Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.05.2008 - 21:56
Mentiin tänään Anna-Maijan kanssa Piikkiöön jäljestämään. Vaihdettiin tarkoituksella vähän eri paikkaan, kuin aikaisemmin. Oli tosi opettavaiset harjoitukset!

Tein Staralle jäljen ja sain Anna-Maijalta mukaan GPS:n, jonka avulla pystyin mittaamaan jäljen. Huisan kätevää. Lisäksi siinä oli vaikka mitä muita hienoja ominaisuuksia. Omat synttärit on tulossa, täytyykin laittaa toivomuslistalle. ;) Kävelin n. 550m jäljen, jolle laitoin kuusi keppiä. Hopille tuli suunnilleen samanlainen jälki ja myös kuusi keppiä.

Jäljet vanhenivat noin kolme varttia. Anna-Maijalta tuli ihan tosi hyvä ajatus esille. Tähän asti meillä molemmilla on kulkenut jäljentekijä aina mukana, mutta eihän kisoissakaan kulje. Lähdettiin molemmat sitten vaan koirien kanssa metsään. Jana oli merkitty ja jo heti lähetyksessä tuli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli huutaa varmistus Anna-Maijalta, että lähdettiinkö oikeaan suuntaan. :) Harvemmin jäljentekijä siellä takana on mitään puhunut, mutta on ollut henkisenä varmentajana ainakin.

Jana meni kuitenkin ihan kohtuu hyvin. Vähän suoremmin Hopi voisi edetä. Juttelin yhden pk-tuomarin kanssa asiasta ja sain häneltä hyvän janatreenivinkin, jota voisi kokeilla seuraavaksi. Kaksi ensimmäistä keppiä löytyivät hienosti ja Hopi oli hyvin jäljellä. Jälki nousi kalliolle, jossa Hopi hukkasi sen. Mietin, että mitäs nyt, kun yksikseni siellä olin. Hopi pyöri hetken aikaa ja etsi jälkeä. Näin, että se sai hajun todennäköisesti kepistä, kun siitä näkee sen nykyään niin hyvin ja sieltä se löytyi. Eli samalla myös hukkunut jälki löytyi. Tosi hyvä. Jatkettiin matkaa ja nyt oli taas jäljellä. Tie lähestyi ja hetken päästä Hopi löysi viimeisen kepin. Kaksi jäi metsään, mutta onneksi viimeinen löytyi.

Hukkuneista kepeistä huolimatta olen harjoitukseen tosi tyytyväinen. Oli tosi opettavaista olla yksin metsässä ja toisaalta ihan hyvä, että juuri tällä kerralla tapahtui vielä se jäljen hukkaaminen. Huomasin, että sellaisestakin selviää ja Hopi löysi hyvin takaisin.  Keppimotivaatio on nyt myös tosi, tosi hyvä, mikä auttaa siinä, että jälki löytyy ehkä paremmin, kun Hopi etsii keppejä oikeasti. Myös Staralla meni jälki hyvin eikä kumpikaan meistä eksynyt yksin metsään. :) Kiitos vielä Anna-Maijalle neuvosta!

Jäljestämisten jälkeen ammuttiin Hopille ja Staralle. Laitoin Hopin maahan ja kävelin jonkun matkan päähän ampumaan. Ensimmäisellä kerralla Hopi nousi ylös ja lähti kävelemään kohti. Kävin laittamassa sen uudestaan maahan ja menin takaisin ampumaan. Nyt pysyi hyvin, mutta alkoi vinkumaan aika kuuluvasti. Odotin niin kauan, että hiljeni ja menin takaisin. Hyvä harjoitus. Täytyy jatkossa harjoitella niin, että Hopi on aina maassa, kun se nostaa ampumisesta kierroksia niin paljon. Seuraamisessa varmaan sekoaisi tällä hetkellä eli siinä ei kokeilla ollenkaan. Olipa fiksua joskus aikanaan repiä lelun kanssa ihan hulluna, niin reagointi ampumiseen on nyt mitä on....

Lopuksi ajettiin tekemään vielä esineruudut. Tehtiin molemmat omat kaistaleet, n. 10mx50m. Ensin Anna-Maija haki Staran kanssa mun kaistaleen ja sen jälkeen omalta kaistaleelta tutut esineet. Sen jälkeen Hopi. Menin ensin A-M:n kaistaleelle ja haetutin kaksi esinettä. Pysyi tosi kivasti ruudussa ja esineet nousivat nopeasti. Ensimmäisenä tuli kankainen pussukka ja toisella nenäliinapaketti, joka joskus on ollut tosi vaikea. Sen jälkeen siirryttiin omalle kaistaleelle, jossa oli tutut esineet. Hopi pysyi pääasiassa hyvin ruudussa, mutta ne kävivät molemmat Staran kanssa yhdestä sivusta ulkona, ihan samasta kohtaa. Haetutin kaksi esinettä ja hyvin meni. Lopuksi vielä Ninni pääsi hakemaan muutaman esineen

Viime aikoina on treenit menneet tosi hyvin, oli sitten kyseessä paimennus, jälki tai toko. Virheitä on tullut, mutta ne ovat olleet tosi opettavaisia. Tänäänkin oli tosi hyvä päivä!

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code