Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.12.2008 - 17:58
Kyllä maalla on mukavaa ja sata kertaa helpompaa kuin kaupungissa, ainakin pennun kanssa. Ovi auki ja koirat pihalle riehumaan, jos alkaa seinät sisällä tulla vastaan.

Viikonloppuna tokoiltiin Astan kanssa ihan perusjuttuja. Tehtiin sivulletuloa, seuraamista, eteentuloa, istumista ja maahanmenoa. Istua osaa jo käskystä :) Muina asioina opeteltiin odottamista sekä ruoan yhteydessä katsekontaktia. Lisäksi leikittiin. Tein havainnon, että puree paremmin, kun lelu on iso. Nyt mulla oli mukana vain pieni narulelu ja siinä paranteli otetta koko ajan ja useimmiten osui käteen.

Hopin kanssa tein seuraamista, kaukokäskyjä ja luoksetuloa. Kaukojen vaihdot tosi hyviä ja nopeita. Luoksetulossa sivulletulo jäi joka kerta vajaaksi.

Ulkona ammuin muutamia kertoja. Täytyy käydä ostamassa oikea pyssy, kun tuosta mun lelusta kuuluu uusien patruunoiden kanssa niin onneton ääni, ettei edes Ninni pelästynyt sitä yhtään. Asta ei huomannut ollenkaan.

Lisäksi tein Astalle makkararuudun verilettujen kanssa. Edelleen neliön mallinen, n. 1m x 1m. Meni ihan hyvin, mutta pienenä huomiona oli, että nakin palaset toimii aavistuksen paremmin kuin veriletut.

Lampolassa koirat ovat olleet joka päivä mukana. Ninnin "paimennuslamppu" syttyi viikon aikana. Se ei ole koskaan ennen sisällä ollut kiinnostunut muuta kuin syömään maasta kaikkea mahdollista. Nyt se oli kiinnostunut vain lampaista. Niinpä otin sen sitten avuksi, kun laitoin uusia olkia. Ninni piti hyvin lampaat pois mun läheisyydestä ja oli niin tärkeän oloinen :) Sillähän ei ole minkäänlaista hajua tasapainosta, mutta kun lampaat tulee pitää poissa jostain, niin sen homman se osaa hoitaa.

Hopi pääsi myös muutaman kerran tekemään jotain pieniä avustusjuttuja. Asta puuhasteli pääasiassa käytävillä ja viihdytti itseään repimällä hanskaa, roikkumalla lahkeessa tai jossain toisessa koirassa tai syömällä. Pari kertaa kävivät Samin kanssa aitauksessa asti kävelemässä ja muutaman kerran Asta nosti jo maasta päätään, kun lampaat menivät edellä. Hopia "paimentaa" jo ihan kunnolla. Painuu matalaksi ja tuijottaa tosi keskittyneesti. Omalla tavalla makeen näköistä, mutta täytyy nyt muistaa, että jossain vaiheessa sitten lopettaisi ainakin suurimman kyttäämisen, jotta tekisi lenkeillä muutakin.

Lauantaina kävin Katjan luona ja sielläkin lampolassa ja tallissa. Katjan hevonen olikin sitten vähän pelottavampi tuttavuus. Huomenna kaikki tulevat vihdoin takaisin kotiin :)


Jenni kirjoitti 09.12.2008 - 07:48
Vähänkö siistiä kun Ninni pääsi töihin, voin kuvitella miten tärkeenä se on ollut :))
Anonyymi kirjoitti 19.11.2010 - 02:38
Millions of women admiration arid adapt links of london jewellers auction for endless of reasons: some humans like it approach; others wish to get it to accessory or ancestors as stage, so Links of London adornment is your best superior. The archangel abolished and the boy became a dragonfly at the aforementioned time.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code