|
08.01.2010 - 20:54
Eipä tälle vuodelle asetetut toiveet terveydestä toteutuneetkaan. Tällä kertaa yritän olla hysterisoitumatta liikaa ja ajatella vain, että tää nyt on tätä. Toisaalta Hopin ontuminen alkaa mennä nyt jo niin mystisille rajoille enkä tiedä mitä kikkakolmosia nyt kokeillaan. Hopi siis ontuu, vasenta takajalkaa hetken liikkeelle lähtiessään. Mystisen tästä jutusta tekee se, että 2008 olen tammikuun 7. päivänä kirjoittanut, että Hopi ontuu liikkeelle lähtiessään vasenta takajalkaa. Silloin todettiin muutaman kuukauden päästä syyksi nielurisatulehdus ja kun ne leikattiin pois, ontuminen loppui. 2009 olen kirjoittanut tammikuun 6.päivänä, että Hopi ontuu vasenta takajalkaa liikkeelle lähtiessään. Sitä ennen syksyllä ongelma oli leikattu jalka, mutta takajalan ontuminen tuli vasta vuoden vaihteessa. Tämä poistui muutaman kuukauden päästä magnesiumin avulla. Ja nyt, se ontuu taas. Oltiin tiistaina lenkillä, jossa kaahasivat Astan kanssa pellolla ja sen jälkeen on ollut huonompi. Sitä ennen muutaman kerran ontui lievästi, mutta pidin taukoa vapaana juoksemisesta. Nyt se on ollut levossa, mutta keventää silti jalkaa. Kolmena vuonna peräkkäin saman jalan ontuminen on alkanut melkein täsmälleen samaan aikaan, tammikuun ensimmäisinä päivinä. Kahdella edellisellä kerralla ongelma on poistunut eri syistä. Mikäs pilleripurkki me nyt kaupan hyllyltä keksitään?! En enää tiedä mitä teen. Mihinkään kuviin sitä on turha viedä, rimadyl ei poista ongelmaa eikä magnesium ja se venyttelee taas ihan älyttömän paljon, melkein liioitellen. Kesällä ja syksyllä Hopi meni hullun lailla pitkin metsiä, liukasteli, kompasteli, tuli alas kallioilta, ui paljon, jne. eikä kuitenkaan ontunut. Nyt erona on lumessa kahlaaminen, joka tietysti on raskasta, mutta onko se niin paljon raskaampaa, että ongelma tulee esille? Vaikea uskoa. Borrelioosi-testeihin taidan sen kiikuttaa ja ehkä sinne nieluun olisi hyvä kurkistaa. Eihän sitä nyt voi vuotta jättää välistä ilman rauhoitusta tai lääkärissä käyntiä Tällä hetkellä koko koiraharrastus tuntuu taas niin turhauttavalta. Joo, otan aika raskaasti kaikki vastoinkäymiset, mutta on se vaan kurjaa taas katsoa levossa olevaa Hopia. Olin joka ikinen päivä viime keväästä tähän asti niin kiitollinen siitä, että sen jalat pysyivät kunnossa. Ajattelin, että jossain vaiheessa ongelmat varmaan palaavat, koska eihän ne sieltä mihinkään häviä, mutta toivoin, että edes vähän pidemmälle oltaisiin päästy. Takajalan ontuminen nyt joka tapauksessa on outoa, koska luustollisesti siellä ei ole mitään vialla. Jos se ontuisi etupäätä, tietäisi syynkin. Jouluna sitten kun sai Ninnistä huolestua kunnolla, Asta oksensi yhtenä yönä aika rajusti, koirilla oli mahat sekaisin parina päivänä ja nyt vielä pisteenä ii:n päälle ontuminen...Alkaa hermot taas olla kovilla. Pitäisiköhän harkita harrastuksen vaihtoa vaikka virkkaukseen tai ristisanojen ratkomiseen.
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|