Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.05.2008 - 21:17
Aamulla kävelin lähikentälle harjoittelemaan pk:n alokasluokan tottelevaisuusliikkeet läpi. Seuraamisessa Hopi painaa paljon, jollei namin kanssa avusta. Paikka on kuitenkin hyvä ja ei vingu yhtään, joten puskemista täytyy nyt vain harjoitella pois. Kokeilin myös täyskäännöstä vasemmalle ja se on ihan karmea. Hopi ei osaa käyttää takapäätään niin hyvin, että käännös näyttäisi hienolta. Nyt se menee niin, että itse pusken vasemmalle ja yritän saada Hopia kääntymään, kun se samaan aikaan puskee mahdollisimman lujaa oikealle jalkaa vasten. ;)

Muut liikkeet tein noutoja lukuunottamatta läpi. Eteentulot olivat vähän vinoja, joten niissä jouduin ohjaamaan. Eteenmenoa otin ensimmäisellä kerralla niin, että Hopi juoksi suoraan lelulle, toisella laitoin maahan ja kolmannella kerralla sai taas juosta lelulle.

Nyt illalla mentiin harjoittelemaan esteitä. Viimeksi olen ottanut niitä joskus viime syksynä ja se taisi silloin olla ensimmäinen tai korkeintaan toinen kerta, kun Hopi meni pk-esteitä. Ensin otin A-estettä, jossa ensimmäisellä kerralla Hopi kiersi takaisin tullessa esteen. Seuraavalla kerralla autoin vähän ja jatkossa menikin hyvin. Tätä pitää vaan varmistaa, mutta muuten ei A:n ja kapulan kanssa ollut mitään ongelmia.






Sitten hyppy. Kentällä ei ollut ihan täyskorkuista hyppyä, mutta lähes metrin se oli. Hopi pääsi sen yli ihan kevyesti, myös kapulan kanssa, mutta välillä se silti otti vauhtia esteestä. Muutaman kerran hyppäsi ilman käskyä hypyn yksikseen ja meni paljon paremmin kuin käskytyksen kanssa. Plaah, ärsyttävää kun se ottaa niin paljon kierroksia käskyistä, että oma ajattelukyky unohtuu jonnekin. No, täytyy vielä harjoitella...Lopuksi vielä piiitkä eteenmeno lelulle.

Sami otti taas paljon kuvia, kiitos. :)

Pitää kirjoittaa vielä yksi asia muistiin. Näin eilen ensimmäistä kertaa lepakoita, niin kunnolla kuin niitä nyt voi lennossa ja hämärässä nähdä. Päädyttiin myöhään illalla sattumalta Kakskertaan järven rannalle ja siellä niitä lenteli, useampia. Olen aina ajatellut, että lepakot olisivat paljon isompia, mutta aika pieniähän ne olivat. Googlesta selvisi myöhemmin, että todennäköisesti nähtiin vesi- tai viiksisiippoja. Sinne pitää päästä vielä uudestaan. :)


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code