|
18.02.2008 - 07:46
Käytiin viikonloppuna Rymättylässä Sannan ja Mikon luona piristymässä, kun viime aikoina ollaan oltu vain kotona. Lampolassa vietettiin joitakin tunteja, mutta en uskaltanut ottaa Hopia mukaan paalien vaihtoon ja rehujen jakamiseen. Molemmat koirat saivat liikkua kuitenkin käytävillä ja katsella lampaita aitojen välistä.
Tuli samalla testattua Hopin jalkaa. Noin pitkään se ei olekaan hetkeen joutunut jalkaa yhtäjaksoisesti rasittamaan. Koska Hopi ei lampolassa olemisen jälkeen ontunut ollenkaan, uskalsin sen antaa olla pihalla irti. Pääosin liikkui ihan maltillisesti, mutta aloittivat sitten riehumaan Ninnin kanssa enkä raaskinut kieltää. Hetken aikaa menivät hepulissa ympäri pihaa. Otin riskin, kun annoin juosta, mutta kun ne eivät ole pitkään aikaan saaneet leikkiä keskenään. Mentiin sisälle ja koirat lepäilemään. Kokeilin hetken päästä, että ontuuko, eikä ontunut!! Ihanaa :) Mietin, että remmissä kävelyt voivat sittenkin olla huonompi vaihtoehto kuin vapaana kulkeminen. Remmissä kun Hopi tahtoo aina vetää enemmän tai vähemmän, mutta vapaana ollessaan saan kontrolloitua sen liikkumista paremmin. Illalla tehtiin vielä pieni kävelylenkki ja mentiin välillä ihan normaalia kävelyvauhtia. Eikä ontunut senkään jälkeen. Nyt vaan sormet ristissä toivon, ettei tule enää takapakkia. :)))) Tuli muuten suosituksesta ostettua yksi Back on Track-loimi. Pääasiassa Hopi tulee sitä käyttämään, mutta jollei selvitä yhdellä, pitää ostaa Ninnille oma. Tunnin käytön jälkeen Hopi on lämmin eli se oikeasti toimii. Toivon, että on yhtenä keinona pitämään pahat jumitukset poissa tai edes lievempinä.
|
Kirjoittaja
Kirjoituksia treeneistä Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 1970 Sivut
Hopi
Bordercollie,narttu ![]() Asta
Bordercollie, narttu ![]() Entti
Bordercollie, uros ![]() Muistoissa
Bordercollie,narttu ![]() Linkkejä
Pikkupaimenen bordercolliet Cindi ja Cola Sivupohja
|