|
22.12.2008 - 16:37
Aamulla mentiin Hopin kanssa ensin vesijumppaan. Hauska kokemus ja Hopikin meni suht sujuvasti. Välillä oli hapuilua askelluksessa, mutta kaiken kaikkiaan ensikertalaiseksi meni kuulemma hyvin. Kymmenen minuuttia käveli reipasta vauhtia. Tammikuussa sitten toistamiseen.
Jumpasta mentiin kukkakaupan kautta Astan ensimmäiselle lääkärikäynnille. Odotushuoneessa oli ihan hiljaa, vaikka oli muita koiria. Painoa on nyt tasan 7 kiloa. Rokotusta Asta ei edes huomannut eikä muutenkaan jännittänyt. Kuukauden päästä sinnekin uudestaan. Lääkäriltä lähdettiin vielä viime hetken paniikkijoululahjaostoksille ja käytiin myös eläinkaupassa. Otin Astan sinne sisälle tutustumaan taas vähän erilaiseen paikkaan. Mukavasti tuli myös rapsuttelijoita; pyöräilykypärä päässä oleva mummo, pieni lapsi ja aikuisia. Asta oli sielläkin tosi reipas.
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|