|
10.05.2009 - 21:45
Meillä haittaa työt ja remontti harrastuksia tällä hetkellä oikein kunnolla, joten viikolla ei ehditty tekemään pikaisia pihatokoja suurempaa. Tänään päätettiin pitää vähän vapaata kotihommista ja käydä laskemassa lampaita. Ensin mentiin Raisioon kahdelle eri laitumelle. Koiria ei näiden eläinten kanssa viitsitty käyttää, mutta lampaiden pelkkä katsominen oli Astalle hyvää harjoitusta. "Huilasi" hyvin ja hiljaa. Maassa ei pystynyt makaamaan, mutta istuminen riitti. Lampaat olivat ok. Raisiosta ajettiin Ruissaloon. Siellä sitten vähän harjoiteltiinkin. Jos Sami vaan ehtii salaojan pohjalta koneen viereen, niin kirjoittaa tarkemman selostuksen. Lampaita oli 10, suomenlampaita. Eivät mitään älyttömän vauhdikkaita, päästävät kohtuullisen lähelle ihmisen, mutta eivät ole tunkemassa syliin. Ihan hyviä harjoitukseen. Sami teki muutamia erillisiä harjoituksia ja me oltiin Hopin kanssa kauempana pitämässä lampaat pienemmällä alueella. Asta teki taas paikoin tosi hienoja kaaria ja piti lampaat hyvin kasassa. Välillä ne yrittivät hajaantua, mutta hyvin sai Asta koottua takaisin. Maahanmenotkin onnistuivat hyvin, samoin kulkeminen hitaasti. Hopikin sai paimentaa. Menin muutaman lyhyen kuljetuspätkän. Se menee lampaiden ollessa rauhallisesti tosi hienosti, mutta heti jos niille tulee vauhtia, niin myös Hopin vauhti lisääntyy. Poislähtiessä käytiin vielä laskemassa yhden laitumen lampaat. Mentiin vain Hopin kanssa, kun tuolla ei varsinaisesti voi ohikulkijoiden vuoksi treenata. Lähetin Hopin "etsimään lampaita" ilman, että se tiesi missä ne oli. Lähti kiertämään hyvin oikealta. Huomasin lampaat ja samalla huomasin, että Hopikin oli löytänyt ne. Se katsoi mua, mutta olin ihan hiljaa ja se lähti hienosti niiden taakse oikealta ja _rauhallisesti_!! Olipa hienoa! Hopin kanssa on siis parempi olla varsinaisesti käskyttämättä (muuta kuin maahanmenoa), koska silloin se käyttää omaa päätään. Jos sitä kauheasti käskyttää, kierrokset nousevat, vauhti lisääntyy ja ainakaan mitään järkevää ei saada aikaan. Hopin kanssa paimentelu onkin vähän vapaampaa ja Astalle saadaan toivottavasti opetettua asiat vähän paremmin. Seuraavalla kerralla Hopin kanssa teemana on maahanmenot ja että käskyjä voi oikeasti kuunnella. Lisäksi pitäisi kuulemma opettaa se vielä pillin kanssa Huomenna taas töihin ja matkalla pidemmän aikaa. Plaah. Ninni tulee onneksi mukaan piristämään ja viettämään jonkinlaista laatuaikaa
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|
Out of the absolute collection, the replica handbags fabricated the better appulse on appearance aloft its 2006 release. It could be spotted on celebrities such as Hillary Duff, Mary Kate (of Olsen fame), and Byoncee during the afterward year. The adorableness of this bag is the aerial activity it creates, area it's colors arrangement takes the sturdy, heavy-looking bolt and lightens it up.