Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.10.2009 - 07:40

Viikonloppu vierähti mukavasti Vaasassa Jennin ja Markon luona. Lauantaiaamuna startattiin aikaisin Jennin ja Katin kanssa kohti Seinäjoen näyttelyä. Kaikki kolme, Hertz, Loox ja Gimma, saivat tarvittavat tulokset, joten oli kannattava käynti. Tuomari oli jokseenkin omituinen. Se mm. läpsäisi yhtä koiraa ihan kunnolla päähän, kun se ei oikein tykännyt hampaiden katsomisesta. Olin tyytyväinen, etten sittenkään ollut ilmoittanut Astaa, vaikka hetken sitä mietinkin. Muutenkin oli jotenkin ahdistava paikka, kun koiria ja ihmisiä oli sullottu halliin niin paljon, että koko ajan piti katsoa mihin astuu. Tai kai ne sisänäyttelyt on aina tollasia, mutta kun ei vaan itse ole tottunut.

Mulla on hetken ollut orastava pieni agilitykuume. Jenni näytti pari harjoitusta, joilla päästään alkuun, jos innostusta ja aikaa riittää. Astakin kyllä tykkäsi, kun sai tehdä jotain ihan uutta. Kiitos vielä Jenni, että jaksoit neuvoa tällaista tumpeloa 

Muuten sitten vain lenkkeiltiin ja parannettiin maailmaa taas seuraavan puolen vuoden edestä. Asta ja Hertz löysivät toisistaan taisteluparin, taklailivat toisiaan pitkin peltoja ja jatkoivat painia sisällä.

Olipa taas mukavaa

Julia kirjoitti 06.11.2009 - 13:02
Jee :) Aletaan sitte tumpeloimaan yhdessä aksaa(kin). Tosin mulla ei (vielä) ole sitä koiraa..eikä kyllä esteitäkään mutta eiköhän me jtn keksitä :)
Ja on meillä ainakin koutsi, se ei kehtaa sanoa mulle ei ;)
Päivi kirjoitti 09.11.2009 - 11:55
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta ;) Pitää alkaa suunnittelemaan ratojen valloitusta :P
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code