Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.07.2009 - 20:00

Tänään aamulla taas treffit Julian kanssa jäljen merkeissä. Sama paikka kuin maanantaina. Sopivia paikkoja on nyt kivasti ihan lähellä ja tuonnekin voisin jopa yksin jaksaa mennä tallomaan.

Tänään tehtiin jäljet pellolle. Tein vain Astalle. Askelia runsas sata, nameja alussa jokaisella askeleella, välissä oli muutama oikean jalan askelma ilman, yksi tosi loiva mutka ja lopussa keppi. Ehti vanhentua noin tunnin.

Jälkien tallomisten jälkeen mentiin tekemään esineet. Yksi oikeassa takakulmassa, toinen suurinpiirtein keskellä. Hopi ensin. Lähetys oikealta etureunasta ja oikaisi taas keskelle vasemmalle. Se ei näköjään osaa edetä suoraan. No, enpä toisaalta ole opettanutkaan. Löysi sitten melko nopeasti edessä olevan esineen. Sitten uusi lähetys, jonka seurauksena meni ulos alueelta ja pyöri siellä. Julia sanoi, että olin itse lähettänyt sen ihan vinoon eli voin vilkaista peiliin. Uusi lähetys, eteni takarajalle, löysi kengän, palautus ok.

Sitten Onni ja sen jälkeen Asta. Esineenä oli kankainen lompakko. Julia heitteli vähän matkan päässä sitä. Ensin yritti hetken taas etsiä katseella, mutta siirtyi pian haistelemaan. Lähti palauttamaan hyvin ja palkkasin vauhdista. Toinen toisto vähän matkan päästä. Oli aavistuksen kauempana, mutta muuten kuin toisto ensimmäisestä.

Sitten jäljelle. Asta meni taas tosi kivasti, maltilla. Vähän vauhti luonnollisesti kasvoi niillä osuuksilla missä ei ollut nameja kuin joka toisella askeleella. Pitäisi siis varmaan pitäytyä siinä jokaisessa askeleessa vielä, mutta se tekeminen on vaan niin tuskastuttavan hidasta. Toisaalta kannattaisi vaan jaksaa tehdä huolella...Kepin kohdalla naksautin juuri kun Astan nenä osui keppiin ja Asta nosti sen. Siitä palkaksi nameja ja leikkiä. Yritän jo heti alussa pitää keppi/kepit vahvasti mukana, jotta motivaatio niiden löytämiseen kasvaisi.

Eilen ja tänään myöhemmin ollaan tokoiltu omassa pihassa. Eilen tein Astan kanssa pari toistoa tunnistusnoutoa, seuraamista, puiden kiertämistä ja metallikapulalla vauhtinoutoa. Tänään lisäksi ruutua ja sivulla siirtymisiä. Hopin kanssa ruutua ja seuraamista.

Anonyymi kirjoitti 16.11.2010 - 03:07
Alain Silberstein creates Tag Heuer for accustomed abrasion that are advisedly abreast and 18-carat works of art. Thus you accept to accomplish a bright check, authoritative abiding they accept abiding and accurate function.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code