on vaan niin cool, mutta hyvin meni silti. Seuraaminen oli nyt intensiivistä, mutta poikitti. Ei väliä, nyt pyrin vain asenteen ylläpitämiseen. Muut liikkeet menivät perinteisesti ihan kivasti paitsi liikkeestä maahanmeno, jossa jälleen jumitti. Sitten Hopi. Oman asenteen muutos; toko on tylsää, puuduttavaa ja vakavaa Lauantaiaamuna meillä oli treffit Hannan kanssa Lohjalla agilitytreenien merkeissä. Ilma oli jo silloin kuuma, mutta jotain yritin räpeltää. Miten sitä voikaan jossain lajissa tuntea itsensä niin kömpelöksi? Ihan kuin yrittäisi raahata monen kilon painoja jaloissaan. Ennakoivaa valssia, takaaleikkauksia ja mitähän vielä. Oli muuten vaikeaa. Asta-parka, kun joutuu mun ohjauksen kanssa sinnittelemään Verkotetut kepit onnistuivat hienosti ja niihin saatiin Hannalta hyviä neuvoja oman liikkumisen suhteen. Samoin niitä ohjauskiemuroita kokeiltiin ja jos vaan pysyvät päässä, niin niitäkin itsenäisesti yritetään. Asta oli sopivan rauhallinen, Freyan intoon verrattuna tosin melkein hidas Eilen illalla lähdettiin vielä Ruissaloon lammaskierrokselle. Alussa vähän koulutettiin lampaita kauran avulla. Hauska, kun jossain paikassa pitää hätistellä pois ja tuolla mieluummin vähän houkutella. Helpompi treenien kannalta, jos lampaat tulevat edes vähän ihmisen lähelle, kun muuten helposti juoksevat ison laitumen päästä päähän. Kyseessä siis kymmenen Suomen lammasta. Mun homma oli tarjota rapsutuksia ja kauraa, ihan kivaa Kaikkien kannalta tosi hyvä treeni, joka lopetettiin siihen, että Asta oli rauhallinen ja lampaat olivat rauhallisia. Paimennuksen osalta nuo lampaat elävät kirjaimellisesti pellossa, kun niitä ei muut paimenna kuin Asta (lukuunottamatta silloin, kun ovat kotona), joten viikossa ne näkevät koiraa pari kertaa. Pystyvät helposti metsittymään, joten sen vuoksi otetaan rauhallisia harjoituksia ja jaetaan vähän herkkuja
Hanna kirjoitti 29.05.2010 - 22:58
Katsopas Päivi peiliin - siellä sulle vastaantulija ;-) Mennääs taas joku kerta reenailemaan!
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|