Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.11.2008 - 08:47
...eikä pysty harjoittelemaan näillä keleillä ulkona. Joten kun tarjolla on lämmin halli vesisateen ja pimeyden sijaan, niin mehän mennään ilman muuta. Oltiin eilen siis Tiinan kanssa treenaamassa. Hopi on viikon aikana taas vetreytynyt, joten tehtiin vähän enemmän, tosin edelleen vaan muutamien toistojen kanssa. Lisäksi kun oli lämmin halli, niin ei tarvinnut miettiä, että jäätyy odotellessa.

Aluksi läheltä noutoa, joka nyt suht ok. Edelleen paikka on sivulla vähän liian takana ja kapula pyörii aavistuksen suussa. Sen jälkeen luoksetulo, muutaman metrin päästä. Taas rysäytti ikävästi vasempaan reiteen, mutta tuli kuitenkin sivulle suoraan. Tässä välissä tein Ninnin kanssa. Mummeli oli taas ihan innoissaan ja tehtiin noutoja ja ruutua.

Seuraavaksi Hopin kanssa ruutua ja taas lyhyeltä matkalta. Nyt sitten äänteli ruudussa ensimmäisellä kerralla, kiva :/ Lisäksi ei pysähtynyt ollenkaan ja tarjosi jotain ihan omia juttuja. Muutamalla toistolla sain kuuntelemaan ja olemaan hiljaa. Eli lopputulos ok. Tähän väliin seuraamista, jossa olikin jo hiljaa. Puskee tosin ihan hulluna, mutta aivan sama, hiljaisuus menee kaiken yli. Hopin jälkeen Ninnin kanssa seuraamista ja luoksetuloa. Pysähdyksessä valui vähän, mutta muuten meni hyvin. Seuraamisessa se näyttää ihan kouluratsastushevoselta :)

Viimeisellä kerralla tehtiin kaukokäskyjä, jotka meni aika kivasti. Olin vähän pidemmän matkan päässä, jolloin tuttu pään kääntyminen tuli esille muutaman kerran. Tulin lähemmäksi ja meni paremmin. Lopuksi vielä idarin tapainen harjoitus ja asennot oli ok. Viimeisellä kerralla Ninnin kanssa myös kaukokäskyjä ja hyppynoutokin taidettiin tehdä tässä osiossa.

Lopuksi pieni kävely, illalla hierontaa ja Back On Track-takki päällä yön yli. Näytti aamulta ihan hyvältä ts. ei ontunut yhtään eikä ollut erityisen jäykkäkään. :)


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code