|
27.04.2009 - 15:57
Loma meni ja pahemmin ei kyllä tullut levättyä. No, selvisin flunssasta, asunto tuli tyhjennettyä ja avaimet vaihtoivat omistajaa, salaojankin kimpussa tuli vähän aherrettua ja tavaroita yritin järjestellä edes jotenkin loogisiin paikkoihin. Muuttaminen on kyllä aika ärsyttävää, kun ei yhtään tiedä missä mikäkin tavara on silloin, kun sitä kaipaisi. Astan kanssa aloitettiin jälkikausi viereisellä pellolla. Tein makkararuutua, muuteltua ruutua ja ihan jo oikeaa jälkeä. Täytyy vähän miettiä tekniikkaa, millä saisin vauhdin pysymään aisoissa. Perjantaina käytiin Julian kanssa treenaamassa tokoa. Astan kanssa perusjuttuja. Tokoasennetta olen pohtinut nyt tosi paljon. Julialta tuli taas hyviä ajatuksia, kiitos niistä. Hopin kanssa tein seuraamista, ruutua ja luoksetuloa. Pikkuvirheitä, kun ei meinannut oikein malttaa. Jos tilanne nyt vähän rauhoittuisi muuton myötä, niin pääsisi treenaamaan täysipainoisemmin ja suunnitelmallisemmin. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan kivaa vaihtelua remonttipuuhiin. Oltiin Somerolla paimennuskurssilla. Tai Sami ja Asta olivat varsinaisia kurssilaisia, me nautittiin Hopin ja Ninnin kanssa ihanasta ilmasta ja kivoista koirista Työkaveri mittasi Astan oikealla säkämitalla ja sai korkeudeksi 48,5cm. Viime viikolla oli punnitus ja painoa oli 13,3kg.
Anne, Tauno ja Keke kirjoitti 28.04.2009 - 19:02
Oi,oi, Astahan on valtavan kokoinen jo! ;) Älä murehdi niitä pk-hyppyjä....
Päivi kirjoitti 29.04.2009 - 08:51
Asta näyttää venyvän hitaasti, mutta näköjään kuitenkin varmasti ;)
Mari kirjoitti 29.04.2009 - 17:55
Kiitoksia :) Oikein mukavalta paimenkoiranalulta tuo teidän Astakin vaikuttaa, ei muuta kuin iloisia treenihetkiä lajiin kuin lajiin!
Hanna ja muu poppoo kirjoitti 01.05.2009 - 19:54
Täytyypä mitata taas meidän pikku-jättiläinen. Oli muuten mukava taas nähdä teitä ja koko koirakolonnaa! Arttu yrittää ahkeroida paimennuskuvat nettiin lähiaikoina - aikaslaisen hienoja kuvia Astasta ja Samista!
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|