Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.06.2008 - 09:07

Eilen mentiin vepetreeneihin, vaikka motivaatiota ei ollut yhtään. Halusin kuitenkin, että maanantaiset vienti- ja muut jumitukset saataisiin purettua.

Ensimmäisenä tahkottiin taas vientiä. Menin veneeseen ja Sami jäi rannalle. Soudettiin ehkä n. 10 m päähän. Hopi lähti, mutta jäi veteen seisomaan, kunnes huusin sitä. Sitten lähti. Toinen toisto aavistuksen kauempaa, mutta kuitenkin lähellä rantaa, meni ihan hyvin.

Toisella kerralla veneen haku, jossa nyt ei epäröinyt rannalla yhtään vaan lähti suoraan hakemaan. Tällä kertaa tuuli kovaa, joten pyysin, että soutaja avustaa Hopia, kun muuten oltaisiin oltu kaislikossa. Juuri ja juuri Hopi pääsi tolppien välistä rantaan. Tähän olin ihan tyytyväinen, koska maanantaina lähteminen tökki vähän. Jos tuulee niin sille ei voi mitään ja Hopin kokoisen koiran kohdalla vaan vaikuttaa niin, että kaislikkoon voidaan mennä ja reippaasti.

Viimeisellä kerralla taas vientiä. Nyt tökki ensimmäisellä kerralla enemmän. Alkoi huutaa eikä meinannut lähteä rannasta. Tultiin vähän lähemmäksi ja lopulta lähti. Seuraavalla toistolla hetsasin sitä itse rannassa oikein kunnolla ja lähti paremmin. Viimeisellä vielä sama juttu. Nyt ei kuulemma ollut lähtenyt ihan niin hyvin kuin edellisellä, mutta lähti kuitenkin.

Jotenkaan ei ole nyt vepeilyyn kauheasti motivaatiota. Tai edistyminen on niin hidasta. Tavoitteena on kuitenkin tänä kesänä saada alokasluokka suoritettua ja mietin sitten, että mitä tehdään.

Tänään pitäisi vielä kiertää Raision laitumet läpi, mutta muuten onkin tiedossa koiraton viikonloppu.

 
Anonyymi kirjoitti 29.11.2010 - 04:24
Showed there, no abruptness that this is itself a plan of art with band blade ages and monograms of replica Louis Vuitton bags everywhere. You’ll acquisition it activated by its animation ,however, you may agitate arch to checkered canvas. Never will you be too chintzy to additional your acrimonious apparition to this appropriate design, as ablaze as Chinese embroidery.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code