|
29.05.2009 - 22:05
Käväistiin nyt illalla Piikkiössä lampaita katsomassa. Elina ja Solveig olivat ehtineet jo harjoittelemaan, joten jäätiin aika nopeasti keskenämme. Hopi sai kuljettaa Astaa varten lampaat sähkölanka-aitauksen puolelta verkkoaitaukseen. Lampaat olivat ihan hirmu "syliin tunkevia". Sami teki Astan kanssa normi kuljetuksia, flänkkikaaria, maahanmenoja, hitaasti kävelyjä ja poispäin kuljetusta. Ensimmäistä kertaa ilman liinaa, koska todettiin, että se oli turha, ainakin tällä kertaa, näillä lampailla. Toisaalta noita em. asioita oli tosi helppo toteuttaa, kun lampaat kulkivat ihan perässä, mutta toisaalta taas ne olivat aika hankalia. Välillä Asta yritti käydä etupuolella pysäyttämässä, koska Sami kulki lampaiden ympäröimänä. Asta oli kohtuu rauhallinen ja kuunteli Samia hyvin. Sinänsä siis hyvä, että lampaat olivat rauhallisia, mutta välillä tuntui, että ne menisivät samalla tavalla, vaikka koira heittäisi volttia siellä takana. Kolme toistoa, suht lyhyitä, mutta hyvin huomasi viimeisellä kerralla, että väsymys alkoi häämöttää. Viimeinen kerta oli tehokas tiivistelmä kahdesta edellisestä. Tauoilla Asta meni pienellä avustuksella uimaan Hopin kanssa. Tosin, kun lapsi vielä on, niin sai mennä "käsipohjaa", kun syvempää ei ollut Hopin kanssa en tänään jaksanut treenata. Se oli pari kertaa apuna Astan kanssa tai lähinnä piti lampaita, jotta Sami pääsi eroon niistä. Lopuksi kuljetettiin lauma takaisin muun lauman luokse eli käytännön hommia tänään. Kotiin lähtiessä Samilla (ja mullakin) oli sellainen olo, että "mitäs sitten". Hyvin meni, kaikki sujui, mutta ehkä jopa liian helposti? Mietittiin, että johtuiko lampaista vai onko sitä tottunut vaan vääntämään vaikeammissa tilanteissa vaikeampien lampaiden kanssa? Pitää käydä taas Ruissalossa, niin todennäköisesti ollaankin ihan päinvastaista mieltä
Anonyymi kirjoitti 16.11.2010 - 07:46
Well, swiss watch watches did aswell adept the sea with it Omega Seamaster collection. It has fabricated to become the cine brilliant apparatus in Ian Fleming acclaimed James Bond series, starting with Pierce Brosnan 1995 Goldeneye. Watches by Omega is absolutely one of the best accord you can get. How able-bodied do you anticipate a watch that has ventured the sky can be at land?
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|